Beauty

Kypris – maailman kaunein ihonhoitosarja

Beauty | 3.6.2016 | Katja Kokko

DSC_0032-2

Yhteistyössä Naturelle.fi, sisältää arvonnan

Jos minulta kysyttäisiin, millainen on unelmieni ihonhoitosarja, vastaisin ainakin, että tuotteet ovat mahdollisimman pitkälle aidosti luonnollisia ja raaka-aineet ovat parhainta laatua. Kokonaisten kasviraaka-aineiden lisäksi tuotteissa olisi käytetty myös tehokkaaksi havaittuja cosmeceutical raaka-aineita. Koostumusten pitäisi olla hyviä, mutta ei liian pitkälle vietyä teknistä kikkailua, sillä ihoa ei hoideta hyvällä tuntumalla, vaan laadukkailla tehoaineilla ja syvällä ymmärryksellä ihosta. Lisäksi purnukoiden ulkoasu pitäisi olla vaatimattomasti maailman kaunein. Sellainen, mitä kukaan muu ei olisi tehnyt.

Nämä mainitut kriteerit täyttävä sarja maailmasta jo löytyykin  (eipähän tarvitse itse semmoista perustaa): jenkkisarja Kypris on vallannut nyt Naturellen valikoiman, enkä ole meinannut pysyä housuissani, kun olen odottanut tämän maailman kauneimman ihonhoitosarjan titteliä kantavan merkin tuotteiden testaamista laajemmin.

Kypris on holistinen, erittäin tehokas ihonhoitosarja, jonka tulokset puhuvat puolestaan: sarjasta kohistaan ympäri maailmaa ja monen kohdalla ihon kunto on tehnyt totaalisen täyskäännöksen tuotteiden myötä (tsekatkaa vaikka Instagramista hashtagilla kypris ja alkakaa lukea satoja ylistäviä kommentteja tuotteista). Tuotteissa yhdistyvät kaikista korkealaatuisimmat luomuviljellyt tai villinä kasvavat kasviraaka-aineet sekä laboratoriossa valmistetut bioteknologiset tehoaineet. Kypriksen tuotteet sopivat erittäin hyvin myös herkälle iholle.

Minä testasin sarjalta upouuden Cleanser Concentrate putsarin, Moonlight Catalyst yöseerumin, Antioxidant Dew seerumin, Healing Bouquet Beauty Elixirin sekä Body Elixir Inflorescencen.

Olen. Täysin. Haltioissani.

Kypris

Cleanser Concentrate on nimensä mukaisesti puhdistustiiviste. Yhdestä pakkauksesta riittää 60 päiväksi, jos sitä käyttää ohjeen mukaan aamuin illoin. Tuote sopii kaikille ihotyypeille ja on ihanteellinen myös herkälle ja ärtyneelle iholle sekä iho-ongelmille, kuten rosacealle, aknelle tai POD:lle. Putsarille lähtee minulta suositukset täydestä sydämestä, sillä se ei vaahtoa tippaakaan, joten ihon suojakalvo ei tuhoudu. Se puhdistaa hellästi ja tehokkaasti meikin ja epäpuhtaudet (sopii myös silmämeikille) sekä avaa tukkeutuneita huokosia. Tuotetta levitetään helmen kokoinen nokare kuiville kasvoille, jonka jälkeen sitä hierotaan kosteilla sormenpäillä ja lopulta huuhdotaan kokonaan kasvoilta edelleen samalla hieroen. Iho jää pehmeäksi, raikkaaksi ja täydellisen puhtaaksi.

Puhdistustiivisteen vaikuttavista aineista löytyy huippuja raaka-aineita: moringaöljyä, joka on loistava epäpuhtaalle iholle, aknelle ja ikääntyvälle iholle, sillä se on luonnostaan antiseptinen ja sisältää runsaasti A- ja E-vitamiineja. Villiviikunaöljyssä sekä baobaböljyssä on myös runsaasti antioksidantteja sekä omega-rasvahappoja. Santelipuu, blue tansy, geranium, laventeli,  kamomilla ja bisabolol rauhoittavat ihoa tehokkaasti. Putsari tuoksuu lempeän raikkaalle ja mikään raaka-aine ei puske tuoksussa liian hallitsevaksi, joten uskon tuoksuherkänkin ihastuvan tähän.

Kypris1

Moonlight Catalyst on yöseerumi, joka antaa iholle kirkkautta, puhtautta, elinvoimaa ja napakkuutta. Seerumin vaikutukset huomaa iholta jo yhden yön jälkeen, sillä se poistaa tukkoisuutta silmin nähden ja kiinteyttää tehokkaasti. Tuote sisältää entsymaattisesti ihosoluja uudistavaa fermentoitua kurpitsauutetta ja pajunkuoriuutetta, jotka puhdistavat huokosia, mutta eivät ole niin voimakkaita, kuin AHA-hapot. Lisäksi seerumissa on retinolin tavoin vaikuttavaa matkipapua, joka ei kuitenkaan ärsytä ihoa, kuten retinol voi helposti tehdä. Seerumi onkin kasvipohjainen vaihtoehto retinolia sisältäville tuotteille. Xylitylglucoside aktivoi ihon omaa hyaluronihapon tuotantoa ja merilevä kosteuttaa ihoa. Ruusunmarja- ja tyrniuutteet sisältävät runsaasti antioksidantteja sekä välttämättömiä rasvahappoja. Koostumus on ihanan ohutta geeliä, joka jättää ihon todella kosteutetun tuntuiseksi ja  pehmeäksi. Seerumi sopii kaikille ihotyypeille eikä sisällä lainkaan eteerisiä öljyjä, jonka vuoksi se on ihanteellinen myös herkälle iholle. 

Antioxidant Dew on kosteuttavin seerumi, jota olen ikinä kokeillut. Höyhenenkevyt seerumi vahvistaa ihoa, lisää sen elinvoimaa ja syväkosteuttaa pitkäkestoisesti. Tämäkään seerumi ei sisällä eteerisiä öljyjä ja sopii hyvin herkälle ja ärtyneelle iholle, kuten POD:ille. Rohtoraunioyrtti, nokkonen ja järviruoko rauhoittavat ja vahvistavat ihon omaa suojaa. Fosfolipideihin kapseloidut superantioksidantit C- ja E-vitamiini, ferulahappo sekä superoxide dismutase (superoksididismutaasi) estävät vapaiden radikaalien toimintaa erittäin tehokkaasti. Dipalmitoyl hydroxy proline on kasviperäinen kollageenia ja ihon elastisuutta parantava raaka-aine. Waltheria indica (löydäpä tälle suomennos) kirkastaa väsynyttä ihoa ja rauhoittaa punoitusta. Xylitylglucoside aktivoi ihon omaa hyaluronihapon tuotantoa ja merilevä kosteuttaa. Antioxidant Dew sopii kaikille ihotyypeille, erityisesti ympäristön haittatekijöille, kuten voimakkaille ilmansaasteille altistuneelle iholle sekä aknelle, rosacealle, POD:lle, kuivalle ja ikääntyvälle iholle.

Kypris4

Seerumit ovat Kypriksen tehotuotteita, mutta Beauty Elixirit eli öljyseerumit ovat koko sarjan ihonhoitofilosofian kulmakivi – ja näin kuuluukin olla, sillä kylmäpuristetut kasviöljyt muodostavat perustan paitsi ihonhoidolle, myös koko luonnonkosmetiikalle. Kauneuseliksiirien hinnat vaikuttavat korkeilta, mutta sellaista taikuutta – tai raaka-aineita – joita Kypris on eliksiireihinsä pullottanut, ei ole mitenkään mahdollista valmistaa ja myydä edullisemmin. 47 millin pullosta (hassu koko, eli melkein 50 ml) riittää niin pitkäksi aikaa, kun yhdellä kertaa öljyä käytetään vain 2-4 tippaa, että yksi pullo maksaa itsensä moninkertaisesti takaisin. Aiemmin olen kokeillut Beauty Elixir I:sen eli 1000 Roses öljyseerumin, joka sisältää tuhannen bulgarianruusun terälehden eteerisen öljyn (kenties muistatte raaka-aineiden kiehtova maailma -juttusarjastani, että bulgarian ruusu on maailman kallisarvoisin eteerinen öljy).

Tällä kertaa kokeilin Beauty Elixir II:sen eli Healing Bouquetin, joka tarjoaa nimensä mukaisesti parantavaa kukkaisterapiaa rasvaiselle ja sekaiholle, sekä herkästi reagoivalle ja ärsyyntyneelle iholle. Healing Bouquetia voin sanoa unelmien kasvoöljyksi, sillä siihen valitut raaka-aineet muodostavat 24 aktiivisen aineen cocktailin, joka tekee ihosta kirkkaan ja kiinteän. Koentsyymi Q10 on tunnettu vahva antioksidantti, joka korjaa tehokkaasti mm. UV-säteilyn aiheuttamia vaurioita iholta. Öljyliukoinen C-vitamiini on erittäin stabiili, joka yhdessä E-vitamiinin kanssa buustaa kollageenin tuotantoa ja parantaa ihon elastisuutta. Stearyl Glycyrrhetinate on isolaatti lakritsinjuuresta (komponentti lakritsinjuuresta), joka häivyttää ja rauhoittaa ihon punoitusta. Omega-rasvahapot ja antioksidantit karpalo-, vadelma- ja kaktusviikunaöljystä auttavat korjaamaan haastavimmankin ihon epätasaisuutta ja väriä. Ruusunmarja- ja tyrniuutteet sisältävät reilusti betakaroteenia, joka korjaa UV-säteilyn vaurioita, auttaa suojaamaan niiltä sekä tuo iholle lämpimän kauniin sävyn. Kauneuseliksiiri on myös aromaterapeuttinen tuote, jonka ihoa rauhoittavat, pehmittävät ja kirkastavat vaikutukset tulevat jasmiinin, ruusun, patsulin ja laventelin eteerisistä öljyistä.

Kypris3

Viimeisenä paloin halusta kokeilla kauneinta koskaan näkemääni vartaloeliksiiriä. Miten joku onkin voinut luoda näin kauniin ulkoasun kosmetiikkapurnukalle! Ja kun sisältökään ei ole pettymys, niin olisiko tässä maailman paras vartaloöljy? Body Elixir Inflorescence on täynnä pomeranssin eli nerolin kukan tuoksua. Se pehmentää, kiinteyttää ja heleyttää ihoa. Kurjenmiekan kantasolut ja C-vitamiini yhdessä moringa-, kaktusviikuna- ja tamanuöljyn kanssa suojaavat ja vahvistavat kollageenia, pitävät ihon pehmeänä ja elastisena ja elinvoimaisen värisenä. Vartaloeliksiiri auttaa suojautumaan UV-säteilyn haitallisilta vaikutuksilta sekä korjaa jo syntyneitä vaurioita. Pieni määrä öljyä riittää tekemään koko vartalon ihosta silkinpehmeän ja sen hierominen iholle on täydellinen aromaterapeuttinen nautinto.

Aaah, olen kuulkaa aivan Kypris-päissäni täällä, eikä varmaan tarvitse arvata mitä tuotteita pakkasin Sisilian reissulle mukaan!

Minkä vaikutuksen Kypris on teihin tehnyt ja joko oletteko kokeilleet tuotteita? Vastaamalla kommenttiboksissa tähän kysymykseen sunnuntaihin 12.6.2016 mennessä, osallistut arvontaan, jossa palkintona Kypriksen Beauty Elixir III – Prismatic Array öljyseerumi!

DSC_0004-4

Kuvat Katja Kokko

Avainsanat: , , , , , , , , , , , , , , , , ,