Tämän kuukauden asuvalinta kattaa myös edellisen kuun – ja kenties myös seuraavan. Siitä lähtien, kun lempiputiikkeihini lukeutuva Beam otti Marimekon uuden malliston valikoimaansa, olen pukeutunut merkkiin vähintään puolet viikosta.
Kesti liki 33 vuotta, että koin täydellisen Marimekko-herätyksen. Merkin printit eivät ole koskaan aiemmin herättäneet tekstiileissä mielenkiintoani ja jotenkin vaatteista ja materiaaleista on puuttunut freesi tuulahdus. En ole kokenut brändiä omakseni, vaikka arvostan huikean paljon talon tarinaa ja erityisesti sitä, kuinka se on rakentunut vahvojen naisten ympärille.
Uuden taiteellisen johtajan Anne Teurnellin myötä on tuntuu, että Marimekko on ottanut aivan uuden suunnan. Gut-feelingini sanoo, että nyt mennään maailmankartalle ja lujaa, eri tavalla, kuin siellä on tähän asti oltu.
Anne oli itse paikalla Beamin lanseeraustilaisuudessa ja hänestä säteili energiaa, joka vetosi minuun. Kaiken lisäksi nainen näytti upealta: en saanut silmiäni irti hänen silkkiruutupaidastaan ja samasta kuosista valmistetuista vajaamittaisista housuistaan. Olen lopen kyllästynyt raitaan kaikissa muodoissaan, mutta ruutu, se näytti uudelta ja mielenkiintoiselta. Paita lähti siis mukaan ja se päällä oloni on yhtäaikaa freesi, mutta naisellinen.
Selasin merkin lookbookia ja hämmästyin, kuinka upeita luomuksia mallistossa olikaan. Sydämeni löi nopeammin usean kohdalla – siis taattu merkki siitä, että nyt kolahtaa ja lujaa. Ruutupaidan seuraksi voisin mainiosti ottaa myös ne ruutuhousut. Laukun metsästykseni olisi puolestaan ratkaistu Soilella ja pienemmällä putkilon mallisella Karlalla. Printeistä en ole välittänyt vuosiin, mutta en saa silmiäni irti Estelle-kuosisesta topista ja huivista. Sharon-haalarista haaveilen puolestaan kevääksi ja kesäksi. Ja entäs sitten kengät? Ne ovat jo ihan lukunsa!
Pari viikkoa sitten Marimekko esitteli syksyn mallistonsa Pariisin muotiviikoilla. Hieraisin silmiäni, kun kutsu näytökseen kolahti myös tähän osoitteeseen – olisinpa päässyt paikalle. Vilkaisu tulevaan näyttää myös lupaavalta.
En meinaa melkein pysyä nahoissani innostukseni kanssa, sillä vihdoin voin kantaa palan tätä suomalaista historiaa ja osaamista ylläni kokien sen omakseni. Tämä on kenties (ja toivottavasti) alkua elämän mittaiselle kumppanuudelle. Ja erittäin tervetullut lisä Samuji-rakkauteni rinnalle, joka ei edelleenkään ole kolahtanut minuun printtiensä puolesta.
Kolahtaako uusi Marimekko teihin?
Kuvan minusta otti Emmi-Liia Sjöholm
