2

Kevään astangajoogakurssi ja vieraileva opettaja

Katja Kokko | 8.2.2016

DSC_2420

Kirjoitin eilen tiivistetysti ajatuksiani hyvinvoinnistaIlmeisesti moni siellä pohtii omaa hyvää oloaan ja stressitasojaan, sillä bloggaus oli ylivoimaisesti viime aikojen luetuin.

Kuten kerroin, on oma hyvä oloni kasvanut suunnattoman paljon alkuvuodesta, kun otin arkeeni tilaa rauhallisille rutiineille. Toivon, että jokaisella teistä olisi halu ja mahdollisuus tehdä elämässänne tarvittavia muutoksia, jos nykyinen tilanne ei tee onnelliseksi ja ylläpidä hyvinvointia. Muutos lähtee aina meistä itsestämme, mutta onneksi minulla on tarjota siihen yksi työkalu, jolla voi olla koko elämän mullistavia vaikutuksia: astangajooga. Harjoitus, joka muutti oman elämäni.

Pidin ensimmäisen kymmenen viikon joogakurssini reilu vuosi sitten ajatuksella, että kokeilen tulisiko minulle oppilaita, jotta pääsisin harjoittelemaan täysin omien ryhmien ohjaamista. Kurssi täyttyi yhdessä yössä. Eikä seuraavien kurssien ilmoittautumisia ole myöskään tarvinnut kalastella, vaikka joka kerta olen miettinyt, että tuleekohan kukaan. Parhaillaan menevällä kurssilla on edelleen mukana oppilaita siltä ensimmäiseltä vuoden takaiselta. Viime syksynä kuvioihin tuli myös miesten jooga, josta näyttää tulevan myös pysyvä konsepti.

Kursseilla on ollut ja on parhaillaan mukana kaiken tasoisia oppilaita aivan aloittelijoista hieman edistyneempiin. Kehitystä on ollut hienoa ja erittäin opettavaista seurata. Kymmenen viikon kurssin päätteeksi olen saanut aina todeta osaavani taas vähän enemmän, kuin kurssin alussa.

DSC_2318

Tämän hetkinen kurssini alkaa olla puolessa välissä, joten on aika ilmoittaa seuraavasta kymmenen viikon koitoksesta:

Kevään astangajoogakurssi on 22.3.-26.5.2016. Tunnit ovat tiistaisin klo 17.30-19.30 ja torstaisin klo 19.10-20.40. Paikkana on Hyvinvoimala/Rööperin aamujooga, osoite Merimiehenkatu 21.

Kurssi sopii hyvin joko osittain tai kokonaan astangajoogan ykkössarjaa tekeville sekä kakkossarjan alkua harjoitteleville oppilaille. Lisäksi kurssi sopii loistavasti aloittelijoille, mutta viikonloppualkeiskurssin kautta. Järjestän alkeiskurssin 12.-13.3.2016 klo 13-15. 

Jos et ole koskaan tehnyt astangajoogaa, on alkeiskurssi välttämätön ja suosittelen sitä myös, mikäli olet aloittanut joskus astangan, mutta harjoitus on tyssännyt heti alkuvaiheessa. Muistinvirkistys on tällöin tarpeen, jotta pääset kunnolla mukaan heti kurssin alusta. Alkeiskurssille voi myös osallistua, vaikka ei osallistuisi varsinaiselle kurssille.

Kaksi ensimmäistä kertaa teemme ohjattua ykkössarjaa riippuen ryhmän tasosta. Tämän jälkeen siirrymme mysoreharjoitteluun eli itsenäisesti tehtävään harjoitukseen, joka on perinteinen tapa harjoitella astangajoogaa. Tällöin voin varmistua yksilöllisestä ohjauksesta jokaisen oppilaan kohdalla sekä antaa uusia asanoita oppilaan oman kehityksen mukaan.

Jokaisella viikolla on jokin teema, johon keskitymme kyseisen viikon harjoituksissa. Missioni on välittää mahdollisimman paljon oppimaani turvallisesta harjoituksesta, joka tukee terveyttä joogamaton ulkopuolella. Teemoihin kuuluvat vahvasti esimerkiksi oikeanlainen punnerrustekniikka sekä asanoiden linjaukset läpi harjoituksen. Tavoitteeni on saada oppilas ymmärtämään voiman ja rentouden ydin lihaslukkojen eli bandhojen avulla. Tämän kaiken koitan kommunikoida oppilaalle mahdollisimman selkeästi, jonka kehotuntemus on täysin erilainen, kuin minulla.

Tämän lisäksi kurssille tulee jo perinteeksi muodostunut vieraileva opettaja, joka on tällä kertaa oma opettajani Magnus Appelberg. Kiitos siitä, että vuosien jälkeen oivalsin syvällisesti uddiyana bandhan, eli alavatsalukon käytön, kuuluu Magnukselle. Sen jälkeen koko joogaharjoitukseni mullistui ja muutos näyttää jatkuvan edelleen johtaen vain uusiin oivalluksiin. Magnus tuleekin pitämään tiistaina 5.4. kahden tunnin intensiivisen teoria- ja harjoitussession psoaksesta, jonka ymmärrys voi sytyttää uddiyana bandha -lampun sinunkin kehoosi.

DSC_2283

Kurssi maksaa 260 € (sis. alv) sisältäen kaikki joogatunnit  sekä Magnuksen psoas-session. Kurssin voi maksaa tarvittaessa (esim. opiskelijat) kahdessa osassa. Viikonloppualkeiskurssi maksaa 80 € (sis. alv). Kurssimaksut tulee maksaa 14 päivän kuluessa ilmoittautumisesta. 

En edellytä jokaiselle tunnille osallistumista ylitsepääsemättömän esteen sattuessa, mutta toki silloin saa kurssista irti suurimman hyödyn sekä rahoilleen parhaan vastineen.

Sitovat ilmoittautumiset sähköpostitse katja(at)katjakokko.com. (Huomioi ilmoittautuessasi, että se todella on sitova, eikä kurssimaksua palauteta peruutuksen sattuessa.)

Tervetuloa mukaan kaikki rautakanget, spagettikäsivarret ja mahamakkaraiset superjoogit! Rock Om!

DSC_2197

Kuvat Denis Vinokur

/ / /

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää seuraavia HTML-tageja ja attribuutteja:

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>

  1. veera sanoo:

    Jooga on kivaa 🙂 Teetkö Sinä kasvojumppaa koskaan, millaisia liikkeitä voisi tehdä? (tai oletko jo kenties kirjoittanut aiheesta?)