Viikko sitten eräs joogaoppilaani avautui minulle tunnin päätteeksi harjoituksessa kokemistaan tuntemuksista. Hän kertoi, että on vaikea keskittyä, koska päässä pyörivät ajatukset siitä, että pitäisi olla parempi ja hän vertaa itseään harjoituksen aikana muihin oppilaisiin kokien itse olevansa surkea. Pitäisi olla voimaa enemmän, kun punnerruskaan ei vielä suju täydellisesti ja pitäisi tehdä ekstravenytyksiä kotona, jotta liikkuvuus paranisi. Harjoituksessa rupeaa vain ärsyttämään, koska pitäisi olla parempi. Hän ei taatusti ole yksin ajatustensa kanssa. Täydellisyyden tavoittelijoita ja suorittajia löytyy astangajoogeista ja muistakin joogeista vaikka kuinka paljon. Siitä, jos jostain on kokemusta myös itselläni ja koska aihe on tärkeä ja siitä on omakohtaisia kokemuksia, halusin kirjoittaa ajatuksiani tästä.
Kaikki meistä eivät ole samanlaisia, joten kaikki eivät ole täydellisyyden tavoittelijoita ja suorittajia. Jotkut ovat puolestaan täysiä löysäilijöitä, menevät aina sieltä miestä aita on matalin eivätkä koskaan tahdo yrittää kovemmin. Siksi tämäkään teksti ei ole ihan kaikille niin osuva.
Ensinnäkin, olet harjoituksessasi juuri siinä, missä sinun kuuluu olla nyt. Tismalleen. Pelkästään hyväksymällä ja ymmärtämällä sen, kaikesta tulee paljon helpompaa ja rennompaa (huomasitko, hartiat putosivat heti alaspäin?). Itsensä vertaaminen muihin on aivan turhaa, sillä jooga on jokaisen oma henkilökohtainen harjoitus, jossa tulee elämän aikana vaikka minkälaisia vaiheita (minä olen joogannut vasta kahdeksan vuotta ja pelkästään näihin vuosiin mahtuu jos jonkinlaista vaihetta). Vaikka joku toinen näyttäisi tekevän täydellisiä asanoita, et voi koskaan tietää, millaisia ajatuksissaan hänen mielessään liikkuu tai miltä hänestä tuntuu. Ehkä hän kamppailee omien negatiivisten ajatusten, henkisten taakkojen ja suorittamisen kanssa. Hyväksy itsesi ja oman kehosi tämän hetkiset kipukohdat sekä rajoitteet. Rakenna harjoitus siltä pohjalta, mikä on juuri sinun kehollesi sopivaa tällä hetkellä. Tiedän, että aluksi harjoitus tuntuu vaikealta ja rankalta, etenkin jos lähtee siitä pisteestä, kuin minä aikoinaan: keho on jäykkä kuin rautakanki ja käsivarret nuudelia.
Täydellisyyden tavoittelu ja suorittaminen ovat lähtöisin vain omasta mielestä, eivät todellisesta sisimmästä. Täydellisyyden tavoittelu on vahingollista omalle itselle. Hyvä uutinen on se, että omaa mieltä voi kehittää joogaharjoituksen kautta. Sehän se syy on, miksi harjoitusta tehdään: jotta päästäisiin kosketuksiin todellisuuden kanssa. Harjoituksen kautta keskittymiskyky ja mielen vakaus paranevat, pikkuhiljaa siitä tulee helpompaa, mutta se edellyttää, että hyväksyy pisteen, missä on juuri nyt, koska sitä oikeampaa paikkaa ei ole. Joten ehdotan, että teet sisäisen sovinnon sen suorittajan kanssa, joka mielessäsi myllertää. Hyväksyt sen, että mieli koittaa piiskata sinua suorittamaan asanoita ja vinyasoja täydellisemmin, mutta koitat olla välittämättä siitä ja keskittyä hengitykseen sekä kehon tuntemuksien huomioimiseen.
Koita suhtautua joogaharjoitukseen oman kehosi ja mielesi tutkimusmatkana, silloin se muuttuu antoisaksi ja kiinnostavaksi. Täydellisyyden tavoittelusta ja suorittamisesta kumpuavat tuntemukset ja ajatukset ovat ikään kuin arvokasta informaatiota tällä matkalla. Voit huomioida ne, mutta koita olla analysoimatta niitä sen enempää. Keskity sen sijaan hengitykseen ja aistimaan kehosi tuntemuksia asanoissa, mutta älä puske itseäsi syvemmälle. Löydä se piste, jossa kehosi rajat tulevat vastaan, peräänny siitä hieman ja hengitä, koita rentoutua. Itselleen kaikista vaikeimmissa asanoissa voi olla pidempään kuin viisi hengitystä (jos teet itsenäistä mysore-harjoitusta), sillä se auttaa rentoutumaan sekä ymmärtämään asanaa ja omaa kehoa paremmin.
Kun minä aloitin astangan, opettajani antoi minulle monta kertaa erilaisia venytyksiä, joita voisin tehdä kotona kireiden lonkkieni avaamiseen. En koskaan tehnyt niitä. En ole koskaan tehnyt mitään ekstraharjoituksia voiman tai liikkuvuuden kasvattamiseksi kotona täysin satunnaisia kertoja lukuun ottamatta, ennen kuin oli pakko: selkäni hajosi. Kun selkä kuntoutui, lopetin liikkeet kuin seinään. Ja kun niska hajosi, oli jälleen kotijumpan aika. Itseään on aivan turha pakottaa tekemään yhtään mitään ylimääräistä vain ollakseen parempi ja kehittyäkseen nopeammin. Halu täytyy lähteä omasta sisimmästä. Loukkaantumisten ja kipujen myötä minun haluni parantua oli niin suuri, ettei tarvinnut paljon käydä keskustelua itseni kanssa kuntouttamisesta. Sen sijaan lonkkien avaamista tai mitään muutakaan ylimääräistä vain edistyäkseni nopeammin en ole tehnyt sen jälkeen. Vasta yinjoogan myötä aloin tehdä astangan lisäksi ”jotain ekstraa”. No, siitähän taisi tulla lopulta osa harjoitustani. Sen jälkeen erinäisestä vetristelystä, yinjooga-sessioista ja kotona venyttelystä tulikin yhtäkkiä luonnollista. Löysin yinjoogasta portin meditaatioon, keinon vetristää ja avata kehoani päivinä, kun energiani ei riittänyt astangaharjoitukseen sekä harjoituksen, jolla löysin turvan ja rauhan omasta sisimmästäni. Samaan aikaan olin elämässäni pisteessä, jossa vuosien henkinen taakka alkoi helpottamaan ja syvempi halu hyvinvointiin panostamisessa oli voimakkaampi, kuin aikoihin. Oma energiani oli muuttunut, elämäni oli muuttunut ja olin aivan uuden elämänvaiheen alussa. Joten oli luonnollista, että elämässäni oli tilaa jollekin uudelle, mitä ei tarvinnut pakottaa.
Jooga kulkee mukana elämän eri vaiheissa ja harjoitus muuttuu sen mukana. Mielestäni sen pitäisi antaa muuttua. Sellaiseksi, joka on omaan elämäntilanteeseen, kehoon ja mieleen sopiva. On hyvä höllentää otetta ja ymmärtää se, ettei ole mitään syytä puskea itseään eteenpäin eikä aina suorittaa harjoitusta samalla pituudella, intensiteetillä ja energialla, vaan antaa sen mukautua omaan elämään. Harjoitusta voi tehdä vaikka koko loppuelämänsä navasanaan saakka! Tämän opettajani Magnus lupasi ystävälleni, joka tuskaili eteenpäin menemisen paineen kanssa – ja se auttoi, hän lopetti suorittamisen ja itsensä piiskaamisen, löysi joogan ilon, jolloin sisäinen halu harjoitukseen heräsi.
Minulla on takana viisipäiväinen Petri Räisäsen ja Juha Javanaisen joogaintensiivi, joka vuotinen pääsiäisperinne. En muista, koska olisin viimeksi harjoitellut viisi päivää putkeen täyttä harjoitustani taaksetaivutuksineen kaikkineen. Niin monta vuotta kehossani on ollut erilaisia kipuja ja vaivoja, kaikenlaista, joka on pakottanut pysähtymään ja opettelemaan kärsivällisyyttä, tutustumaan itseeni. Hyväksymään itseni, lopettamaan suorittamisen ja aloittamaan syväsukelluksen omaan kehoon ja mieleen. Intensiivin kahden ensimmäisen päivän aikana alaselkäni ilmoitteli tuttuun tapaan olemassa olostaan. Tunnistin kivun lähteeksi pakarat, jotka ovat olleet jumissa jo pitkään. Katselin ympärilläni joogaavia tuttuja naamoja, joiden kanssa olen vuosien ajan käynyt samoilla kursseilla. Moni heistä teki joskus paljon lyhyempää harjoitusta kuin minä, mutta nyt suurin osa oli paljon pidemmällä. Mietin, että jos olisin harjoitellut säntillisemmin viime vuodet, olisin nyt varmaan yhtä pitkällä. Mutta elämässäni tuli pitkä vaihe, jossa oma energiataso ja jaksaminen oli pakko punnita uudelleen. Lakata tavoittelemasta täydellistä harjoitusta. Tehdä sen, minkä koin hyväksi.
Jatkoin harjoitusta tunnustellen alaselkääni ja pakaroitani. Istumasarjan puolessa välissä alaselän tuntemus katosi. Se tuli jokaisena päivänä harjoituksen alussa uudelleen, mutta kehon tuntemuksia seuraamalla sain sen joka päivä häviämään yhtä nopeammin ja löysin sen sijaan paljon mielenkiintoisia uusia tuntemuksia, sain tilaa ja pituutta, johon minulla ei ole ollut kosketusta aiemmin. Mietin, että mitä olen saanut ja oppinut vuosina, jolloin lakkasin olemasta kello kuuden säntillinen aamujoogi, joka tekee aina saman mittaisen harjoituksen eikä lintsaa yhdestäkään vinyasa-nostosta ja on ärtynyt sekä väsynyt koko loppupäivän.
Pähkinänkuoressa sanottuna, olen löytänyt joogasta keholleni sopivan terapiamuodon, jolla pystyn avaamaan monia vaivoja ja tukoksia kehostani. Kehoni, mieleni ja energiani ymmärrys on kasvanut huimasti. Olen löytänyt kosketuksen moniin syviin lihaksiin ja kestävyyteni on parantunut huomattavasti. Olen oppinut seuraamaan hengitystäni ja antaa sen johdattaa liikettä, ymmärtänyt sen tärkeyden. Olen oppinut valtavasti asanoiden linjauksista sekä niiden merkityksestä. Olen oppinut olemaan tuhlaamatta energiaani yli voimavarojeni. Olen tullut rennommaksi ihmiseksi, joka hyväksyy paremmin itsensä ja on avoin ja lempeä toisille. Olen rakentanut perusasioita harjoituksessani pohjalle, jota en vaihtaisi kuuna päivänä kymmeneen uuteen asanaan. Joten ehdotan, että jos sisälläsi huutelee ankara täydellisyyden tavoittelija, hyväksyt sen missä olet ja aloitat tutkimusmatkasi tekemisen siitä pisteestä, keskityt perusasioihin. Petrikin puhui eilen kokonaisen workshopin verran yksinkertaisen ja lempeän harjoituksen tärkeydestä. Allekirjoitan kaiken ja voin käsi sydämellä sanoa, että myös sisäistän.
Kiitin tänään Juhaa mahtavasta kurssista, josta jäi itselleni käteen valtavasti hyvää. Koko keho tuntuu kevyeltä, pehmeältä ja vahvalta. Oloni on rento, ajatus kirkas ja energiataso hyvä. Kerroin etten muista milloin viimeksi olisin viisi päivää putkeen tehnyt näin pitkää harjoitusta. Juha kommentoi, että niin ja jaksoit vieläpä tehdä todella huolellisesti. Niinpä, tämä on yksi parhaista asioista, mitä olen asanaharjoituksesta saanut kaiken kamppailun jälkeen. Keskittyminen ja kestävyys, fyysisesti ja henkisesti, sen sijaan, että olisin harjoituksen jälkeen kaikkeni antanut kärttyinen rusina.
Eri asia sitten onkin, miten tätä kaikkea osaa ja kykenee viedä eteenpäin oppilaille, me kaikki olemme niin erilaisia. Mutta koen valtavaa kiitollisuutta, että saan jakaa asioita omien kokemuksieni kautta, kiitos siis kaikille oppilailleni. On tämä mahtava harjoitus, mielenkiinnolla odotan, mitä seuraavaksi on vastassa.
Onko teidän joukossanne täydellisyyden tavoittelijoita ja suorittaja-joogeja?
Kuvat Dorit Salutskij
