Niin hullulta kuin se kuulostaakin, jäätymisenestosuunnitelmaan kuuluu olennaisena osana ulkona oleminen, vaikka talvella saammekin ulkoilla sakeassa harmaudessa hampaat kalisten. Mutta ulkoilu ei tapahdu ihan missä tahansa, vaan nimenomaan oikeassa luonnossa. Mitä enemmän metsää, sen parempi. Minun ei varmasti tarvitse linkata tähän yhtäkään tutkimusta metsän parantavista vaikutuksista stressin ja masennuksen hoidossa, koska jokainen on taatusti törmännyt sellaisiin tai sisäänrakennetulla terveellä maalaisjärjellä osaa näin päätellä itsekin.
Sen verran minun on tunnustettava omasta asennevammastani, että olen kärsinyt vuosikausia Helsingissä luonnossa liikkumisen puutteesta. Aloitettuani ratsastuksen uudelleen, olen päässyt sentään kerran viikossa kunnolla luontoon. Se ei kuitenkaan ole riittänyt täyttämään sitä tyhjiötä sisälläni, joka kaipaa luontoa. Muistan vieläkin jokaisessa solussani sen onnen tunteen, mitä koin viime kesänä mummin ja papan luona saaressa sekä synnyinseuduillani. Ja sen ahdistuksen, kun juna lipui kohti Helsingin päärautatieasemaa keskelle betonia.
Mutta kuinka tyhmä on tämä ihminen? Meillähän on Helsingissä paratiisi nimeltä Keskuspuisto. Ja vaikka kuinka monta muutakin ihanaa paikkaa luonnonhelmassa, jonne voi hurauttaa bussilla tai metrolla (olen käyttänyt tekosyynä autottomuutta). Kaksi viikkoa sitten kyllästyessäni toden teolla omaan valitukseeni, otin vihdoin laput pois silmiltäni ja painelin Keskuspuistoon. Pyöräilimme Marikon kanssa täysin sokkona pitkin Keskuspuistoa Pirkkolaan ja nuuhkimme onnellisina metsän tuoksua ja ihailimme korkeita puita. Miten ihanaa onkaan eksyä metsään keskellä Helsinkiä ja kadottaa suuntavaisto! Tuntui kuin ensimmäistä kertaa viikkokausiin olisin hengittänyt kunnolla. Päätin alkaa panostamaan ulkona liikkumisessakin laatuun. Kotini lähellä sijaitseva merenranta saa vaihtua ihan oikeaan luontoon. Vietin tuntikausia netissä tutkimassa Keskuspuiston karttaa ja lukuisia eri reittimahdollisuuksia. Päätimme lähteä heti seuraavana sunnuntaina pyöräretkelle Haltialaan asti.
Yksi oleellinen seikka ulkoilusta nauttimisessa on hyvät varusteet. Tämän toteamiseen riitti pyöräretki Pirkkolaan mummin perintö-Kombilla nahkatakissa ja villapaidassa. Olen ajanut viimeiset 20 vuotta perheessäni sukupolvelta toiselle kulkeneilla mummopyörillä, koska tykkään yksinkertaisesti niiden pystystä ajoasennosta. Maastopyörien (ja semmoisten pitkän matkan hifipyörien) matala ajoasento saa niskani ja yläselkäni kipeytymään. Vanha perintö-Kombi ei kuitenkaan sovellu retkeilyyn (koska se on vaarassa levähtää alle ja rämisee uhkaavasti myös kaupunkiajossa) ja olen useamman vuoden miettinyt uuden pyörän ostamista. Siispä marssin viime viikolla Pelagolle ja kävin ostamassa pyörän. Kallis se oli, tuntui kuin olisin sijoittanut suurin piirtein Mersuun, mutta voin kertoa, että kyllä myös tuntuu kuin ajaisi Mersulla! Nyt tekisi mieli ajaa pyörällä ihan koko ajan ja ihan joka paikkaan.
Pyörän lisäksi ostin paljasjalkalenkkarit ja nyt tekisi mieli kulkea myös lenkkarit jalassa joka paikkaan, koska ne ovat niin mukavat ja kevyet. Eniten päänvaivaa aiheutti kunnon ulkoilutakin löytäminen. Kävin ensin sovittamassa Stadiumissa Niken ulkoilutakkeja vain todetakseni, että nehän ovat aivan kamalaa kuraa: kuin vuoraisi itsensä elmukelmuun. Siispä käännyin kaikista viisaimman ihmisen puoleen: soitin iskälle. Vanhempani ovat pro-eräjormia. Oli vuodenaika mikä tahansa, niin kaikilla lomilla ja pitkillä viikonlopuilla suunnataan Lappiin, usein Norjaan asti. Ja yleensä paikkoihin, missä ei saa yhteyttä edes matkapuhelimeen. Iskä kehotti hylkäämään kaikki softshellit ja gore-texit ja panostamaan hengittävään materiaaliin, joka pitää myös tuulta ja vettäkin. Merkeistä tuli kaksi suositusta: Fjällraven ja Haglöfs.
Fjällraven käyttää tuotteissaan edistyksellisiä materiaaleja. Iskän suosittelema takki on merkin itse kehittämää patentoitua G-1000 ja G-1000 Lite -materiaalia. Se on todellinen ulkoiluklassikko, joka sopii ympärivuoden retkeilyyn tropiikista napaseuduille. Kestävä kangas on tiivistä ja se on päällystetty Greenland Wax -vahalla (josta voi lukea lisää täältä). G-1000 kestää sadetta ja kosteutta erittäin hyvin, jonka ansiosta sitä voi käyttää lyhyiden sadekuurojen aikana. Lisäksi kangas kuivuu nopeasti. Tiheä kuitu tekee materiaalista lähes täysin tuulenpitävän ja vahaus antaa täydellisen suojan voimakkailta tuulilta. Kankaan yksi parhaista ominaisuuksista on loistava hengittävyys – se poistaa tehokkaasti kosteutta kehosta. Tilasin Fjällravenin omasta verkkokaupasta Stina-mallisen takin. Merkin mitoitus on reilu, joten valitsin koon S. Koko oli täydellinen ja mikä parasta, hihat ovat tarpeeksi pitkät käsivarsilleni. Takki pääsi testikäyttöön eilisellä pyöräretkellä enkä voisi olla tyytyväisempi. Todennäköisesti se tulee olemaan käytössä koko loppuelämäni.
Tulevaksi viikonlopuksi on suunnitteilla pyöräretken sijasta retki jalkaisin. Mikolla on kuulemma salainen luontopaikka, missä hän käy säännöllisesti lataamassa akkujaan. Kirsikka lupasi puolestaan lähteä Nuuksioon kunhan palaa Napolista (suosittelen seuraamaan hänen Napolin matkaa Instassa!). Ja kun harmaa ja väritön loppusyksy saapuu, luontoretket pysyvät ohjelmistossa, koska mikään ei anna enemmän elinvoimaa kuin metsässä oleminen. Sisällä saa kökkiä joka tapauksessa ihan tarpeeksi ja talven aikana ehtii taatusti vahdata muutamankin sarjan alusta loppuun. Tosin mietinpä sellaista, että entä jos tulevan talven tavoite olisikin katsoa nolla sarjaa ja elokuvaa? Sen sijaan vapaa-aika käytettäisiin metsässä, liikkuessa ja löhöaika hyvän kirjan lukemiseen? Tämä alkaa jo kuulostaa siltä, että selviän tästä talvesta elinvoimaisena ja ilman synkistelyä!
Olisi ollut kiva kuvittaa tämä postaus kauniilla metsäkuvilla, mutta tiedättekö mitä: minulla oli metsässä parempaakin tekemistä kuin heilua kameran kanssa!
Kuinka usein käytte metsässä? Haluatteko lukea retkeilyvinkkejä? Laittakaa myös omat vinkkinne jakoon Helsingin lähistöltä!
