Beauty

Jäätymisenestosuunnitelma osa 2: lymfaterapia ja höyrysauna

Beauty | 24.9.2017 | Katja Kokko

Jäätymisenestosuunnitelmassa oleellista on buukata viikonloppuihin spesiaaliohjelmaa säännöllisesti. Se voi olla ihan mitä tahansa, mutta minä kaipaan kiireisen syksyn keskelle rentoutumista, hiljaisuutta ja hemmottelua. Kuukausi sitten buukkasin itselleni hiljattain remontoidusta Kämp Spasta kahden tunnin hemmotteluhoidon, johon kuului aromaterapeuttinen hieronta ja kasvohoito. Oli aivan täydellistä mennä hoitoon omalla rahalla, kenenkään kutsumatta ja täysin vieraana ihmisenä.

Uuden span puitteet ovat upeat. Olen testannut maailmalla viiden tähden luksushoitoloita sen verran, että vertailukohteita löytyy mukavasti ja voin sanoa, että Kämp Spa yltää kirkkaasti parhaimpien joukkoon. Hoidon jälkeen astuessani takaisin maan pinnalle kahdeksannen kerroksen taivaasta, tuntui kuin olisin käynyt pidemmälläkin minilomalla. Buukkasin itselleni heti uuden hoidon, tällä kertaa 80 minuutin lymfaterapian. Kämp Span hoitomenu löytyy täältä.

Minun on usein vaikea rentoutua hoidoissa täysin, koska kiinnitän väkisinkin huomiota hoidon yksityiskohtiin. Lymfaterapia on kuitenkin pomminvarma tapa autonomisen hermoston rentouttamiseen, sillä hellästi tapahtuva rytminen painelu vaivuttaa  horrokseen ja nukahtelinkin reilun tunnin hoidon aikana yhteensä varmaan kymmenen kertaa. Joillekin lymfaterapia voi tuntua turhalta hipsuttelulta, mutta oikeasti se on tehokas tapa tehostaa lymfajärjestelmän toimintaa joka auttaa kuona-aineita poistumaan elimistöstä. Kevyt painelu stimuloi hermopäätteitä, jolla on todella rauhoittava vaikutus. Hoidon jälkeen on rentoutunut, virkistynyt ja keventynyt olo. Minä tarvitsen tällä hetkellä monipuolista hermoston rentouttamista, koska syksy on täynnä mielenkiintoisia työprojekteja, mutta aikaa, keskittymistä, ideointia ja skarppiutta vaativia. Ilman vastapainoa tekeminen luiskahtaa ylikierrosten puolelle ja sympaattinen hermosto pääsee niskan päälle, joka aiheuttaa stressiä kehoon.

Jotta Kämp Span täydellisistä puitteista saisi kaiken mahdollisen nautinnon irti, listasin teille vinkit pienten, mutta oleellisten seikkojen huomiointiin, joita ensikertalainen ei välttämättä osaa ajatella.

1. Kannattaa mennä paikalle kolme varttia ennen hoidon alkamista, jotta ehtii nauttia höyrysaunasta ja ihanassa saunatilassa loikoilusta rauhassa. Span höyrysauna on oikeasti maailman paras! Höyry menee päälle muutaman minuutin välein ja sitä tupruttaa niin sakeasti ja sopivan kuumasti, että tuntuu kuin ottaisi löylyt, mutta saunassa pystyy silti olemaan paljon kauemmin  kuin tavallisessa löylysaunassa.

2. Kun vaihdat vaatteet, ota myös pikkuhousut pois, koska saunaan ei ole kiva mennä alkkarit päällä (saat hoitajalta kertakäyttöalkkarit hoitohuoneessa). Pue kylpytakki ja tossut pukuhuoneessa. Kun menet saunatilaan, ota tossut pois jalasta, koska lattioilla voi olla vettä ja litisevän märillä tossuilla on kurja kävellä. Ota hyllystä pyyhe ja käy suihkussa. Kiedo pyyhe ympärillesi ja jätä kylpytakki saunatilan tuoleille ja mene pyyhe päällä höyrusaunaan (kylpytakissa tulee ihan liian kuuma). Voit ottaa mukaan myös vesilasin, saunatiloissa on sitruunavettä.

3. Saunasta kannattaa nauttia ennen hoitoa, koska jos otat kasvohoidon, hyvät tuotteet menevät iholla aivan hukkaan mikäli saunot hoidon jälkeen. Kämp Spassa käytetään luksushoitolasarja Espan tuotteita, joka ei ole sertifioitua luonnonkosmetiikkaa, mutta moni tuotteista täyttää luonnonkosmetiikan kriteerit.

4. Pakkaa mukaan omat ihonhoitotuotteet, jos et ota kasvohoitoa, koska muuten kasvoja kiristää saunomisen ja hoidon jälkeen eikä pukuhuoneissa ole muita ihonhoitotuotteita, kuin putsarit ja vartalovoide. Jos otat hoidon, missä käsitellään myös pää, shampoo ja hoitoaine voi olla myös viisasta pakata mukaan. Ensimmäisellä kerralla ottamassani hoidossa tehtiin myös päälle käsittely ja hiukseni olivat öljyssä sen jälkeen, mutta suihkussa oli vain shampoota, ei hoitoainetta.

Kävin eilen lymfaterapiassa ja olin siihen niin tyytyväinen, että varasin uuden ajan parin viikon päähän. Ensimmäisessä hoidossani kävin sunnuntaina, jolloin sain nauttia melkein koko spasta ypöyksin, mutta ilmeisesti lauantai on suosittu hemmottelupäivä ja eilen porukkaa oli paljon enemmän, mutta tunnelma oli silti onneksi rauhallinen. 80 minuutin lymfaterapia maksaa 139 euroa ja 50 minuuttia 99 euroa. Normaalia kalliimpaa siis, mutta myös sen arvoista.

Jos luksuspuitteisiin ei ole mahdollista panostaa, niin ainakin itselleni suuri nautinto ja rentoutumistapa on myös uimahallin höyrysauna. Joissakin liikuntakeskuksissa on myös infrapunasaunoja, joka kiinnostaisi todella paljon itseäni. Niin, ja onhan meillä Helsingissä myös Kulttuurisauna, Allas ja Löyly, jotka tarjoavat myös ihanat puitteet pienelle minilomailulle kaupungissa ja juuri sellaista spesiaaliohjelmaa, joka piristää keskellä pitkää talvea.

Suunnitelmani eivät suinkaan lopu tähän, vaan lisää on tulossa.

Oletteko te käyneet uudistuneessa Kämp Spassa?

Kuvat Katja Kokko

Avainsanat: , , , ,