Beauty

Inke

Beauty | 5.9.2015 | Katja Kokko

DSC_1911

Viimeksi tapasitte Doritin. Nyt esittelen teille ystäväni Inken. Moni teistä tietää tämän nappisilmäisen tyyliniekan Issues-blogista, jota hän kirjoittaa miehensä Janin kanssa. Ja jos tietää heidän blogin, tietää myös perheen Kaapo-koiran, jota ei voi jättää mainitsematta, jos esittelee Inken.

Tasan vuosi sitten juhlimme Inken ja Janin häitä Suomenlinnassa. Häät olivat ihanimmat ja hauskimmat ikinä. Sydämeni pohjassa muljahtaa edelleenkin tuota päivää muistellessani ja saan pyyhkäistä vähän silmäkulmiakin. Ihmettelen vieläkin, miten jaksoin juhlia seuraavaan aamuun saakka ja toipuminenkin sujui vain onnellinen hymy kasvoilla. Olen onnellinen, että ystäväni saivat toistensa lisäksi maailman kauneimmat häät ja että sain olla mukana juhlistamassa niitä.

Nyt tuo pariskunta on parhaillaan lentokoneessa matkalla lempikaupunkiinsa New Yorkiin. Suosittelenkin seuraamaan Inken (tai Janin) Instagramia, mikäli mielit bongata Nykin parhaat ruoka- ja juomavinkit.

DSC_1893

Olen tuntenut Inken vasta pari vuotta. Lyhyellä ajalla ei ole väliä, kun kohtaa ihmisen, joka ottaa paikan sydämestä. Inkestä on tullut minulle rakas ja läheinen ystävä viimeisen puolentoista vuoden aikana. Ystävä, johon tiedän aina voivani luottaa. Ystävä, joka petaa pari shottia liikaa juoneelle synttärisankarille pedin kotisohvalleen. Sellaiset ystävät ovat suuri kiitollisuuden ja ilon aihe.

Inke on lahjakas ja kunnianhimoinen monitaituri. Ihailen erityisesti hänen nokkelaa kirjoitustyyliään. Inke onnistuu aina naurattamaan kirjoituksillaan purnukoista ja vaatteista. Päädymme usein käymään intohimoisia ja lennokkaita keskusteluja kosmetiikasta ja tyyleistä – mutta purkkihulluina erityisesti kosmetiikasta. Jos kaipaan tyylivinkkejä tai sivistystä brändien suhteen, tiedän aina kenen puoleen kääntyä.

Yksi tärkeä asia Inkestä täytyy vielä sanoa. Hän osaa tehdä maailman parasta pizzaa. Nainen taitaa kyllä ruoanlaiton kaikin puolin viineistä nyt puhumattakaan, mutta missään ravintolassa ei saa yhtä hyvää pizzaa, kuin Inkerpizzassa.

DSC_1908

Inkellä on yksi kauneimmista ihoista, mitä tiedän, sekä vangitsevat suklaasilmät. Päädyin tekemään hänelle hyvin nuden silmämeikin pelkällä Kjaer Weisin Grace-luomivärillä ja korostamaan täydellistä ihoa, mutta punaamalla huulet viininpunaiseksi. Tämän meikin ydin olikin huuliin käyttämämme RMS Beautyn Lip2Cheekin sävy Diabolique, joka sopii Inkelle kuin nenä päähän. Itse näytän tämmöisessä värissä paljon kovemmalta, Inken tämä saa puolestaan näyttämään tyylikkäältä, mutta silti lempeältä.

Kasvoille levitin ensin kauttaaltaan kevyesti RMS Beautyn Living Luminizerin ja sen päälle Un Cover meikkivoiteen sävyn 33. Varjostin posket Kjaer Weisin Dazzling Bronzerilla ja sipaisin poskille Lip2Cheekin oranssin sävyn Curious. Lopuksi korostin kevyesti Living Luminizerilla vielä nenän vartta, amorin kaarta, kulmaluuta sekä poskipäitä. Viimeistelyn hoiti Un Powderin sävy 0-1. Inkellä on nykyisin ihanan tuuheat kulmakarvat, ne korostin Zuiin kulmakynän sävyllä Taupe.

DSC_1926

Kuvat ovat kovin syksyisen näköisiä, vaikka päivänä jolloin kuvasimme, olikin vielä aivan shortsikelit. Valo alkoi kuitenkin olla illalla jo vähissä ja vaikka sitä ensin harmittelinkin, niin tästähän tulikin nyt ihana syyslook. Mielenkiinnolla odotan, näenkö Inken vielä viininpunaisissa huulissa!

Inke ja Jan, ihanaa hääpäivää sekä mahtavaa New Yorkin reissua! Mitäs tuumitte Inken meikistä?

Koodilla KATJA10 saat Naturellesta -10 % alennuksen 15.9.2015 saakka. Valikoimasta löytyvät mm. RMS Beautyn meikit. Alennus ei koske May Lindstromin tuotteita.

DSC_1972

Linkit ovat affiliate-linkkejä

Kuvat Katja Kokko

Avainsanat: , , , , , , ,