Beauty

Ihonhoitoa luonnon rytmien mukaan: loppukesä

Beauty | 18.8.2019 | Katja Kokko

Kaupallinen yhteistyö: Esse

Loppukesän ihonhoidossa keskitytään pigmenttiläiskien, ryppyjen ja veltostuneen ihon hoitoon sekä ihon elvyttämiseen. Sisäisesti nautitaan runsaasti C-vitamiinia ja omega-3-rasvahappoja. Hermoston tasapainosta huolehtitaan yin-joogalla ja tyytyväisyydestä terveellä itsekkyydellä.

Vuodenajat etenevät luonnon rytmien mukaan, vaikka kuinka tekisi mieli pysäyttää kulku edes hetkeksi ja nauttia vielä hetki kesän lämmöstä ja joutilaisuudesta. Varsinainen kesä on juuri vaihtunut loppukesään – miksihän emme muuten virallisesti puhu viidestä vuodenajasta neljän sijaan, kuten kiinalaisessa lääketieteessä, jonka mukaan luonnossa on viisi elementtiä ja siten myös vuodenaikoja on viisi? Elokuu ei kuitenkaan tunnu enää täysin kesältä, mutta syksy se ei ainakaan ole, joten on loogista puhua loppukesästä!

Loppukesän elementti: maa

Loppukesä on kiinalaisen lääketieteen mukaan maa-elementin aikaa. Neljällä muulla elementillä on suunta: siinä missä puun liike suuntautuu ylöspäin, tulen ulospäin, metallin alaspäin ja veden sisäänpäin, maa on paikoillaan. Se on kaiken keskusta, luomassa tasapainoa. Tämä manifestoituu myös fyysisessä kehossa: maan sisäelimet, perna ja mahalaukku, sijaitsevat kehon keskellä ja ovat ruoansulatusjärjestelmän keskusta. Tunnetasolla maa-elementtiin liittyy tyytyväisyys ja tasapaino, sananmukaisesti maadoittava energia ja meditaatio, joka myös yhdistää meitä toisiemme kanssa.

Luin maa-elementistä juuri mielenkiintoisen ajatuksen John Kirkwoodin The Way of the Five Seasons -kirjasta: maa-elementin energia on voimakkaimmillaan loppukesästä, mutta sen voidaan katsoa sijoittuvan myös jokaista elementtiä vastaavan vuodenajan 18 viimeiseen päivään, jolloin vuodenaikoja olisikin neljä ja maa-elementin energia yhdistää niitä ollen kaikista voimakkain erityisesti loppukesästä.

Maa-elementin epätasapainoon liittyy huoli ja ylianalysointi, murehtiminen ja liiallinen toisista huolehtiminen. Kun loppukesä käynnistelee itse kunkin työelämässä loppuvuotta kohti kiihtyviä projekteja, on tärkeää muistaa tasapaino. En koskaan lakkaa suosittelemasta säännöllistä yin-joogaa tasapainon ylläpitämiseksi, sillä modernissa ajassamme elämme lähes jatkuvasti sympaattisen hermoston ollessa ylivirittynyt lukuisista stressitekijöistä johtuen. Yin-jooga toimii kehon kautta tapahtuvana meditaationa, mutta lisäksi se parantaa qin, elämänenergian, virtausta meridiaanikanavissa, kuin myös nesteiden virtausta kehossa ja lisäksi se rentouttaa hermostoa sekä helpottaa jännityksiä sidekudoksissa ja lihaksissa.

Re-Start hyvinvointivalmennuksen yin-jooga osio sisältää neljä kokonaisvaltaista yin-jooga harjoitusta, jotka olen suunnitellut kunkin elementin mukaan. Maa-elementin harjoitus on erityisen hyvä ruoansulatukselle.

Kävin juuri mielenkiintoisen keskustelun ystäväni kanssa, kun hän totesi, että ylikierroksilla on mahdotonta rauhoittua yin-joogaan, sillä se saa hänet vain raivonpartaalle. Tämä on täysin normaalia, silloin kun stressihormonit jylläävät täyttä vauhtia, mieli vastustaa kaikin voimin irtipäästämistä ja pysähtymistä, koen tätä myös itse erittäin usein, vaikka joogaan päivittäin. Tähän tarvitaan vain sisäinen niskalenkkiote stressikierteen pysäyttämiseksi. Rullaa joogamatto auki, nosta jalat kohti kattoa ja hengitä. Kun ajatukset koittavat väkisin tunkea mieleen, siirrä ne päättäväisesti syrjään ja totea, että ehdit ajatella niitä myöhemmin. Pikkuhiljaa kierrokset laskevat ja rauhoitut.

Tyytyväisyys ja vastavuoroisuus on tärkeää maa-elementille. Jos huolehdit jatkuvasti liikaa etkä tunne toteuttavasti elämäntehtävääsi, ehkä nyt on hyvä aika kääntää huomio sisäänpäin ja tarkastella elämääsi. Oletko roolissa, jossa jatkuvasti annat kaikkesi toisille ja huolehdit muista? Terve itsekkyys on tärkeää tasapainon ylläpitämiseksi.

Loppukesän haasteet ihonhoidossa: pigmenttiläiskät, rypyt ja veltostunut iho

Loppukesästä rypyt ovat yleensä syventyneet kasvoilla ja dekolteella, iho voi olla menettänyt hieman kimmoisuuttaan ja pigmenttiläiskät voivat olla tummentuneet, riippuen toki siitä kuinka paljon on oleskellut auringossa. Auringonvalo on välttämätön elämänlähde, joten siitä kannattaa nauttia kohtuullisesti silloin, kun sitä on saatavilla. 

Luonnollisia eletyn elämän merkkejä ei kuulu yrittää estää, sillä kukaan meistä ei voi elää täysin ilman auringonvaloa eikä täysin stressitöntä elämää täydellisen terveenä ja täysin tasapainoisessa tunne-elämässä. Hyvällä kokonaisvaltaisella ihonhoidolla iho ikääntyy kuitenkin terveen ja elinvoimaisen näköisesti, siksi haluankin puhua nykyään anti-agingin sijasta healthy agingista.

Pigmenttiläiskien laukaiseva tekijä on usein auringonvalo, mutta varsinainen syy taustalla on yleensä hormonaalinen, piilevä tulehdus, välttämättömien rasvahappojen puutos, jotkin lääkitykset, kemialliset aineet (fotosensitiiviset aineet) tai jokin kehossa oleva monisyinen trauma. Punapigmenttiä omaavat henkilöt ovat myös alttiimpia pigmenttimuutoksille.

Pigmenttiläiskien hoitoa voi tukea sisäisesti lisäämällä ruokavalioon omega-3-rasvahappojen lähteitä (laadukas kalanmaksaöljy), nauttimalla C-vitamiinia luonnollisessa muodossa (luomuviljelty amla-marjauute jauheena), minimoimalla altistusta vapaille radikaaleille suojaamalla iho ilmansaasteilta (runsaasti antioksidantteja ja omega-rasvahappoja sisältävät ihonhoitotuotteet) sekä tasapainottamalla hermostoa (yin-jooga) ja suojaamalla iho liialliselta auringolta (aurinkosuojakertoimen sisältävä voide).

Loppukesän tärppikasvohoito: Esse Bright Facial

Essen Bright kasvohoito on täydellinen tärppikasvohoito loppukesään, kun haluat rentoutua kokonaisvaltaisesti ja siirtyä uuteen vuodenaikaan ns. puhtaalta pöydältä. Hoito on lisäksi ulkoisesti tehokas pigmenttiläiskien hoitoon, ihon värin kirkastaamiseen ja ihon elvyttämiseen, sillä kesän, auringossa oleskelun ja runsaan aurinkovoiteiden jäljiltä iho voi olla ikään kuin hieman ”tukossa” ja aavistuksen samean värinen päivetyksestä huolimatta. Bright-kasvohoito onkin täydellinen boosti ihon heleytykseen.

Esse on yksi niistä harvinaisista sertifioiduista luonnonkosmetiikkasarjoista koko maailmassa, jonka valikoimasta löytyy pelkästään hoitolakäyttöön suunnitellut tuotteet. Bright-kasvohoitoon kuuluukin ihoa tehokkaasti kirkastava ja ”tukkoisuutta” avaava BHA-kuorinta, jonka jälkeen iholle imeytetään hoitoihin tarkoitetuista tehoampulleista kirkastava ja pigmenttiläiskiä vaalentava Bright-ampulli. Ampullista riittää vielä hoidon jälkeen muutamaan käyttökertaan kotona.

Lisäksi Essen hoitoihin kuuluu signature-kasvohieronnan lisäksi kaulan ja dekolteen hieronta sekä silmänympärysnaamio, joka kosteuttaa, silloittaa ja kirkastaa silmänympärysihoa.

Löydät lähimmän Esse-hoitolasi täältä.

Loppukesän tärppituotteet kotihoitoon

Kotihoitoon suosittelen Esseltä erityisesti näitä tuotteita:

Cream Mask: täydellinen (yö)naamio, joka sisältää korkeita pitoisuuksia tyrosinaasin toimintaa ehkäiseviä C-vitamiinijohdannaisia, mikä hillitsee pigmentin muodostusta. Kutsun Cream Maskia yönaamioksi, koska sen vaikutukset pääsevät oikeuksiinsa, kun naamion jättää vaikuttamaan iholle yöksi. Imeytä naamion alle useita kerroksia hoitonestettä sekä seerumi. Levitä lopuksi naamio iholle kevyesti sivelemällä ja taputtelemalle. Puhdista iho aamulla hellävaraisella puhdistusaineella.

Ageless Serum: ihon väriä tasoittava tehoseerumitiiviste, joka sisältää kirkastavaa, kiinteyttävää ja siloittavaa sumajuuren, Brasilian potenssipuun ja valkoisen liljan yhdistettä, kollageenia ja elastiinia suojaavaa pirunkourauutetta ja kiinteyttävää makkarapuu-uutetta sekä juonteita tasoittavaa matalamolekyylistä hyaluronihappoa. Parhaat tulokset seerumilla saa yhdistämällä sen Essen probioottiseerumiin.

Probiotic Serum: eläviä probioottimikrobja sisältävä seerumi on öljyseerumi, jonka vuoksi sillä voi halutessaan jopa korvata kasvoöljyn. Erityisesti pigmenttiläiskien, ryppyjen ja veltostuneen ihon. hoitoon käyttäisinkin sitä yhdessä Ageless Serumin kanssa kasvoöljyn tavoin. Eli ensin iho kosteutetaan hoitonesteellä, jonka jälkeen iholle imeytetään Ageless Serum ja lopuksi probioottiseerumi. Probioottiseerumin sisältämät elävät Lactobacillus-bakteerit ovat tehokkaita maitohapon, joka tunnetaan tietenkin ihoa kosteuttavana humektanttina kuin myös erittäin tärkeänä ihon pH-tasapainottajana, mikä on terveen ihon perusta.

Eye Contour Cream: erityisen tehokas silmänympärysvoide pigmentoituneelle silmänympärysiholle, josta saimme loistavia tuloksia myös parin vuoden takaisessa ihonhoitotutkimuksessamme ikääntyvälle iholle. Tärkein pigmentoitumista ehkäisevä tehoaine on kaunokaisuute, joka ehkäisee melanosomien siirtymistä melanosyyteistä sarveissoluihin. Silkkialbitsiuute puolestaan siloittaa pieniä ryppyjä, sillä se parantaa kollageeni- ja elastiinisynteesiä sekä vahvistaa kapillaarisuonien seinämiä.

Meikkivoide: Essen uudesta meikkivoiteesta on tullut kesän aikana lempituotteeni ja mielestäni se on paras koskaan kokeilemani meikkivoide, jonka koostumus on sopivasti ohuen ja täyteläisen kermaisen meikkivoiteen välistä. Voide levittyy kauniisti, sen peittävyyttä voi säädellä haluamallaan tavalla ja voide pysyy iholla kauniina koko päivän. Lisäksi meikkivoiteessa on aurinkosuojakerroin –  muistutan kuitenkin, että jos meikkivoidetta käyttää vain aavistuksen, ei SPF30 toteudu, eli mikäli iho tarvitsee kunnon suojaa auringolta, alle kannattaa levitä erikseen aurinkosuojakerroin.

Kaunista loppukesää kaikille!

Kuvat Richard Isaac

Avainsanat: , , , , , , , , ,