Beauty

Hyvinvointihaaste: varaa aika kosmetologille

Beauty | 28.8.2015 | Katja Kokko

DSC_0003

Yhteistyössä Jolie spa, sisältää tarjouksen

Itselleen sopivan kosmetologin löytäminen ei ole totisesti helppoa hommaa. Siihen vaikuttavat paitsi kosmetologin ammattitaito, ihonhoitonäkemykset, hierontaotteet ja asiakkaan huomioinen, kuin myös lukuisat täysin näkymättömät seikat tähtien asennosta hienovaraisiin energiavärähtelyihin.

Uskokaa tai älkää, mutta itselläni ei ole ollut luottokosmetologia ikinä. Ja itseäni en voi laskea, sillä vaikka tunnistan ja tiedän ihoni tarpeet, ei ihaninkaan hemmotteluhoito kotona voi koskaan yltää siihen samaan nautintoon, kuin taitavan kosmetologin hoidettavaksi antautuminen.

Lempihoitolani jää tuskin arvailujen varaan: Kalevankadun Jolie spassa on taikaa, jota en ole kokenut missään muualla Suomessa. Ei siis ihme, että paikka onkin saavuttanut niin suuren suosion asiakkaiden keskuudessa, että tuossa yhden asiakaspaikan hoitolassa työskentelee tällä hetkellä peräti kolme kosmetologia (hoidossa on toki aina yksi asiakas ja kosmetologi kerrallaan). Ja tämäkös vasta ilahduttavaa onkin, sillä viitaten tähtien asentoon ja henkimaailman hommiin, ei oma lempikosmetologi tunnu välttämättä toisesta lainkaan oikealta.

Itse olen saanut Jolie span kosmetologien käsitellyssä aina nautinnollisen hoidon ja hemmottelun. Eilen tapahtui kuitenkin jotain odottamatonta: löysin sen oikean.

DSC_0028

Jolie spa tarjosi minulle vapaavalintaisen hoidon yhteistyömme merkeissä ja koska en ollut käynyt vielä hoitolan uusimman tulokkaan, Karoliina Randelinin käsittelyssä, halusin ajan tietenkin hänelle.

Olen varmasti todella haastava asiakas miellyttää. Tämä lienee ammatin varjopuolia, sillä huolimatta siitä, että koitan laittaa itseni täydelliseen offlineen, aistin hoidon aikana lattialle putoavan höyhenenkin vaikka silmät sidottuina. En analysoi hoitoja tarkoituksella, enkä varsinkaan arvostele, mutta olen yksinkertaisesti niin antennit päällä, että niiden sammuttaminen on silkka mahdottomuus. Olen oppinut hyväksymään tämän kataluuden, että täydellisinkään hemmotteluhoito ei ole itselleni ehkä koskaan se nirvanaan vievä kokemus.

karoliinarandelin

Kun antauduin eilen Karoliinan hoidettavaksi, oli homma selvä jo alkumetreiltä: tässä on minun kosmetologini. Nämä ovat nyt näitä selittämättömiä asioita, mutta eilen ne vaan löysivät paikkansa ja hoidossa oli aivan kaikki enemmän kuin kohdallaan (paitsi, etten olisi halunnut nousta pedistä).

Valitsin hoidoksi Absolutionin tuotteilla tehtävän Superfood Effectin, joka oli sekin aivan nappivalinta. Olin herännyt edellisenä aamuyönä kamaliin menkkakipuihin, minkä vuoksi nukuin huonosti ja aamulla olin kuin lekalla päähän lyöty. Olen ehdottomasti tuotteiden ystävä, joiden tuoksut tulevat pelkästään eteerisistä öljyistä ja kasviuutteista. Niiden aitoutta ei voita mikään. Ja juuri tämän vuoksi Absolutionin autenttinen ja yrttinen tuoksumaailma toimi eilen aistinautintona, jolle minulla ei ole juuri nyt sanoja. Hoidon nimeen kiteytyy sen vaikutus: piristävä, virkistävä ja kuin uudelleen herättävä, mutta samalla rentouttava.

DSC_0044

En ole myöskään käyttänyt Absolutionin tuotteita todella pitkään aikaan omassa kotihoidossani, joka vain lisäsi eilistä hoitonautintoa. Tuoksut ja tuotteet tuntuvat aivan erilaiselle toisen ihmisen levittäminä. Ehkä suurin nautinto hoidossa oli tuplanaamio, joka kuuluu Superfood Effect -hoitoon: varsinaisen kasvonaamion päälle levitetään vielä toinen naamio ns. okkluusiiviksi. Se kuivuu iholle miellyttävän tuntuiseksi maskiksi, joka poistetaan lopuksi yhtenä kappaleena. Naamion vaikuttaessa sain taivaallisen jalkahieronnan. Aina jos on mahdollisuus jalkahierontaan, käytän tilaisuuden hyväkseni ja niin myös eilen Karolinaan tiedustellessa, minkä käsittelyn toivoisin naamion aikana.

Hoidon jälkeen hyrisin onnesta silmät sikkurassa, mutta kuin uuteen päivään heränneenä. Varasin Karoliinalle uuden ajan syyskuuksi ja mukaan lähtivät Absolutionin misellivesi sekä puhdistava naamio. Ne tuntuivat hoidossa niin ihanalle, että oli aika palauttaa ne omaankin peilikaappiini. Naamiosta jäi lempeän viileä tunne, joka viipyi iholla vielä kotonakin. En olisi voinut toivoa parempaa hoitoa ja odotan ilolla jo seuraavaa kertaa.

DSC_0001

Oman kosmetologin löytyminen on vähän kuin sopivan terapeutin löytyminen – paitsi että kosmetologi on ihoterapeuttisi. Hän seuraa säännöllisesti ihosi kuntoa ja varmistaa, että käytössäsi olevat tuotteet ovat myös kotona oikeita eikä hutiostoksia tule. Mielestäni kosmetologilla tulisi sitoutua käymään vähintään neljä kertaa vuodessa; kerran jokaisena vuodenaikana. Mikäli ihossa on mitään ongelmia tai erityistarpeita, sopiva aikaväli on noin kuusi tai kahdeksan viikkoa – oma kosmetologisi tietää tämän kuitenkin parhaiten. Useamminkin voi toki käydä.

Kosmetologilla käynti ei myöskään ole pelkkää ihon ulkoista hoitoa, ei lähimainkaan. Se on niin paljon enemmän: sisintä eheyttävää ja kaunistavaa kaikilla tasoilla tapahtuvaa itsensä hoitamista.

joliespa_hannamarirahkonen1

Itselleni syksy tarkoittaa uuden alkamista. Ei suinkaan vuoden vaihde tai kevät, vaan jostain syystä aina syksy. Kenties se juontaa juurensa kouluaikoihin: kun mentiin uudelle luokalle ja vatsan pohjassa oli aina se kutina, mitä uusi kouluvuosi toisi tullessaan. Joten nyt heitän teille hyvinvointihaasteen uuden elämän aloittamiseksi. Siihen kuuluu oman kosmetologin etsiminen ja ajanvaraus kasvo- tai vartalohoitoon.

Tietenkin minulla on teille porkkana: kun varaat ajan Jolie spahan kasvo- tai vartalohoitoon seuraavan kahden viikon sisällä, eli 11.9.2015 mennessä, saat hoidon yhteydessä tekemistäsi tuoteostoksista huikean hyvän -20 % alennuksen. Ajanvarauksen voit tehdä kätevästi netissä, tästä linkistä. Kirjoita lisätietokenttään KATJA, joka toimii alennukseen oikeuttavana koodina. Alennus ei koske May Lindstromin ja Kjaer Weisin tuotteita eikä lahjakortteja. Etu koskee vain uusia hoitoja, eli jo varatuista hoidoista tuotealennusta ei saa.

Mikäli varaat kasvohoidon, suosittelen lämpimästi pitkää kasvohoitoa, joka sisältää selän kuorinnan ja hieronnan. Hintaero on pieni, mutta ero nautinnossa on huima! Jos tuumit kuka Jolie span kosmetologeista voisi olla sopiva juuri sinulle, suosittelen lukemaan esittelypostauksen heistä Jolien sivuilta. Keväällä kävin kasvohoidossa Miialla, voit lukea kokemukseni tästä postauksesta.

Otatteko haasteen vastaan? Kuinka usein itse käytte kasvohoidossa? 

joliespa_hannamarirahkonen2

Tuotelinkit ovat affiliate-linkkejä

Kuvat Katja Kokko, paitsi Karoliinan kuva sekä kaksi alinta kuvaa Hannamari Rahkonen

Avainsanat: , , ,