Toukokuu tulee olemaan blogissa tyylipainotteinen: luvassa on tyyli-inspiraatiota meikkiin ja pukeutumiseen teemana vastuullisuus. Päätin ottaa jo pienen varaslähdön aiheeseen, nimittäin inspiroiduin tällä viikolla huiveista.
Ulkona on tällä hetkellä pukeutumisen suhteen melko haastava sää; tuuli on kylmä ja välillä tosi kova, välillä sataa ja välillä paistaa. Pelkästään kilometrin matkalla voi tulla yhtä aikaa tuskanhiki ja jäätävän kylmä. Ilman kaulahuivia ei ole asiaa ulos, mutta paksut kashmir- ja villahuivit ovat aivan liian kuumia ja olemukseltaan tunkkaisia pitkän talven jälkeen.
Olen ensimmäistä kertaa elämässäni oivaltanut silkkihuivien ja pikkuhuivien nerokkuuden. En ymmärrä missä mielenhäiriössäni olen aina ajatellut ilmavien silkkihuivien ja lautasliinan kokoisten pikkuhuivien olevan silkkaa turhuutta, pelkkiä asusteita, joilla ei ole mitään muuta virkaa kuin olla koristeena. Minähän olen aina ollut minimalisti asusteiden ja korujen suhteen, mutta liekö sitten aikuistumisen myötä esteettinen silmä auennut sen verran, että pikkuruinen huivi onkin alkanut näyttää kiinnostavalta myös itseni yllä.
Viime vuoden lopussa hankin kaksi pikkuista huivia sekä esteettisistä että käytännön syistä: olin lähdössä Afrikkaan ja Teneriffalle ja tarvitsin pienen huivin pääni suojaksi auringolta (ei nyt vielä aleta mihinkään hattuhommiin kuitenkaan). Hankin kaksi pikkuhuivia: käsin painetun Les Indiennes -merkkisen bandana-huivin Proloquesta (jota oltaisiin yläasteella kutsuttu fritsuliinaksi) sekä tanskalaisen Stine Goyan silkkihuivin Sofinahista. Stinen huivin ostin söpöjen mehiläisten vuoksi (Stinen printit ovat aivan parhautta!).
Pikkuhuivit osoittautuivat nerokkaiksi aurinkosuojiksi ja parasta niissä oli helppous. En ole mikään huivintaittelun mestari, joten pienen huivin kanssa ei tarvinnut tuskastua mihin sen kaiken ylimääräisen kankaan oikein tunkee. Lisäksi rakastuin pikkuhuivien käyttöön nutturan sitomisessa. Tuossa vaiheessa ei olisi kuitenkaan vielä tullut mieleenkään kietoa ikinä mokomaa olematonta lautasliinan kokoista kankaanpalaa kaulaan, siis lämmikkeeksi.
Viimeiset kaksi viikkoa kärvisteltyäni tuskanhien ja palelun välimaastossa päätin kokeilla seuraavaa asuyhdistelmää: ohut parkatakki, paksu neulepaita (jossa oli melko avonainen pääntie, joten kaula jäi paljaaksi) ja bandana-huivi. Testasin yhdistelmän jäätävässä tuulessa, mutta mittari näytti plussan puolella jota kuinkin kuusi astetta. Tadaa! Kaula ei jäätynyt eikä tullut hiki! Fritsuliina osoittautui tismalleen sopivaksi kaulan lämmikkeeksi tunkkaisen ja paksun kaulahuivin sijasta. Ja tajusin, että eihän se näytä pöllömmältä noin niinkuin muutenkaan.
Kaikissa tilanteissa lautasliinan kokoinen huivi ei kuitenkaan palvele vielä tähän aikaan vuodesta. Esimerkiksi nahkatakin kanssa on pakko olla hieman isompi huivi. Ja toisaalta jos pukeutuu lämpimään takkiin, tarvitsee jopa tapauksessa kevyemmän huivin suojaamaan kaulaa. Ostin pari vuotta sitten Marimekolta ohuen ja kevyen villahuivin juuri siinä tarkoituksessa, että oppisin käyttämään huiveja. Käyttökerrat voi kuitenkin laskea yhden käden sormilla. Mutta nyt olen vihdoin hoksannut tämänkin huivin tarpeellisuuden ja se on lämmittänyt tismalleen sopivasti ja jopa kerännyt ihasteluja raikkaalla väriyhdistelmällään ja tyylikkyydellään. No tuo kyseinen huivi ei ole enää myynnissä, mutta jos nyt pitäisi valita Marimekolta joku ohut huivi, valkkaisin tämän (Tiffany-printti on aivan ihana!) tai tämän.
Huiviherätykseni myötä tein yhden huivihankinnan tänä keväänä: Samujin annual scarfin, jonka on suunnitellut Natasha Magariel. Olen aiemminkin himoinnut Samujin sesonkihuiveja, mutta en ole sijoittanut niihin juuri siitä syystä, että huivin käyttöni on ollut olematonta. Mutta nyt aloin haaveilla raikkaammasta ja vaaleammasta huivista Marimekon rinnalle, jonka värit eivät rajoittaisi taiteltuna niin paljon asukokonaisuuden värimaailmaa. Kun tarkistin millainen printti Samujin huivissa tällä kertaa on, ihastuin välittömästi! Hedelmähuivi on kaikista tähän astisista huiveista ihanin ja keksin sille heti monta käyttötarkoitusta myös kesällä, ei pelkästään lämmittämään kaulaa kevättuulessa.
Tyylini on muuttunut melko radikaalisti kuluneen vuoden aikana. Vaatekaappini on yhtäkkiä värikäs ja en voi kuin ihmetelllä, että miten tässä näin pääsi käymään. Olen aivan innoissani väreistä ja printeistä, siis about kaikesta mitä olen muutaman vuoden karsastanut. Mutta palataan tyylihommiin kuun vaihteen jälkeen. Lupaan, että tulette inspiroitumaan!
Oletteko te huivi-ihmisiä?
Kuvat Katja Kokko
