Eläinten ja etenkin eläinvauvojen ystävät huomio! Tämä postaus sisältää kuvia eläinvauvoista! Etelä-Afrikan matkan yksi kohokohdista oli tietenkin safariseikkailu. Kävin ensimmäisen kerran elämässäni safarilla tasan vuosi sitten eikä minulla ole mitään sitä vastaan, jos safariretkestä tulisi vaikka joka vuotinen perinne. Hluhluwen kansallispuisto KwaZulu-Natalissa oli paljon pienempi kuin Tsavon kansallispuisto Keniassa, missä kävin vuosi sitten (Hluhluwe on 960 neliökilometriä ja Tsavo 22 000). Siltä osin pidin enemmän Tsavosta, koska se oli villimpi ja isompi, jykevämmän energian vain tunsi. Vaikka luontoa riitti silmän kantamattomiin myös Hluhluwessa, Tsavossa olimme niin syvällä villin luonnon sydämessä ettei siellä ollut kuuluvuutta edes puhelimessa.
Majoituimme Thanda Safarilla, joka oli todellinen luksuscamp vuoden takaiseen verrattuna. Jokaisella meistä oli oma luksusteltta, jossa sain kuvitella olevani Minun Afrikkani -elokuvan päätähti. Harmi vain, että järkyttävä tuuli puhalsi täydellä voimalla yötä päivää (joka ei ole normaalia tähän aikaan vuodesta) ja ensimmäisenä yönä suurin osa porukastamme ei nukkunut silmän räpäystäkään – pauke oli niin valtava, että teltta tuntui lähtevän lentoon. Vaikka sääjumalat eivät olleetkaan puolellamme ja välillä satoi vaakatasossa, oli safari silti jälleen kerran unohtumaton kokemus ja puitteista ei kyllä voinut valittaa.
Siis katsokaa nyt tätä kylpyhuonetta, miten ihana! Ja teltassa on ihana englantilainen tuulahdus. Luksusta, mutta ei blingiä. Pidän! Teltassa oli valot ainoastaan kylpyhuoneessa, muuten se valaistiin iltaisin kynttilöillä. Kun kynttilät puhalsi sammuksiin, tuli niin säkkipimeää, että olisi voinut nukkua silmät auki.
Tälläkin kertaa tuli nähtyä melkein kaikki eläimet mitä toivoin. Viimeksi en nähnyt sarvikuonoja, mutta Hluhluwessa niitä asustaa eniten koko Afrikasta ja törmäsimmekin kahteen otteeseen sarvikuonoperheeseen, jossa oli myös sarvikuonovauva! Lisäksi näin kirahvivauvan ja seepravauvoja. Safarilta jatkoimme matkaa St. Luciaan, missä teimme järvellä veneseikkailun. Järvessä asustaa 800 virtahepoa (ja näin myös virtahepovauvoja!) ja 1200 Niilin krokotiiliä, mutta krokotiilejä onnistuin bongaamaan vain yhden. St. Luciassa oli oudointa se, että kaduilla oli virtahepovaroituskylttejä. Hipot vaeltavat öisin kaduilla ja käyvät juomassa talojen uima-altaista. Virtahepo tappaa Afrikassa eniten ihmisiä vesipuhvelin jälkeen, joten ilmeisen vihaisesta tyypistä on kyse, vaikka ne näyttivät järvessä yhdessä kasassa torkkuessaan varsin leppoisilta tyypeiltä.
Safariseikkailun kohokohta oli elefanttimarssi ja vauvaelefantit! Näimme sekä tyttö- että poikavauvan. En ole ehkä koskaan nähnyt mitään vauvaelefanttia söpömpää! Ne olivat niin pikkuisia, mutta silti niin isoja ottaen huomioon kuinka isoiksi ne kasvavat, ja silmin nähden uteliaita. Tyttövauva tuijotti meitä pusikon siimeksestä ja sydämeni meinasi pakahtua. Mutta sitten alkoi marssi edes takaisin. Ensin elefantit marssivat jonossa tien yli. Ajattelin, että sinne ne nyt menivät, heippa. Kohta tyypit rymistelivät jonossa takaisin. Vieläkään ei ollut hyvä ja marssi jatkui jälleen toiseen suuntaan, kaikki jonossa tarkassa marssijärjestyksessä viimeisenä kaikista isoin kuningaselefantti. Ja katsokaa noiden vauvaelefanttien häntiä, ne sojottavat suorana töpselinä taaksepäin! En kestä! Ehkä pitäisi lopettaa työt Suomessa ja mennä töihin Thanda Safarille, siellä voi kouluttautua safarioppaaksi.
Toivoin hartaasti näkeväni myös leopardin ja gepardin, mutta tällä kertaa emme nähneet kumpaakaan. Bongaatko sen sijaan Afrikan leijonan alla olevasta kuvasta? Siellä se makoili kuninkaana puun katveessa saalistamansa seepran ruho vieressään. Korppikotkat väijyivät saalista viereisessä puussa, mutta leijona on niin kunkku ettei sen apajille ole asiaa ennen kuin se itse totetaa olevansa tarpeeksi kylläinen. Leijonat nukkuvat muuten 12-17 tuntia vuorokaudesta. Tämä tieto oli hyödyllinen, sillä nyt ei tarvitse olla huolissaan eräästä ullanlinnalaisesta kissaeläimestä (joka ilmiselvästi kuvittelee olevansa leijona kuninkaan elkeistä päätellen), jonka päivät koostuvat syömisestä, nukkumisesta ja päivätorkuista.
Ah, voisin palata milloin vain Thandaan ihanaan Minun Afrikkani -elämään ja safarille tutkimaan eläinvauvojen puuhia. Afrikassa on vain jotain selittämätöntä taikaa. Tekisi mieli suunnata sinne uudelleen helmikuun lopussa. Onneksi voin palata näihin kuviin ja fiiliksiin, jotka eivät unohdu koskaan. Kyllä sitä vain on niin kiitollinen, että pääsee tällaistakin elämässään kokemaan.
Kuvat Katja Kokko
