22

Hiusten kasvivärjäys – usein kysytyt kysymykset

Katja Kokko | 15.4.2016

DSC_0018

Kaupallinen yhteistyö: EcoBeautyWellness

Hiusten kasvivärjäys on aihe, joka herättää paljon kysymyksiä, sillä kuontalon värjääminen 100 % luonnollisin ainein on täysin erilaista puuhaa, kuin synteettisillä väreillä työskentely.

Allekirjoittaneen hiuspehkoa on värjätty kasviväreillä jo monta vuotta. Alunperin ilman vaalennusta, mutta nykyisin tyvikasvu vaalennetaan miedolla synteettisellä vaalennusaineella ja sen päälle tehdään kasvivärjäys. Tämä puhtaasti siitä syystä, että haluan pitää värin porkkananpunaisena, joka on vaaleampi, kuin oma värini. Kerrottakoon silti, että ilman vaalennustakin kasviväri pysyi niin hyvin, että siitä tuli normaali tyvikasvu.

Kokemukseni mukaan kasviväri haalistuu todella paljon kauniimmin ja hitaammin, kuin synteettinen väri. En ole vielä kertaakaan joutunut menemään kampaajalle sen vuoksi, että väri olisi ollut samea tai tunkkainen, vaan puhtaasti tyvikasvun vuoksi. Rakastan itse asiassa sitä, miten hennaväri haalistuu eri vivahteilla säilyttäen kauniin kiillon.

Hyviä ekokampaamoita ei ole aivan joka kadun kulmassa, mutta yksi sellainen löytyy Helsingistä Iso Roobertinkadun päästä. EcoBeautyWellness on ekokampaamon lisäksi luonnonkosmetiikan keidas. Kampaamon omistaja Aila on todellinen luonnollisen hiustenhoidon guru, jonka vuoksi päätimme, että te saatte esittää hänelle kasvivärjäyksessä askarruttavia kysymyksiä. Annetaanpa siis Ailan puhua:

Hiusten kasvivärjäys ja usein kysytyt kysymykset:

Onnistuuko kasviväreillä saada kylmiä sävyjä?

– Kasvivärjäyksen lopputulos riippuu asiakkaan luonnollisesta sävyasteikosta. Ei ole kuitenkaan mahdotonta saada tummanruskeaa väriä. On totta, että kasviväreillä lopputulos on enemmän tai vähemmän lämpöön taittava.

Mitkä ovat kampaajan tekemän kasvivärjäyksen edut verrattuna itse kasviväreillä värjäämiseen? Miten kannattaisi hoitaa siirtymä synteettisillä väreillä värjäämisestä/vaalentamisesta kasviväreihin, onko tässä joitain ongelmia mitkä kannattaa ottaa huomioon?

– Ekokampaajan tekemän kasvivärjäyksen edut ovat yleensä, että asiakas välttyy turhalta “sotkulta” kotiolosuhteissa, värjäyslopputulos on yleensä parempi ja lisäksi kasvivärin pysyvyys on yleensä pidempi käytössä olevien yrttien ansiosta. Ekokampaajat suosittelevat syväpuhdistavaa hoitoa ennen kasvivärjäykseen siirtymistä tai kasvivärin yhteydessä. Nämä hoidot puhdistavat syvältä päänahasta ja hiuksesta syvälle kertyneet kemikaalijäämät ja toksiinit. Puhdistettuun päänahkaan ja hiukseen laitettu henna tai kasviväri takaavat parempikestoisen värituloksen.

Mitkä ovat kasvivärjäyksen keskeisimmät edut? Entä onko jotain vaaranpaikkoja (esim. usein allergisoivia kasvivärejä) mitkä kannattaa ottaa huomioon?

– Kasvivärit eivät sisällä synteettisiä kemikaaleja (erityisesti PPD:tä), tuuheuttavat ja ravitsevat hiuksia, estävät hiusten katkeilua, tasapainoittavat ja tukevat päänahkaa, tekevät hiuksista terveet ja kiiltävät. Lisäksi se on täysin turvallinen hiustenvärjäystapa ja sopii useimmille yliherkille ja allergioista kärsiville ihmisille. Tutkimusten mukaan kasviväriin allergisoituneita on alle 10% ihmisistä. Kannattaa myös ottaa huomioon, että jotkut ihmiset sekoittavat synteettisen hennan ja oikean luomuhennan keskenään. Nämä ovat kaksi täysin eri asiaa. Synteettistä hennaa käytetään esimerkiksi hennatatuointeihin ja se sisältää vaarallisia ainesosia. Ekokampaajat käyttävät aina vain luomuhennaa, joka on täysin turvallinen ja valmistettu pelkästään kasveista. Indigo on hiukan vahvempi kasvi, kuin henna ja joskus se voi myös allergisoida, samoin kuten jotkut ruoka-aineetkin. Itselläni ei ole vielä ollut kokemusta indigolle allergisoituneesta asiakkaasta.

Saako kasvivärillä harmaat peittoon?

– Useimmiten saa. Harvoissa tapauksissa harmaanpeittokyky on saattanut horjua, riippuen siitä minkälaisessa kunnossa hius on ollut alunperin tai kuinka käsitelty hius on. Jos hius on luonnon omassa tilassa, lopputulos on yleensä parempi.

Saako kasviväreillä sävytettyä hetkellisesti hiuksia? Entäpä korostettua omaa punaista sävyä ilman selkeää värjäystä? Miten väritön cassia toimii yksinään ilman värjäävää hennaa?

– Kasvivärjäys on yleensä aina hiusten sävyttämistä, sillä se ei muuta hiustenrakennetta vaan jää hiuksen pintaan. Jos haluaa korostaa omaa punaista väriä, niin todellakin kasviväri on parhain mahdollinen vaihtoehto. Väritöntä cassiaa käytetään joko hoitavana värinä asiakkaalle tai sävyttävänä yhdessä erilaisten yrttien kanssa, kuten kamomilla tai kehäkukka.

Ongelmani hiustenvärjäyksessä on se, että väri ei tahdo pysyä kuontalossa. Värjäytyy kyllä laitettaessa hyvin, mutta parin pesun jälkeen kaikki väri on vaan kummallisesti ”liuennut” pois. Viime vuodet olen käynyt ekokampaajalla ja kasviväreistä on löytynyt kivat värit mutta sama vaiva edelleen.

– Kasvivärjäys on prosessi ja haluttuun tulokseen voidaan tarvita useampi värjäyskerta. Jos olet käyttänyt synteettistä väriä ja hiuksesi ovat “läpivärjätyt”, prosessi on hidas. Jos taas hiuksesi ovat luonnontilassa, värjäys on helpompaa. Kasviväri ei tunkeudu hiuksen sisään muuttamaan hiuksen luonnollista koostumusta vaan se kiinnittyy hiuksen uloimpiin kerroksiin, joten se ei muuta myöskään hiuksissa olevaa synteettistä väriä. Jos taas hiukset ovat vaalennetut, se ei haittaa, raidat jäävät vain hiukan vaaleammaksi ja näyttävät värin kirkkaampana. Suosittelen siis jatkamaan kasvivärjäystä.

Pystyykö kasviväreillä toteuttamaan ns. balayage-raidat tai raidoitusta ylipäätänsä?

– Pystyy, mutta lopputulos ei ole aina yhtä selkeä, kuin synteettisillä aineilla tehtynä.

DSC_0029

Mistä johtuu, että parin viikon päästä hennaväri on lähes kokonaan haalistunut hiuksista? En tiedä käykö näin toistuvasti, mutta juuri värjäsin ohjeen mukaan ja väri kului nopeasti pois. Värjäsin punaisella hennajauheella, lisäsin muutaman tipan etikkaa ja lämmintä vettä. Annoin vaikuttaa parisen tuntia.

– Värin haalistuminen voi johtua monesta eri asiasta. Yleisesti ottaen hiusten kunto ja aikaisemmat värjäykset vaikuttavat suuresti värin pysyvyyteen. Myös lääkekuurit ja hormonien toiminta voivat vaikuttaa värjäystulokseen. Voi olla myös, että itse henna, jota olet käyttänyt ei ole parhaimmasta päästä. Voit kuitenkin kokeilla toista henna-merkkiä, kuten esimerkiksi Radico tai sitten suunnata ekokampaajalle.

Koska kasviväreillä ei pysty käsittääkseni vaalentamaan, täytyy vaalennus tehdä aineilla, joita kampaajat yleensäkin käyttävät. Pysyykö kasviväri vaalennetussa hiuksessa paremmin kuin perusväri? Tuleeko kasvivärillä hiuksista kovin lämpimän sävyiset, kun alla vaalennus, joka tekee hiuksiin kellertävänpunaisia sävyjä? Tavoitteena 1-2 asteen vaalennus, latvoihin enemmän.

– Totta, kasvivärillä pystyy vain ns. kirkastamaan hiusta. Ja koska vielä tänä päivänäkin vaalennus on edelleen pyydetty, joudumme vaalentamaan hiuksia synteettisillä aineilla. Meidän salongissamme on grön salongin hyväksymä vaalennusjauhe, joka ei sisällä pahimpia kemikaaleja, kuten esimerkiksi ammoniakkia. Jos hiukset ovat vaalennetut, se ei haittaa, raidat jäävät vain hiukan vaaleammaksi ja näyttävät värin kirkkaampana. Eli jos hiuksiin käytetään punaista hennaa, on todennäköistä että raidat näyttävät kellertävän-punaisilta tai lämpöisiltä. Kasvivärin on todettu pysymään hiuksessa hyvin, usein paremmin kuin synteettinen väri, koska väri pysyy lähellä luonnollista sävyasteikkoa.

Kun on 15 vuotta värjännyt synteettisillä väreillä, itse ja kampaajalla, pitääkö ottaa jotain erityistä huomioon siirtyessä kasviväreihin? Toisin sanoen voiko vain hakea paketin ja värjätä itse, kun tyvikasvu alkaa seuraavan kerran häiritsemään?Minkälaisia eroja kasviväreissä on? Katsoin nettikaupasta, että pakkauksia löytyi montaa eri merkkiä ja laatua. Oli ”tavallisen” näköisiä hiusväripaketteja sekä hennaa. Mitä eroja näillä on ja mitä pitäisi ottaa huomioon?

– Ihan ensiksi mainittakoon, että tässä tapauksessa on hyvin tärkeää tehdä kunnollinen syväpuhdistus, jotta hiuksista irtoaa kaikki turhat tali-, kemikaali- ja raskasmetallijäämät pois. Tämä auttaa värin tarttumista ja pysymistä. Kampaajallakäynnit vievät jonkin verran rahaa, mutta se on myös pitkällä ajanjaksolla yleisesti ottaen kannattavaa – kun hius on huolitellumpi, väri yleensä kestää pidempään paremman näköisenä. Kasvivärejä on montaa eri merkkiä ja hinta myös vaihtelee. Ikävä kyllä monet henna-tuotteet, joita jopa markkinoidaan luonnollisina, sisältävät kestoväriä ja erittäin allergisoivaa PPD:tä. Jos haluaa varmistua hennan oikeudesta, kannattaa lukea INCI-lista läpi. Aito luonnonhenna on nimellä “Lawsonia Inermis” kun taas synteettinen henna on pelkästään nimellä “Lawsonia”.

Onko kasviväreillä mahdollista vaalentaa hiuksia tai sävyttää neutraaleilla tai kylmillä vaaleilla sävyillä?

– Kasviväreillä on mahdollista vain kirkastaa sävyä maksimissaan 1-2 asteikkoa. Sävyistä tulee yleensä kultaisia.

Saako kasviväreillä hiuksiin kylmiä tummanruskean sävyjä ilman punaista vivahdetta? Onko suositeltua käyttää jotain tiettyjä hiustenhoitotuotteita kasvivärikäsittelyn jälkeen, jotta väri pysyy kauniina pidempään?

– Kasvivärjäyksen lopputulos riippuu asiakkaan luonnollisesta sävyasteikosta. Ei ole kuitenkaan mahdotonta saada tummanruskeaa väriä, mutta väri on yleensä hiukan lämpöön taittava. Itse olen työssäni kokenut, ettei lämpö haittaa laisinkaan, vaan päinvastoin lämpö tuo enemmän kiiltoa ja paremman pysyvyyden hiuksessa. Kasvivärjäyksen jälkeen olisi erittäin suositeltavaa jatkaa luonnonmukaisten shampoiden parissa, sillä sekin vaikuttaa positiivisesti väriin.

Olen jo vuosia värjännyt hiuksiani jos jollain väreillä, marketin kestoväreistä räikeisiin shokkiväreihin. Harvemmin jos tuskin koskaan ammattikampaajalla. Viime vuosien saatossa olen huomannut allergisoituneeni erityisesti mustalle hiusvärille, aina pari päivää värjäyksen jälkeen päänahkaa kutittaa vietävästi, sekä toki myös värjäyksen aikana.Tästä huolimatta en toivoisi mustasta kuontalostani joutuvani luopumaan. Ja ainoa tie siitä eroon olisi kaiketi vaalennus. Kysyisinkin nyt kasvivärjäyksen allergisoivista vaikutuksista; ovatko ne kuinka verrattavissa ”tavallisiin” hiusväreihin? Ymmärtääkseni nimenomaan altistus hennalle saattaa aiheuttaa myöhemmän allergisen reaktion mustan väriaineen kanssa tavallisissa hiusväreissä. Onko näin?

– Erittäin hyvä kysymys. Sanon kuitenkin heti, että kasvivärit ovat todettu täysin turvalliseksi vaihtoehdoksi synteettisille väreille. On kuitenkin hyvä muistaa, että myös kasveille voi olla allerginen, kuten ruoka-aineillekin. Jos on tottunut värjäämään mustalla värillä jo suhteellisen pitkään ja viime vuosina saatu reaktio on ollut epämukava, niin sanon, että nyt jos koskaan on paras aika lopettaa värjääminen. Minulla on käynyt muutama asiakas näyttämässä minkälaisia reaktioita väreistä saattaa tulla, kun ei ole ajoissa lopettanut koko puuhaa. Sanon muutamalla sanalla, että päänahan kuontalot ovat olleet hirveitä! Päässä on esiintynyt mm. rakkuloita ja punoitusta, jonka jälkeen seuraa yleensä paha tulehdus. Miettisin tässä tapauksessa ehdottomasti hennan ja indigon yhdistelmää värjäysvaihtoehdoksi.

Haluan vaihtaa ekokampaamoon, mietin vain, että sopivatko ne ihan kaikille ja tuleeko se kuinka paljon kalliimmaksi, kuin peruskampaamon värjäykset ja leikkaukset?

– Hienoa, että mietit ekokaampoon siirtymistä. On ilo huomata, että yhä useampi tekee juuri niin. Monesti ajatellaan, että ekokampaamot ovat hintavampia, mutta hinta perustuu aikalähtöisesti. Aikaa ekokampaamossa menee yleensä hiukan enemmän, varsinkin ensimmäisillä kerroilla. Asiakasta haastatellaan lähtötilanteessa ja pyritään valitsemaan juuri oikeanlainen hoitomenetelmä. Olen käynyt ekokampaajan koulutuksen ja ylpeä tästä, emme anna ihmisten tinkiä siitä, mikä on parasta niin heille kuin meillekin!

Voiko kasvivärjättyihin hiuksiin ottaa vaaleita raitoja synteettisillä aineilla tehtynä? Eräs kampaaja sanoi, ettei hän suostu tekemään, sillä lopputulos voi olla mitä merkillisin.

– Voi ottaa raitoja. Jos kasviväriin on käytetty indigoa, niin joskus väri voi hiukan vihertää. Tällöin apuun tulee John Masters Organicsin Herbal Cider joka poistaa hiuksesta raskasmetallijäämät.

Onko totta, että kasvivärjäyksen päälle ei suositella mitään käsittelyä synteettisiä ainesosia sisältävillä tuotteilla? En usko, että kokisin tarpeelliseksi värjätä hiuksiani kasvivärjäyksen jälkeen perinteisillä kestoväreillä, mutta tapanani on ollut ottaa ohuisiin hiuksiini rakennekäsittely kampaajalla muutaman vuoden välein. Voivatko hiukset olla samanaikaisesti rakennekäsitelty ja kasvivärjätty?

– Voi, mutta koska kasvivärjätty hius voi paremmin ja hiuksen päällä on kalvo, niin rakennekäsittely voi joskus menettää kiharan nopeammin, kuin aikaisemmin. Eli se kannattaa ottaa huomioon.

DSC_0011 DSC_0022

Kävin Ailalla värikäsittelyssä kuukausi sitten. Tässä ennen ja jälkeen kuvat. Kuten kuvista näkyy, tyvikasvu on melkoinen, mutta väri on silti kiiltävä ja kaunis.

Hiuksiin tehtiin mieto vaalennuskäsittely tyveen, jonka jälkeen koko kuontalo värjättiin puhtaalla hennalla. Värimassan sekaan Aila keitteli erilaisia yrttejä. Hiuksia ei leikattu lainkaan. Kuten kuvasta näkyy, kiilto on upea ja myös hiukset näyttävät parempi kuntoisilta, sillä toistuvat föönauskäsittelyt rasittavat hiuksia.

DSC_0039 DSC_0046

En tiedä kyllästynkö ikinä porkkananpunaiseen kuontalooni, sillä pidän niin paljon sen eri vivahteista. Toisinaan ajatus jostain ruskean sävystäkin kiinnostaa, mutta sen sijaan seuraavaksi on luvassa hiusten kasvatusprojekti.

EcoBeautyWellnessin palvelut löydät täältä ja ajanvarauksen voit tehdä täältä. Kannattaa myös seurata yrityksen Instagramia, sillä sieltä löytyy todella upeita kasvivärein tehtyjä muodonmuutoksia eri värisille hiuksille!

Joko te olette varanneet oman aikanne kasvivärjäykseen?

Ps. EcoBeautyWellnessissä järjestetään myös erilaisia workshopeja hyvinvointiin liittyen. Lauantaina 23.4 klo 12-14 tarjolla olisi ravintoneuvoja Mari Savolaisen Detox-mehustus workshop, johon voi ostaa paikan verkkokaupan kautta.

DSC_0022

Kuvat Katja Kokko

/ / /

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää seuraavia HTML-tageja ja attribuutteja:

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>

  1. Julia sanoo:

    Suurkiitokset! Juttu vastasi oikeastaan kaikkiin kasvivärjäykseen liittyviin kysymyksiini ja pohdintoihini. Kampaaja, jolla käyn on juuri valmistunut kasvivärjääjä (Vai mikä onkaan oikea ilmaus ?) ja nyt varmistui entisestään, että ensi kerralla kokeillaan kasvivärejä! 🙂

  2. Janita sanoo:

    Tosi kauniin väriset hiukset sulla.:) onneksi on kasvivärit. Oon nyt puolitoista vuotta värjännyt hennalla ja onneksi siirryin kasviväreihin.
    Kumpi on sun mielestä ollut parempi, Tabitha James Kraanin kuivashampoo vai Dr Hauschkan silkkipuuteri hiusten kuivapesemiseen?

  3. Maasi sanoo:

    Hei!

    Mulla on ollut tässä viimeisen vuoden aikana vaikka mitä ongelmia päänahan (ja ihon muutenkin) kanssa. Merkittävin tekijä tässä varmaan on stressi ja sitä ongelmaa työstetään jatkuvasti, mutta ei tämä kutiava pää ainakaan sitä stressiä helpota.

    Olen siirtynyt pesuaineissa lähes kokonaan luonnonkosmetiikan puolelle, muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta. Ilmeisestikin minulla on seborrooinen ekseema ja tähän käytän apteekista saatavaa kuorivaa ja kosteuttavaa hoitonaamiota. Kerran viikossa käytettynä se on tehnyt päänahalle ihan hyvää. Nytpä kyselisinkin sinulta hyviä vinkkejä tämän kyseisen ongelman hoitoon? Itse en ole törmännyt vielä missään luonnonkosmetiikan kuorivaan hoitoaineeseen.

    Päänahan ongelmani luultavasti kumpuavat myös lähes oireettoman psoriasiksen pohjalta. Se ei varsinaisesti iho-oireita minulle ihottuman muodossa aiheuta, mutta muutoin iho on kuivahko ja melko herkkä.

    Tämä juttu oli mielenkiintoinen, juurikin pari viikkoa sitten perehdyin paikallisiin ekokampaamoihin!

  4. Hellurei sanoo:

    ”Meidän salongissamme on grön salongin hyväksymä vaalennusjauhe, joka ei sisällä pahimpia kemikaaleja, kuten esimerkiksi ammoniakkia”

    Mitä ainetta se on ja mistä sitä voi ostaa? Ammoniakkihan ei suinkaan ole ”pahimpia kemikaaleja” vaan ne ppd:t ja resorsinolit, jotka voivat jopa aiheuttaa kuolemaan johtavan anafylaktisen shokin. Tällaisille aineille olen itse herkistynyt enkä uskalla niihin enää koskea.

    Mitä vaalennusta voisin siis käyttää vai puhutaanko tässä nyt värinpoistosta? Termien oikeellisuus on erittäin tärkeää.

    Olen vuosia värjännyt hiuksiani hennalla ja nyt on ruvennut surettamaan hiusten tummuminen eli olisi pakko esivaalentaa jotta hennasta saisi taas kirkkaan kuparisen. Haluaisin tämän tehdä, mutta en tiedä mitä vaalennus/värinpoistoainetta uskaltaisin käyttää.

    • Hiusten vaalentaminen on eri asia, kuin hiusten värjääminen. Sen vuoksi Aila ei mainitse vaalennuksen kohdalla esim. PPD-johdannaisia, koska vaalennusaine ei niitä koskaan sisällä. Eli vaalennus vie väriä pois, värjääminen lisää sitä. Ammoniakki on nimenomaan vaalennusaineissa yksi pahimmista kemikaaleista. Ilman vetyperoksidia vaalennus ei onnistu, eikä luonnollisin menetelmin ollenkaan. Eli vaalennus ja värinpoisto ovat sama asia. Jos sinun täytyy kirkastaa hiustasi, kevyt vaalennuskäsittely on siis hyvä ratkaisu siihen ja sen jälkeen voi taas värjätä hennalla päälle. Täysin vaaleitakin kasvivärejä löytyy, mutta ne eivät vaalenna, vaan kirkastavat, eivätkä sovi kupariselle hiukselle.

    • Hellurei sanoo:

      Siis, vaalennus ja värinpoisto ovat eri asioita, koska kaupan vaalennusväreissäkin on niitä väriaineita! Katso esim. mitä Kemikaalikimara on asiasta kirjoittanut. Siksi kaipasin tuota tarkennusta.
      Mikä se on se vaalennus, joka sinun hiuksiisi on tehty? Kiinnostaisi tehdä sama, mutta edellä mainittu kiinnostaa etten saa jotain pahaa allergiareaktiota. Mikä siis on ”kevyt vaalennus” ja millä aineella voisin sellaisen tehdä?

      • Vaalennus ja värinpoisto ovat sama asia. On kuitenkin olemassa vaaleita hiusvärejä, kun halutaan värjätä vaaleaan hiukseen jokin sävy. Jos väri on kestoväri, se yleensä vaalentaa hiuksen samalla värjätessään, kuten muunkin sävyiset kestovärit tekevät.

  5. Hellurei sanoo:

    Selvä.

    Et kuitenkaan vieläkään vastannut siihen, että mikä se ”kevyt vaalennus” on. Voiko sitä ostaa kampaamoista? Minkä merkin? Mikä tekee siitä kevyen?

    • Kampaajien käyttämät aineet on tarkoitettu ammattikäyttöön heidän tarjoamiin kampaamopalveluihin. En tiedä tästä ks. aineesta sen enempää, kuin mitä Aila tässä postauksessa kertoo. Se on fakta, että vaalennukseen tarvitaan vetyperoksidia, eli siitä ei pääse yli eikä ympäri, hiuksia ei siis voi vaalentaa luonnollisesti. Ailan käyttämässä vaalennusaineessa ei ole ammoniakkia ja hän käyttää mietoa hapetetta. Muuten en tuotteesta tiedä sen enempää. Aiemmin vaalennus on tehty itselleni tavallisella, muidenkin kampaajien käyttämillä vaalennusaineilla (hiukseni on aiemmin värjännyt ei-ekokampaaja ystäväni ensin tavis vaalennuksella ja sitten henna päälle) ja itse tunsin näiden hajussa sekä tuntumassa selkeän eron. Suosittelen soittamaan Ailalle EcoBeautyWellnessiin, jos haluat tietää tuotteesta enemmän ja kaipaat hiuksillesi vaalennusta.

  6. Moi! Oma värini on tosi vaalea ja olen värjännyt mustaksi jo vuosia. Päänahka ei enää kestä mutta haluaisin pitää mustat kutrit. Peittääkö kasvivärit tyvikasvun hyvin?

  7. Tuuli sanoo:

    Olen yhden pääkaupunkiseudun ekokampaamon nettisivuilta löytänyt ikärajan k-16 kasvivärjäykseen. Onko muita paikkoja, joissa värjäys on mahdollista vaikka yksi vuosi puuttuisikin iästä?

  8. Jane sanoo:

    Hei! Olen teinistä lähtien käyttänyt kemiallisia väriaineita ja haluaisin nyt siirtyä kasviväreihin. Osaisitko suositella mikä olisi hyvä kotona käytettävä syväpuhdistus hiuksille?

  9. Viivi sanoo:

    Mahtava kitjoitus! Olisiko sinulla kertoa tai suositella Turun suunnalta hyvää ekokampaamoa tai tuttuja joilla kokemuksia tällä suunnalla ekokampaamoista? 🙂

  10. Anna-Greta Tiira sanoo:

    Kuinka paljon kasvivärit imeytyvät ihosta ja ovatko ne haitallisia munuaisille tai maksalle? Lääkäreillä ei näistä asioista tietoa.

  11. Elena sanoo:

    Moi!
    Onko Hennalla mahdollista saada luumun punaiset hiukset jos pohja on melkein musta blondaamaan en suostu mitä värejä osaisit suositella erittäin tummiin ja paksuihin hiuksiin?

    • Valitettavasti on haastavaa, koska väreillä ei voi vaalentaa. Mutta kyllä niihin saa luumun vivahteen. Cultivator’s on ehdottomasti paras merkki kasviväreistä ja heillä on upea värivalikoima. Muistat vain ottaa tarpeeksi tumman sävyn.

  12. Henna sanoo:

    Olen pahasti allerginen synteettisille hiusväreille. Olen värjännyt hiuksiani hennalla, mutta nyt olen allergisoitunut sillekin. Onko jäljellä muita luonnollisia värivaihtoehtoja, vai joudunko vain hyväksymään hiusten alkavan harmaantumisen?