10

Hevosten parantavasta voimasta

Katja Kokko | 20.8.2014

_DSC2454

Loppukesä taitaa olla virallisesti alkanut siitä päätellen, että vedin tällä viikolla nahkatakin päälleni ensimmäistä kertaa sitten jäätävän juhannuksen. Kuluva kesä on ollut ehdottomasti Helsingissä viettämistäni kesistä elämäni paras. Olen valmis vastaanottamaan loppukesän ja kauniin syksynkin, mutta olisin myös valmis jatkamaan kesää jossain muualla.

Kesän kauneimmat muistot ovat heinäkuun viimeiseltä viikolta. Paitsi että komea ja parrakas sinisilmä vei minut tuolloin ensitreffeille merenrantaan (vai meniköhän se toisinpäin), vietin koko viikon Florentinen kanssa vuokrauskurssilla Knaperbackassa.

_DSC2477_DSC2479_DSC2456

Kurssi oli puolestaan kenties ihanin kokemus hevosten parissa sitten naismuistiin. Olin toivonut rauhallista olemista ja puuhastelua hevosen kanssa, pientä ja mukavaa ryhmää sekä maastoilua, pellolla laukkaamista ja kevyttä treeniä kentällä. Kurssi taisi olla unelmien täyttymys meille kaikille osallistujille, joita oli vain neljä. Ryhmämme oli todella lämminhenkinen ja toiveemme sisällöstä toteutui täydellisesti.

Hoidimme hevoset huolellisesti niiden viiden viikon laidunloman jälkeen. Nypimme harjat, siistimme vuohiskarvat, palautimme lempeästi takaisin treeniin. Pingoimme täyttä laukkaa pellolla koko keho kananlihalla, otimme laukkakisoja, seikkailimme pienillä metsäpoluilla ja ratsastimme ilman satulaa. En ollut ratsastanut ilman satulaa kuin viimeksi pikkutyttönä ja mielessäni oli kauhukuvat takapuolesta mustelmilla, mutta vielä mitä, kuinka upeaa olikaan tuntea hevonen suoraan omaa kehoa vasten, mustelmista viis! Useana päivänä silmäkulmastani valui pieni onnenkyynel ja veikkaan etten suinkaan ollut ainoa.

_DSC2941_DSC2819

Kun viime syksynä aloitin yksityistunnit Knaperbackassa ja tapasin Florentinen ensimmäistä kertaa, se oli rakkautta ensi kosketuksella. Tamma on yksi ystävällisimmistä, viisaimmista ja lempeimmistä hevosista, jonka olen koskaan tavannut. Florentine on opettanut minulle todella paljon läsnäolosta, kehonkielestä ja ratsastuksesta ja olen sille valtavan kiitollinen.

_DSC2430_DSC2374

Viettäessämme aikaa yhdessä ajantajuni katoaa täysin, unohdan koko muun maailman ja keskityn täydellisesti Florentineen ja yhteistyöhömme. Laadukkaan opetuksen ansiosta viidentoista vuoden tauosta huolimatta olemme edistyneet huimaa vauhtia ja kerta toisensa jälkeen rakkaus ja luottamus tuota eläintä kohtaa on vain syventynyt.

Vaikka joogaharjoitus on läsnä arkielämässäni huomattavasti syvemmin kuin ratsastus, koen hevosen selässä jotain mitä on lähes mahdotonta koittaa pukea sanoiksi. Ratsastaessa kehon tuntemukset ja yhteys johonkin kaikista syvimpään olemukseen sisimmässäni virittäytyy aivan äärimmilleen. Ja tuolloin se yhteys syntyy myös hevoseen, joka on ihmeellistä. Miettikää nyt kuinka huimaa on, että noin suuri eläin kulkee lähes ajatuksen voimalla. Kuinka pienistä nyansseista kaikki on silloin kiinni, yhteys on täydellisen puhdasta energiaa. Toki olen aivan amatööri huippuratsastajiin verrattuna, mutta helpoissakin harjoituksissa tuo yhteys silti toimii, se on uskomatonta. Eikä kehittyminen lakkaa koskaan ja jonkun toisen hevosen kanssa yhteyden muodostaminen kestää taas aikansa.

_DSC2035

Suosittelen lämpimästi ratsastusta erityisesti niille, jotka ovat stressaantuneita ja ylikuormittuneita työssään tai elämässä on muuten meneillään suuria muutoksia. Eläinten ja luonnon parantava voima on valtava. En tiedä mitään parempaa tapaa saada yhteys omaan voimaansa ja keskittää ajatukset täydellisesti johonkin muuhun kuin arkielämään katkeamatta. Joogafilosofiankin mukaan vasta tuollaisessa hetkessä meditaatio voi tapahtua.

Ratsastuskoulu Knaperbacka on helppojen kulkuyhteyksien päässä Helsingistä ja koululla järjestetään säännöllisesti Takaisin satulaan -kursseja aiemmin ratsastaneille sekä aikuisaloitteljoille. 

_DSC3061

_DSC2455Kuvat Mikko Rasila

/ / / /

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää seuraavia HTML-tageja ja attribuutteja:

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>

  1. Essi M. sanoo:

    Itsekin reilun 20 vuoden tauon jälkeen satulaan palanneena en voi muuta sanoa, kuin että kyllä! Kyllä kannatti. Itse päädyin takaisin satulaan pienen heppatytön touhuja aikani kentän laidalla seurailtuani. Onneksi on löytynyt kiva talli ja ihana tätiratsastajien pienryhmä, jossa kaikki tsemppaavat toinen toistaan. Kenttäpiirtamisen lisäksi olen käynyt fiilistelemässä islanninhevosilla metsäretkillä. Erilaista, mutta ihanaa sekin!

    • Omat lapset lienevät kyllä viimeistään liikkeelle paneva voima, jos taukoa on ehtinyt kertyä. Knaperbacka on myös aivan ihana paikka, sopivan pieni ja kaikki ihmiset ovat todella avuliaita ja aina neuvomassa. Minä en ole koskaan ratsastanut issikoilla, mutta haaveissa on vaellus ystäväporukan kanssa 🙂

  2. Jenni sanoo:

    Ihana kirjoitus! Itsekin palasin hevosten pariin muutaman vuoden tauon jälkeen ja kun sain Florentinen alleni ensimmäisellä tunnilla, olin aivan myyty! Tamma on niin hurmaava ja lempeä yksilö <3

  3. Hieno juttu ”meidän” tallilta ja kauniita kuvia ihanasta Florentinesta. Minäkin palasin hevosen selkään tämän vuoden alussa yli 20 vuoden tauon jälkeen ja aika samansuuntaiset fiilikset on ollut minullakin. Erotuksena ehkä oman pelkokertoimen voittaminen. Alussa itsesuojeluvaistoni hankaloitti oppimistani aikalailla sillä on suuri ero jo vain olla hevosten kanssa aikuisena kuin lapsena. Meni monta kuukautta, että pääsin samalle ajatuksen tasolle hevosten kanssa ja oli todella yllättävää löytää itsestään tämä epävarma ja arka ihminen, jota en siis todellakaan muuten ole! Opin tässä prosessissa itsestäni paljon uusia juttuja ja sain ihan uudenlaista itsevarmuutta. Hienoa huomata, että kyyneleet vierivät muiltakin – ja vielä onnesta 🙂

    • Ymmärrän hevospelon täysin, sillä itselleni oli myös vuosien saatossa päässyt semmoinen syntymään. Florentine on niin lempeä, että sen kanssa en ole koskään arkaillut puuhastella mitään, mutta kyllä siinä aikaa meni, että opin luottamaan siihen sen selässä myös. Aina kun se säpsyi jotain, minä säpsyin mukana, mutta nykyisin luotan siihen täysin 100 %:sti. Rasmuksen kanssa sain puolestaan käsitellä pelkoani hevosen käsittelyssä, meillä kesti tutustua toisiimme jokunen tovi, mutta kun yhteys löytyi, se oli aivan ihanaa <3

  4. Piupau sanoo:

    Kevään Islannin reissun ja issikkareissun jälkeen olen myös aloittanut ratsastuksen vuosien tauon jälkeen. Tuota islannin hevosilla ratsastamista voin suositella erittäin lämpimästi. Aivan mahtava kokemus. Tallilla, jolla itse tällä hetkellä käyn mahdollistaa heppojen kanssa ratsastusreissut maastossa, jotka ovat todellista irtautumista päivän hektisyydestä.

  5. Mari Vee sanoo:

    Voi miten haluaisin niin kovasti ratsastaa! Olen nuoruudessani ollut heppatyttö mutta en koskaan päässyt ratsastamaan kun vanhemmilla ei ollut rahaa. Onneksi pääsin hesan tyttönä serkkuni luo maalle usein, jossa pyöräilimme eri hevostalleille ja saimme hoitaa hevosia sydämemme kyllyydestä ja tehdä kunnon tallitöitä ja sitä kautta tutustua hevosiin. Eläimillä ja niiden kanssa touhuamisella on tosiaan sellainen ihmeellinen voima. Voi olla että otan yhteyttä tuonne ja tiedustelen aikuisalkeiskursseja ja siitä se sitren lähtisi.

  6. UnnaNanna sanoo:

    Pakko tunkea tähän kertomaan, että keväisen pudotuksen ja murtumasta toipumisen jälkeen olen tässä kuussa uskaltanut taas hevosen selkään! Voi sitä pakokauhua ja pelkoa ensimmäisillä kerroilla, mutta onneksi opettajan vaatimusten alla ei kauaa ehtinyt murehtia itseään tai hevosta vaan keskittyä tekemiseen hiki päässä 😀 Mutta kyllä ensimmäisten tuntien jälkeen pääsi aina itku karsinassa, kun jännitys purkautui… Vaan ihana taas olla hevosten selässäkin pelkän rapsuttelun sijaan!! Kyllä tää tästä, luottamus kasvaa ja pelko unohtuu 🙂