14

Hevostaidetta

Katja Kokko | 26.2.2017

Ratsastuksenopettajani Henri kysyi minulta perjantaina, millä tuulella Bahati oli, kun hoidin sitä ennen tuntia. Eipä ole kukaan opettaja moista ennen tiedustellut. Henristä se on tärkeä kysymys. En tiedä missä asennossa tähdet ovat taas universumissa olleet, kun lähetin vuodenvaihteessa Knaperbackaan kyselyn yksityistunneista palatakseni tallille. Olin alunperin ajatellut, että haluaisin jatkaa edellisen opettajani, Nooran kanssa, joka oli myös todella hyvä opettaja. Aikataulujen vuoksi sain kuitenkin opettajakseni Henrin. Aika nopeasti ymmärsin, että tällä nuorella miehellä on semmoinen viisaus ja ymmärrys hevosista ja ratsastuksesta, johon olen törmännyt aiemmin vain netissä. Tällä hetkellä opin ratsastamaan aivan uudella tavalla ja pääsen kärryille semmoisesta ymmärryksestä, josta olin aiemmin vain haaveillut.

Henrin mielestä ratsastus ei ole urheilua, se on taidetta. En voisi olla enempää samaa mieltä! Ratsastus on täydellistä kehon ja mielen tasapainoa, hienovaraista kehonhallintaa, eläimen tuntemista, kuuntelemista ja kunnioittamista. Olen haltioissani, että Henri ja Bahati opettavat tätä minulle. Kysyin Henriltä, kuka hänen lempikouluratsastajansa on. Odotin vastaukseksi jotain maailman kuuluisuuksista, kuten Charlotte Dujardin, jota itse ihailen. Mutta hänen vastauksensa oli Nuno Oliveira, joka kuoli vuonna -89. En ollut kuullutkaan kyseisen herran nimeä aikaisemmin, mutta googlasin välittömästi, kenestä oikein on kyse. Oliveira oli yksi klassisen kouluratsastuksen oppi-isistä. Henrin mukaan mitkään videot, mitä You Tubesta löytyvät eivät tee oikeutta hänen opeilleen. Mikä ero sitten on klassisella kouluratsastuksella ja modernilla kouluratsastuksella? Alla oleva video valaisee asiaa hieman.

Olettekin varmaan kuulleet Wienin espanjalaisesta ratsastuskoulusta, joka on maailmanlaajuisesti tunnettu klassisesta kouluratsastuksesta ja upeista hevosmiestaidoista. Taiteesta, josta Henrikin puhui. Löysin loistavan dokumentin Wienin espanjalaisesta ratsastuskoulusta ja halusin jakaa sen myös teille, sillä tuijotin täysin haltioituneena tuota dokkaria eilen illalla (tallikäytävän yli toisiaan pussaavat hevoset ovat siis jotain niin ihanaa, että sydän räjähtää!).

Tällä hetkellä reissuhaaveeni vitivalkoisista paratiisirannoista ovat vaihtuneet vitivalkoisiin Lipizzanhevosiin. Tekisi mieli pistää ullanlinnalainen yksiö pakettiin, muuttaa maalle ja omistaa koko loppuelämä hevosille. Kaikella on aikansa ja tarkoituksensa, ihan kaikella. Näen mikä merkitys oli ensin 14 vuoden ja viimeisimmällä kahden vuoden tauolla hevosista ja ratsastuksesta. Sydän pakahtuu kiitollisuudesta, että saan tällä hetkellä kerran viikossa oppia näitä asioita Henriltä ja Bahatilta. Ehkä vielä jonain päivänä minulla on mahdollisuus omaan hevoseen.

/ / / /

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää seuraavia HTML-tageja ja attribuutteja:

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>

  1. Oi, sun pitää ehdottomasti matkustaa Wieniin! Mä olen nyt kahdesti käynyt siellä ihastelemassa heppasia, olen ollut ekalla reissulla katsomassa Espanjalaisen ratsastuskoulun aamuharkkoja, jossa näytöshevosia treenataan (kahden tunnin aikana yht. 20 heppaa treenattavana) ja viime kesänä orien lomaillessa, ratsastuskoululla oli tammoja varsoineen! Arvaa vaan oliko pakko nähdä sekä näytös että käydä ihmettelemässä mammoja varsoineen Burggartenissa ja pitihän niitä kuvia jakaa 🙂

  2. Tätiratsastaja sanoo:

    Onnittelen ja otan samalla osaa uudelleen puhkeavaan hevosteluusi.
    Onnittelen siksi, että jos elämässä on jotakin reaalimaailmaa suurempaa, se kuvastuu hevosen silmistä ja liikkumisen suloudesta. Ja nyt saat olla siitä taas osallisena.
    Otan osaa siksi, että saatat pian huomata, että monet entiset kiinostuksesi kohteista tuntuvat yhtäkkiä toissijaisilta. Koska joka kolmas ajatuksesi on hevosissa. Ja joka kolmas eurosi.
    -Ihmeen ihana tauti.
    Minun elämää suurempi hevosrakkauteni oli lusitanotamma.

    • Sanoppa se. Perjantaina jokainen ajatus oli hevosissa. Eilen joka toinen. Tänään joka kolmas. Kummasti ei kiinnosta uuden kevättakin osto, odotan vain kuumeisesti uusia ratsastushousuja. Ja spekuloin millaiseen elämään voisin yhdistää oman hevosen. Lusitanot <3

  3. Miuku sanoo:

    Hassua, että kirjoitit aiheesta juuri tänään. Olen nimittäin juuri Wienissä ja olin aamupäivällä espanjalaisen ratsastuskoulun näytöksessä! Oli se kyllä kaunista katsottavaa, niin upeaa oli yhteistyö ratsastajien ja hevosten välillä. Monesta hevosesta näki, kuinka me nauttivat suurelle yleisölle esiintymistä.

    • Nouuuuu!!!! Miten ihanaa!!!! Ihanaa että oot siellä, mutta mä oon OFFICIAL KADE! Saat mun Vintner’s Daughterin, jos voidaan vaihtaa paikkoja nyt heti!!!

  4. Ulpu sanoo:

    Pakettiin vedetty hevonen ei ole kaunista katseltavaa, ja tuo pätkä näyttää sen hyvin. Luonnollinen hevosmiestaito ja klassinen ratsastus ovat hienoa, hevosta kunnioittavaa touhua, hevosten pitäisi saada olla mahdollisimman paljon Hevosia. Tämä vähän ahdistaakin rats.koululla käydessä…

    Wienin espanjalainen rats.koulu on upea paikka, kerran oon päässyt käymään. Silloin ei ollut sopivasti näytöstä, mutta päästiin muuten tutustumaan talliin ja paikkoihin.

    Ei muuta kuin Lusitano.fi-sivulle selailemaan. 😉

    • Juuri näin. Henrin kanssa parasta on se, että ratsastetaan todella istunnalla ja itse olen iloinen omasta joogataustasta, koska mun on helppo käyttää istuntaa. Ohjia ja jalkoja on käyttänyt aiemmin paljon enemmän, nyt vain antaa enemmän ja enemmän, oppii aistimaan hienovaraisiakin asioita. Mutta ilman Henriä ei kyllä tulisi mitään, kaikki keskittyminen menee ohjeiden kuunteluun ja hevoseen. Ou nou, nyt jos klikkaan tuonne sivulle, niin siellä menee loppuilta… <3

    • Hei nyt homman nimi on se, että meikäläisen joogaretriiti vaihtuu ratsastuslomiin Portugalissa! Taidanpa lähteä jo kesällä! Noniin, arvasin että näin tässä käy, loppuilta menee tässä! <3

  5. Tiina sanoo:

    Minulla oli oma hevonen, joka oli paras ystäväni!
    Hän oli ulkona pihalla ja teki ruohonleikkurin työt, ihan vaan ilman aitaa, eikä karannut minnekään. Hän pelkäsi Lada-merkkisiä autoja ja rekkoja. Hän ei kävellyt edes puutarhaletkun ylitse pihalla, saati sitten esteratsastuksesta puhumattakaan. Hän kiljui ilosta laukatessaan tai nähdessään tutun ihmisen kaukaa. Hän rakasti vetää rekeä talvella, niin että ihmisiä kyydissä hirvitti se laukkaaminen lumikinoksissa. Hän suhtautui hyvin epäilevästi haalaripukuisiin miehiin ja pieniin koiriin. Kenenkään ei tarvinnut pelätä häntä. Ja kengittäjämiehestä hän piti niin paljon että torkahteli kun vanha kengittäjä puuhaili ja jutteli hänelle.
    Kun hevosta ei enää ole, näen silti ratsastusunia.
    En ole oman hevoseni kuolemisen jälkeen käynyt lähelläkään muita hevosia, ja mietin että pystyisinköhän?
    Pitäisi löytää turvalinen paikka.

    • Tätiratsastaja sanoo:

      Kylläpä Tiina kirjoittaa kauniisti. Ihan kurkkua kuristavan kauniisti.
      Minun lusitanotammani ei edes ollut minun omani. Tai siis maanpäällisissä papereissa ei, mutta tuonilmaisissa minulla oli siitä paperit ja sillä minusta.
      Käy Tiina edes pikkuisen katsomassa. Joku hevonen saattaisi saada sinusta hyvän ystävän ja niitähän ei kenelläkään ole liikaa.

  6. Sitten KUN 😉 Katja reissaat Itävaltaan näiden upeiden hevosten perässä, älä tee visiittiä ainoastaan Wienin Espanjalaiseen ratsastuskouluun – joka on kyllä todellakin kaiken hehkutuksen mukainen hevosystävän must see -paikka (kerran olen ollut katsomassa aamuharjoituksia, muistan olleeni aivan mykistynyt) – mutta jos vaan mitenkään mahdollista, jatka matkaa maan eteläosaan, jossa sijaitsee Espanjalaisen ratsastuskoulun hevossiittola ja koulutuskeskus Piber! Et kadu!

    Siellä majailevat paitsi tammat ja hellyyttävän ylisuloiset varsat sekä mahdollista kouluun pääsyä odottavat nuoret hevoset, myös eläkepäiviään viettävät, esiintyjäuransa Wienissä jo päättäneet kunniavanhukset. Piberissä järjestetään mm. ratsu- ja valjakkoajonäytöksiä ja talleihin pääsee moikkaamaan beibejä ja mammoja. Syvälle muistoihin on piirtynyt yksi kohtaaminen tällaisen vanhan vitivalkoisen hevosen kanssa sen aitauksessa, siinä oli jotain todella ainutlaatuista. Tilanteesta otetussa valokuvassa näytän kuin olisin kokemassa jotain todella pyhää – ehkä olinkin.