Beauty

Genuine Beauty Stars: Bhuti

Beauty | 11.3.2019 | Katja Kokko

Genuine Beauty Stars on uusi juttusarja, jossa arvioin luonnonkosmetiikkaa käyttäviä kauneushoitoloita, kylpylöitä ja kampaamoita ympäri maailman.

Olen intohimoinen kauneushoidoissa kävijä ja rakastan testata erilaisia hoitoja ja kylpylöitä paitsi Suomessa, myös reissuillani ympäri maailman. Idea tästä juttusarjasta onkin pyörinyt mielessäni jo pitkään. Haluan koota arvioni ja kokemukseni testaamistani paikoista blogiin, mistä jokainen voi käydä poimimassa vinkit parhaisiin hoitoihin tai hakemassa inspiraatiota kenties omaan hoitolaan. Tarkoitukseni on pitää juttusarja riippumattomana eli kaupallisia yhteistöitä en tähän kategoriaan huoli ja maksan hoitoni itse. Joudun tosin samaan hengenvetoon kertomaan, että tämän ensimmäisenä vuorossa olevan hoidon sain ilmaiseksi, joka tuli minulle täytenä yllätyksenä enkä tohtinut eleestä kieltäytyä, mutta päätin, että jatkossa maksan hoitoni aina itse.

Lontooseen muutettuani edessäni on pitkä lista asioita, mitkä menevät aivan uusiksi. Pitää etsiä uusi lähiruokakauppa, paras luomuruokatoimittaja, uusi pesula, suutari, ompelija – ja tietenkin kauneushoitola ja kampaamo. Helsingissä olen tottunut hoitojen korkeaan tasoon, sillä Suomesta löytyy ihan maailmankin mittakaavassa huippukosmetologit. Englannissa kosmetologien koulutus ei ole kuitenkaan samalla tasolla, joten ei ole suinkaan itsestäänselvyys, että hyviä hoitoloita löytyy jokaisesta kaupunginosasta.

Olen erittäin kriittinen hoidoissa kävijä ja osittain koitan pitää laput silmillä, sillä tiedostan että henkilö, joka ei tee työkseen hoitoja, ei kiinnitä huomiota lainkaan samanlaisiin asioihin kuin minä, ja voi nauttia täysin sydämin hoidosta, jossa minua vaivaa moni asia. Tässä juttusarjassa minun on tarkoitus olla todella kriittinen, mutta tiedostaa kuitenkin lempeällä tavalla, että jokaista yksityiskohtaa ei tarvitse analysoida, vaan kokonaisuus ratkaisee lopullisen Genuine Beauty Starsien määrän asteikolla 1-5.

Asiat, joihin kiinnitän hoitoloissa huomiota ovat hoitolan ulkoasu, siisteys, ja pienet yksityiskohdat, joilla luodaan tunnelma. Lisäksi musiikki on aina oleellinen osa kokemusta. Kaikista tärkein on kuitenkin itse hoitaja; se miten hän kohtaa asiakkaan, olemus, kosketus, aito haluu hoitaa ja ammattitaito. Millainen energia otteista välittyy, tehdäänkö hoito tismalleen protokollan mukaan vai soveltaako hoitaja ammattitaitoaan ja asiantuntemustaan hoidossa. Ja tietenkin itse lopputulos on tärkeä. Arvoin juttusarjassa näitä asioita erikseen sekä kokonaisuutena.

Ensimmäisenä vuorossa on Lontoon Richmondissa sijaitseva Bhuti.

Konsepti

Bhuti yhdistää joogasalin, englantilaista luonnonkosmetiikkaa käyttävän kauneushoitolan ja vegaanikahvilan sekä tarjoaa lisäksi lukuisia muita hoitoja ja palveluita, kuten Reikiä, intialaista päähierontaa, aromaterapiaa, refleksologiaa, shiatsua, faskiakäsittelyä, urheiluhierontaa, lymfahierontaa, kuppausta, akupunktiota, ravintovalmennusta, homeopatiaa, ayurveda-konsultaatiota ja astrologiaa. Bhutissa on kuusi hoitohuonetta ja kaksi joogasalia, joten mistään aivan pienestä paikasta ei ole kyse.

Joogatarjontaan kuuluu on mm. hathaa, vinyasa flowta, iyengar-joogaa, ilmajoogaa, yin-joogaa ja restoratiivista joogaa. Lisäksi tarjolla on joogaa raskaana oleville ja lapsille.

Bhutiin voi ostaa kuukausi- tai vuosijäsenyyden tai käydä pelkästään drop in -tunneilla. Jäsenyyksiin sisältyy erilaisia etuja hoidoista ja vuosijäsenyyteen kuuluu myös ilmainen 30 minuutin hoito kuukausittain. Myös hoitoihin voi ostaa jäsenyyden.

Sarjat

Bhuti käyttää vain englantilaisia sarjoja. Hoidot tehdään hunajaan pohjautuvalla Therapilla, ayurvedisellä Ila Spalla, MSM:ään pohjautuvalla Oskialla ja kiinalaiseen lääketieteeseen perustuvalla Elemental Herbologylla. Kaikki sarjat eivät ole 100 % luonnonkosmetiikkaa, mutta mitään ihmiselle tai ympäristölle myrkyllisiä aineita tuotteista ei löydy.

Testaamani hoito

Ila gold cellular age restore face therapy, 60 min/£105, 90 min/£155

Ila Spa on ayurvedaan perustuva aromaterapeuttinen luonnonkosmetiikkasarja. Konseptiin kuuluu kauneushoitoloille suunnitellut hoitoprotokollat. Sarjasta löytyy tuotteet jopa lemmikeille.

Testaamani hoito on ikääntyvälle iholle suunniteltu syväkosteuttava, rauhoittava ja kiinteyttävä hoito, joka sopii myös herkälle iholle ja rosacealle. Hoidossa käytetään Ilan Gold Cellular tuotelinjaa, joka sisältää kultaa kolmessa eri muodossa, runsaasti omega-rasvahappoja ja hyaluronihappoa, jotka imeytetään iholle ääniaaltoterapia-laitteen avulla. 90 minuutin hoito sisältää myös jalkojen kuorinnan sekä päähieronnan.

Arvio

Sanon aivan suoraan, että hoito oli elämäni paras. Kosmetologini oli Bhutin Treatment Manager Renata, jolla on vuosien kokemus maailman huippuluokan kylpylöistä ja hotelleista ja hän on opiskellut lukuisia erilaisia tekniikoita aina japanilaisesta kasvohieronnasta refleksologiaan. Renatan koko olemus ja energia oli häkellyttävän ihana ja vahva ammattitaito välittyi kaikilla tasoilla. Mielestäni yksi iso osa ammattitaitoa on, että kosmetologi ei noudata orjallisesti sarjojen omia hoitoprotokollia, vaan tarpeen vaatiessa – eli hoitajan itse näin aistiessa – hän soveltaa protokollaan osaamistaan. Juuri näin Renata teki ja hän yhdisti hieronnassa kaiken osaamisensa. En ole ikinä kokenut vastaavia hierontaotteita ja hieronta oli todella tehokas, napakka, mutta rentouttava.

Hoidosta teki lisäksi täydellisen jalkojen ja pään käsittely, mitä ilman hoito jää todella helposti vajaaksi ja nekin olivat pieniä yksityiskohtia myöten täydelliset, kuten se, että jalat kiedottiin kuorinnan jälkeen lämpimiin kompresseihin ja hoidon ajaksi jalat sujautettiin lämpimiin ”taskuihin”.

Hoito oli myöskin yllättävä: juuri kun toivoin, että voi kun tämä ei vielä loppuisi, kasvoilleni rullattiin harso, jonka läpi ihoon imeytettiin seerumi ääniaaltoterapiaan perustuvalla laitteella (jonka toimintaan en kyllä ole perehtynyt). Pidän siitä, että hoidoissa on jotain yllättävää tai että perinteiseen hoitoon yhdistyy esimerkiksi modernia teknologiaa.

Osa Ilan tuotteista tuoksuu jopa itselleni turhan voimakkaasti, mutta hoidossa kaikki tuntui sopivalta, vaikka esimerkiksi kasvoöljyä ja naamiota en kotiin hankkisi juuri tuoksun vuoksi. Puhdistustuotteet ja voiteet sen sijaan ovat lempeän tuoksuisia. Iso miinus kuitenkin Ilan kasvovedestä, joka ei kosteuttanut tarpeeksi ja se levitettiin pumpulilla. Kun hieronta tehtiin vieläpä juuri tämän jälkeen, kasvoni tuntuivat kutisevalta kosteuden puutteesta, mutta kerrassaan täydellinen hieronta pyyhki silti kokemuksen pois.

Miinusta annan myös pätkivästä äänentoistosta ja panhuilu-musiikista, joka tuntuu olevan monen span ja hoitolan luottomusiikkia – jotain uutta kiitos!

Kokonaisuus oli täysin pisteiden arvoinen ja palan halusta kokeilla seuraavaksi Bhutissa Oskian LED-hoitoa.

Itse Bhuti konseptina on vertaansa vailla ja todellinen meikäläisen unelma – tämmöisen kun saisi olla luomassa Suomeen! Paikka oli kaunis, mutta henkilökohtaisesti mieltymykseni ovat hieman erilaiset ja tekisin kaiken eri tavalla. Saisi moni hoitolan omistaja maailmalta käydä hakemassa inspiraatiota helsinkiläisestä Ihohoitola Lupauksesta!

Plussat
+ upea, aitoon kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin perustuva konsepti
+ lämmin ja välitön tunnelma, jota on vaikea sanoittaa, mutta helppo aistia
+ erittäin ammattitaitoinen kosmetologi, jonka asiantuntijuus välittyi hoidon suunnittelussa ja soveltamisessa
+ upeat otteet ja elämäni paras kasvo- ja päähieronta
+ kiinnostava tuotesarja ja tuotteet, jotka tuntuivat kokonaisvaltaisilta
+ hoidon taso yllätti täysin ja hoito oli hyvin pitkälle mietitty next level -hoito, jossa yhdistyi syvälle menevä hoito sekä moderni tekniikka
+ hoidon jälkeen kirkas iho ja levännyt, mutta virkistynyt olo

Miinukset
– jatkuvasti pätkivä äänentoisto
– panhuilu-musiikki
– kosteutuksen puute hoidossa, joka näkyi ja tuntui myös lopputuloksessa

Genuine Beauty Stars 1-5: *****

Bhuti
50 Hill Rise
Richmond
TW10 6UB
United Kingdom
Lähin metroasema Richmond
https://bhuti.co

Kuvat Katja Kokko


Avainsanat: , , , , ,