Tässä on ystäväni Dorit. Hän kirjoittaa Paikka auringossa -nimistä blogia. Saatatte tietää hänet siitä.
Olen tutustunut Doritiin vuonna 2012 työn ja yhteisten tuttujen kautta. Doritista on tullut minulle rakas ystävä, vaikkei ehditä näkemään kovin usein. Mutta Dorit kuuluu niihin erikoisdaameihin, joiden kanssa kommunikointi sujuu telepaattisestikin.
Dorit on vähän hihhuli, joka on ihanaa, koska suurin osa ystävistäni on enemmän tai vähemmän hihhuleita. Lisäksi Dorit on yksi sydämellisimmistä ihmisistä, joita tunnen ja uskon, että ollaan ystäviä vielä seuraavassakin elämässä.
Dorit asuu prinsessana Suomenlinnassa ihanan miehen, minimäyräkoiran ja kahden kauniin pojan kanssa. Doritilla on Suomenlinnassa myös niin kaunis työhuone, että olen melkein kateellinen.
Nainen on valokuvaaja, lahjakas sellainen. Olette nähneet blogissani useita kertoja hänen viime kesänä ottamia upeita joogakuvia minusta. Mutta kannattaa mennä Doritin blogiin ihastelemaan lisää hänen käden jälkeä. Toivoisin (itsekkäistä syistä), että nainen tekisi kuvistaan postikortteja tai julisteita.
Alkukesästä olimme yksissä kesäbileissä ja ilta-auringon paistaessa suoraan Doritin kirkkaansinisiin silmiin, jäin tuijottamaan niitä haltioituneena ja tunsin hillittömän meikki-inspiraation aallon pyyhkäisevän ylitseni.
Yhtenä tiistaina sitten kiersimme jalat rakoilla keskustan sisustuskauppoja ennen kuin päädyimme mahat kurnien Suomenlinnaan syömään kermaista kalakeittoa. Sitten joimme vadelmakuohuvaa, söimme kesän ekat herneet ja mansikat, minä meikkasin Doritin ja otin ainakin tuhat kuvaa (sain käyttää Doritin megaproluksuskameraa!).
Olen aina tiennyt, että Dorit on kaunis kuin enkeli, mutta hänhän suorastaan puhkesi kukkaan linssin edessä! Mikä sähäkkä nainen! Joutuu taatusti meikkimallikseni tästä eteenpäin vaikka tahtomattaankin.
Meikkipohjaan käytin RMS Beautyn Uncover meikkivoiteen sävyn 22, jota syvensin pikkuriikkisen sävyllä 44. Silmänaluset tuikattiin piiloon Couleur Caramelin peitevoiteen sävyllä 12. Meikkipohjan alle levitin koko kasvoille RMS Beautyn luottokuultotuotteeni eli Living Luminizerin ja lisäsin sitä vielä kulmaluulle, poskiluun yläpuolelle, nenänvarteen sekä amorin kaareen.
Poskille töpsötin RMS Beautyn Lip2Cheekin voidemaisen poski/huulipunan sävyä Smile ja sitten tupsautin kasvoille kevyesti irtopuuteria, RMS Beautyn Unpowder sävyä 0-1. Lisäsin poskille vielä tupsauksen Zuiin Peach poskipunaa.
Liikkuvalle luomelle sipaisin ensin RMS Beautyn Eye Polishin sävyä Lunar, jonka päälle taputtelin oikein tiiviisti Lily Lolon jauhemaista luomiväriä Sticky Toffee ja kultasin silmän sisänurkat Zuiin Vanilla Frost luomivärillä. Ulkonurkat tummensin Zuiin Bronzella sekä ylä- että alaluomelta.
Rajasin silmät Zuiin mustalla rajauskynällä yläripsen tyvestä ulkonurkasta ja alaluomelle laitoin sisäkajalit. Pehmensin ja viimeistelin rajaukset Zuiin Black Diamond luomivärilllä.
Kulmakarvoissa on aavistus Zuiin Taupe kulmakynää ja ripsissä sata kerrosta Volume Mascaraa.
Huuliin laitoin ensin Sheer Stickin sävyn Fire huolettomasti ilman rajausta ja lopuksi vaihdoimme Doritille kotoisampaan Sheer Peach sävyyn. (Ja noissa ulkokuvissa neidon huulipunat ovat kyllä jääneet siihen vadelmakuohuvalasiin.)
Alun perin tarkoitus oli käyttää luomivärinä Lily Lolon Bronze Sparklea, mutta joku hajamielinen meikkari ei ollut pakannut sitä mukaan Suomenlinnaan lähtevään meikkipussiin. Tällä vaihtoehtokombolla syntyi hieman klassisempi silmämeikki, joka toimii kyllä hyvin sekin noin kauniilla kasvoilla ja silmillä. Meikki-ideoita siis piisaa tämän prinsessan pään menoksi!
Eikös ole virkistävää nähdä täällä joskus jonkun muunkin, kuin minun kasvojani? Mitäs pidätte Doritin meikistä? Kumpi huulipuna on kivempi?
Muistin juuri, että Naturellen kesäalehan on vielä voimassa! Eli koko valikoimasta saa -20 % alennuksen koodilla KESÄ20 31.7.2015 saakka. Alennnus ei koske May Lindstromin tuotteita.
Linkit ovat affiliate-linkkejä
Kuvat Katja Kokko