Beauty

Luotettavaa, turvallista ja hoitavaa suojaa auringolta

Beauty | 13.5.2018 | Katja Kokko

Kaupallinen yhteistyö: Natural Goods Company

Aurinkovoiteen hankkimisen aika on NYT! Jälkiviisaus ei auta, jos iho pääsee palamaan, joten hoida aurinkovoidevarastosi kuntoon ennen kuin lähdet nauttimaan kevätauringosta. Tähän aikaan vuodesta aurinko on kaikista salakavalin ja polttavin Suomessa, kun olemme taas viettäneet kahdeksan kuukautta verhoutuneena vaatteiden sisälle. Voimakas aurinko yhtäkkiä on iholle shokki ja polttaa todella nopeasti – ja toistuva ihon palaminen lisää melanooman riskiä merkittävästi.

Jos olet puolestaan jo hankkinut aurinkovoiteen, pakkaa se käsilaukun vakiovarusteeksi vaikka et olisi aikeissa suunnata ottamaan aurinkoa. Koskaan ei nimittäin tiedä jos suunniteltu nopea pyörähdys ruokakaupassa muuttuukin pitkäksi venähtäneiksi terassikahveiksi tai spontaaniksi puistopikniksi. Ihon kärähtäminen tapahtuu yleensä juuri tuollaisilla hetkillä eikä se aurinkovoidepurkki siellä kylpyhuoneen hyllyllä pelasta silloin tilannetta.

Olen kertonut useasti, miksi aurinkovoide kannattaa ehdottomasti valita luonnonkosmetiikasta. Toivon, että ihmiset alkaisivat todella ymmärtää, että kemialliset UV-filtterit ovat potentiaalisesti haitallisia ihmisten terveydelle, saastuttavat vesistöjä ja tuhoavat koralleja sekä kulkeutuvat lopulta meidänkin lautasille. Haluaisin kuitenkin tuoda mukaan myös sellaista näkökulmaa, että fysikaaliset UV-filtterit voivat olla kaiken lisäksi tehokkaampia ja tuoda iholle kestävämmän suojan. Ne heijastavat UV-säteitä pois iholta kuin peili, toimivat välittömästi niiden levittämisestä ja säilyttävät tehonsa iholla todella hyvin (vaikka toki turvallisuussyistä voidetta on hyvä lisäillä noin tunnin välein). Moni miespuolinen surffarituttavani on vaihtanut luonnonkosmetiikan aurinkovoiteisiin juuri siitä syystä, että niiden kanssa surffatessa iho ei pala, kun taaskin kemiallista aurinkovoidetta saa lisäillä useammin eikä se kestä vedessä yhtä hyvin.

Mainitsemisen arvoinen seikka on myös se, että kun kemialliset filtterit imevät UV-säteet itseensä ja muuttavat ne sitten lämpöenergiaksi, prosessissa syntyy vapaita radikaaleja, jotka vaurioittavat ja vanhentavat ihoa. Joten kuinka hyödyllistä on sitten käyttää kemiallista aurinkovoidetta ehkäisemään ihon vanhenemista, jos sen toiminta kuitenkin synnyttää vapaita radikaaleja?

Suosittelen lämpimästi lataamaan CosmEthics-aplikaation, josta löytyy listattuna haitalliset UV-filtterit sekä tietoa niiden mahdollisista haittavaikutuksista.

Alkukeväästä puhuin myös siitä, miksi aurinkovoiteen valinnassa luonnonkosmetiikasta on huomioitava tuotteen luotettavuus etenkin aikana, jolloin pienet hand-made indiebrändit kasvattavat suosiotaan. Valitse aurinkovoide aina merkiltä, joka on sertifioitua luonnonkosmetiikkaa tai vakiinnuttanut asemansa joko aurinkovoiteiden tai kosmetiikan valmistajana. Yksi näistä luotettavista brändeistä on Biosolis, jonka tuotteet ovat reissanneet kanssani Balia ja Afrikkaa myöten eikä ihoni ole käynyt niillä edes lähelläkään palamista.

Biosoliksen tuotteilla on Ecocert ja Cosmebio luonnonkosmetiikan sertifikaatit. Lisäksi kaikki Biosoliksen suojakertoimet on tarkastettu riippumattomissa laboratorioissa ja ne täyttävät eurooppalaisen COLIPAn ja amerikkalaisen FDA:n aurinkosuojatuotteille määritellyt vaatimukset. UV-filtterit ovat luonnonkosmetiikan vaatimusten mukaisesti mineraalifilttereitä (titaanidioksidi ja sinkkioksidi) eivätkä ne sisällä nanopartikkeleita, jotka on myöskin kielletty luonnonkosmetiikassa. Mineraalifiltterien tuomaa suojaa tehostaa karanjaöljy, joka on ayurvedinen lääkekasvi ja sen käytöstä aurinkosuojana on runsaasti kokemuspohjaista tietoa. Karanjaöljy tehostaa suojaa erityisesti UVA-säteitä vastaan ja lisäksi se sisältää runsaasti antioksidantteja ja korjaa ennenaikaisen vanhenemisen merkkejä. Karanjaöljyn sisältämät yhdisteet (pogamol ja karanjin) toimivat itse asiassa kemiallisen UV-filtterin tavoin, mutta samalla myös ihoa hoitavana ja korjaavana aineena, joten se on erinomainen aine tehostamaan mineraalifiltterien tehoa sekä ehkäisemään auringon aiheuttamia ennenaikaisen vanhenemisen merkkejä. Fysikaaliset mineraalifiltterit ovat silti kaikista tärkeimmät ja luotettavimmat suojat, mutta karanjaöljy on loistava lisä tukemaan niitä.

Biosoliksen valikoima on laaja, sillä suojakertoimia löytyy vahvuuksissa 15, 30 ja 50, lapsille on oma suojavoide, kasvoille suojakerroin 30 ja onpa joukossa myös öljykin, jonka suojasta suurin osa tulee karanjaöljystä, mutta tuote sisältää myös pienen määrän titaanidioksidia. Lisäksi valikoimassa on after sun sekä itseruskettava.

Biosoliksen suosituin voide on Melt-In Cream, jonka SPF 30 tulee titaanidioksidin ja karanjaöljyn yhdistelmästä. Tämä voide on koostumukseltaan ihanan kermaista vesi-öljyssä emulsiota, joka sulaa iholla hyvin levittyväksi öljyksi. Suurin osa voidepohjasta on rapsiöljyä, joka sisältää runsaasti omega 3- ja 6-rasvahappoja. Tämä tekee voiteesta myös ainutlaatuisen hoitavan. Aurinkovoiteen tärkein ominaisuus on ehdottomasti aina luotettava ja turvallinen suoja, mutta antioksidanttiset ja ihon ennenaikaista ikääntymistä ehkäisevät vaikutukset ovat tietenkin suuri lisäarvo. Omega 3- ja 6-rasvahapot parantavat ihon pintaverenkiertoa ja solujen ravinnon saantia sekä vahvistavat solutoimintaa ja ihon suojabarriääriä. Melt-In Creamia voi käyttää hyvin myös kasvoille.

Olen itse tullut varovaisemmaksi auringon kanssa, koska olen palanut elämäni aikana liian monta kertaa ja pisamaisena sekä runsasluomisena melanooman riski pelottaa entistä enemmän. Olen palanut muutamaankin otteeseen juuri alkukesästä. Tänä vuonna aionkin aloittaa aurinkoon tutustumisen ihan suorilta vahvimmalla suojakertoimella. Ensi viikolla lähden Portugaliin ratsastusleirille, missä ratsastamme tietääkseni maneesissa, joten palamisriskiä hevosen selässä ei ole, mutta kohteessamme on sen verran houkuttelevan näköinen uima-allas, että bikinit ja aurinkorasvat lähtevät taatusti mukaan. En aio edes pakata mukaan matalampaa suojakerrointa koko reissuun ja aion käyttää viisikymppistä suojaa varmaankin kesäkuun loppuun asti, sillä vietän kesäkuussa vielä Italiassa kaksi viikkoa, missä aurinko on voimakkaampi. Vasta tämän jälkeen tiputan suojakertoimen kolmeenkymppiin, jollei sitten Italiassa ala oma suoja olla sillä tolalla, että uskallan tehdä matalampaan suojakertoimeen siirtymisen siellä. Biosoliksen SPF 50 aurinkosuojasprayn koostumus on öljypohjainen ja sen korkea suoja on karanjaöljyn ja titaanidioksidin yhdistelmä. Runsaan karanjaöljypitoisuuden ansiosta siitä ei jää iholle vaaleaa pintaa. Lisäksi spray sisältää ihoa ravitsevaa rapsiöljyä ja kamomillasta saatavaa rauhoittavaa bisabololia.

Aurinkovoiteen valinnassa kannattaa huomioida, että ihon oman suojan kehittyminen vie aikaa noin kaksi viikkoa, joka tietysti edellyttää auringossa oleskelua lyhyitä aikoja lähes päivittäin. Suosittelen olemaan ylivarovainen ja käyttämään aluksi korkeampaa suojakerrointa ja siirtymään matalampaan vasta kun iho on ihan oikeasti ruskettunut. Aluksi auringossa ei myöskään kannata oleskella pitkiä aikoja kerrallaan ja keskipäivän aurinkoa on hyvä välttää. Jos olet puolestaan niin vaaleahipiäinen ettet juurikaan rusketu, kannattaa käyttää jatkuvasti viisikymppistä suojaa. Biosoliksen voiteista suosittelen erittäin vaalealle iholle lapsille tarkoitettua SPF 50 voidetta, koska se sisältää sekä titaanidioksidia että sinkkioksidia karanjaöljyn lisäksi, eli monipuolisimman suojan.

Hyvin matalaa SPF 15 voidetta tai SPF 20 aurinkosuojaöljyä voi käyttää loppukesästä, jos on ruskettunut hyvin tai jos iho ruskettuu muutenkin todella nopeasti eikä pala kuin harvoin. Hyvin vaalealle ja herkästi palavalle iholle tulee ehdottomasti käyttää korkeampaa suojaa. Aurinkosuojaöljy sisältää karanjaöljyn ja titaanidioksidin lisäksi rapsiöljyä, seesaminsiemenöljyä, aprikoosinkiviöljyä ja oliiviöljyä. Öljy onkin erittäin hoitava ja pitää ihon pehmeänä ja elastisena. Se sopii hyvin myös kasvoille ja hiuksille.

Kevyen suojan SPF 15 voide on puolestaan koostumukseltaan kevyt ja se sopii tummemmalle tai jo ruskettuneelle iholle. UV-filttereinä toimivat titaanidioksidi ja sinkkioksidi, joita tehostaa karanjaöljy. Voidepohjassa on käytetty veden tilalla aloe vera -geeliä, joka uudistaa ja rauhoittaa ihoa sekä ehkäisee ikääntymisen merkkejä. Lisäksi voide sisältää porkkanauutetta, jossa on runsaasti hyvänä antioksidanttina tunnettua betakaroteenia, mikä auttaa myös korjaamaan aurinkovaurioita.

Kaikki Biosoliksen aurinkovoiteet sopivat myös kasvoille, mutta SPF 30 aurinkosuoja kasvoille on koostumukseltaan muita voiteita ohuempi ja se sopii erinomaisesti meikin alle hyvän imeytyvyytensä ansiosta (muitakin aurinkosuojia voi toki käyttää meikin alla). Tässäkin voiteessa on käytetty veden tilalla aloe vera -geeliä ja suojakerroin on titaanidioksidin, sinkkioksidin sekä karanjaöljyn yhdistelmä. Vinkki: voiteeseen voi sekoittaa aurinkosuojaöljyä, joka ohentaa koostumusta ja parantaa sen levittyvyyttä (mutta myös laskee samalla suojaa). Itse pidän kasvoilla aurinkosuojista, jotka on sävytetty jollain tapaa, sillä en halua kasvoille jäävän ollenkaan vaaleaa pintaa. Siksi omat suosikkini kasvoille Biosolikselta ovat Melt-In Cream sekä SPF 50 spray, mutta kasvoille tarkoitetun suojan ja aurinkosuojasprayn sekoittaminen toimi lisäksi erittäin hyvin ja menee ehdottomasti kokeiluun myös auringossa.

Aurinkovoiteen poistaminen iholta huolellisesti on erittäin tärkeää päivittäin, jotta mineraalihiukkaset eivät ala tukkimaan ihoa ja kerääntymään ihohuokosiin. Poistaminen kannattaa tehdä erittäin hellävaraisella vartalonpesuaineella (suihkuvoiteet tai suihkuöljyt ovat parhaita) käyttäen apuna hyvin pehmeää luonnonsientä tai musliiniliinaa. En suosittele vartalokuorintoja tai karheita kuorintakintaita, sillä jos auringossa on oleskellut pitkään, iho on herkistynyt hieman eikä sitä tulisi silloin kuoria tai rasittaa mekaanisesti, vaan odottaa kuorinnan kanssa pari päivää että iho on rauhoittunut. Kasvojen iholle voi tehdä kaksoispuhdistuksen puhdistusöljyn ja -maidon yhdistelmällä ja syväpuhdistusta voi tehostaa esim. kerran viikossa savipohjaisella mikrokuorinnalla, joka ei sisällä mekaanisesti kuorivia rakeita vaan syväpuhdistava vaikutus tulee savihiukkasista.

Lopuksi iho täytyy kosteuttaa huolellisesti rauhoittavalla ja uudistavalla kosteusvoiteella. Pelkkä aloe vera -geeli ei esimerkiksi riitä, koska se ei kosteuta sellaisenaan ihoa tarpeeksi eikä sisällä myöskään korjaavia öljyjä. Paras valinta on laadukas ja aidosti hoitava after sun -tuote. Biosoliksen after sun on aloe vera -pohjainen ja sisältää lisäksi sheavoita ja arganöljyä, joiden sisältämät A- ja E-vitamiinit uudistavat ja korjaavat tehokkaasti aurinkovaurioita. Kehäkukkauute parantaa myös ihovaurioita ja bisabolol rauhoittaa ihoa.

Nyt olisi sitten aika paljastaa valkoiset koivet auringolle! Taidan kuitenkin sitä ennen tehdä niille käsittelyn itseruskettavalla, sillä sääreni ovat tällä hetkellä valkoiset kuin kanankoivet!

Joko olet hankkinut tämän kesän aurinkovoiteet? Mihin merkkeihin sinä luotat? Jos lähipiiristäsi löytyy kemiallisia aurinkovoiteita käyttäviä henkilöitä, jaa tämä kirjoitus heille, jotta hekin saavat tietoa luonnonkosmetiikan aurinkovoiteista.

Kuvat Viola Virtamo

Avainsanat: , , ,