Kaupallinen yhteistyö: House of Organic
Sääennuste on näyttänyt varsin huvittavalta viime viikkoina: eihän tälle säälle voi kuin nauraa, totesi Pekka Pouta, jonka nauru tarttuu väkisinkin, sillä eihän tässä muuten mielenterveys säily. Kesä tule jo, jooko?
Jospa koitetaan uhmata sääjumalia väen väkisin kaivamalla uudet bikinit ja sandaalit kaapista ja kuvitellaan, että ulkona on vähintään kaksikymmentä astetta lämmintä, niin kenties kesä suvaitsee vihdoin saapua. Jos ei, pakataan matkalaukku ja hurautetaan sinne missä kesä on. Juuri nyt kiinnostavat Portugali, Kreikan saaret, Italia ja Etelä-Ranska. Kaikki paikat, missä on niin paljon aurinkoa, ettei ilman aurinkosuojaa ole asiaa ulos kuin korkeintaan puoleksi tunniksi.
Tänään puhutaan aurinkosuojista. Yksi lempiaiheistani, jonka suhteen olen tiukkapipoinen niuhottaja. Tavallisesti en kyttää uimahalleissa tai joogasaleilla, millä ihmiset itseään rasvailevat, mutta lomalla haukankatseeni vaanii jokaisen auringonottajan rasvaputeleita koittaen bongailla luonnollisia aurinkosuojia – lähes aina turhaan (jopa joogaretriiteillä). Ihmettelen, kuinka harva ihminen käyttää luonnonkosmetiikan aurinkovoidetta, sillä olen kuvitellut, että kemiallisten UV-filttereiden haitoista on puhuttu jo niin pitkään ja luonnonkosmetiikan aurinkovoiteiden positiivista tuotekehitystä puolestaan hehkutettu, että luonnollisen aurinkovoiteen valinta olisi jo yhtä yleistä kuin einesruokien välttely. Toivon, että tämän postauksen myötä luonnonkosmetiikan aurinkovoiteesta tulee sinulle ja lähipiirillesi itsestäänselvä valinta.
Kemialliset UV-suojat
Kemialliset UV-filtterit toimivat absorboimalla eli imemällä UV-säteitä itseensä ja vapauttamalla energian sen jälkeen iholle lämpönä. Tutkimusten mukaan kemialliset UV-filtterit häiritsevät hormonitoimintaa ja voivat aiheuttaa mm. syöpää. Hormonitoimintaa häiritsevillä kemikaaleilla on kauaskantoisia seurauksia, joista kaikkia vaikutuksia ei vielä edes tiedetä. Lisäksi UV-filtterit kerääntyvät ihoon ja häiritsevät sen mikrobikantaa ja suojabarriääriä. Vuonna 2015 tehdyssä tutkimuksessa kaksi koehenkilöä oli käyttämättä iholle lainkaan kosmetiikkaa ja peseytymättä kolmen vuorokauden ajan. Tämän jälkeen iho tutkittiin 3D-molekyylikartan avulla. Kummallakin koehenkilöllä löytyi ihosta bakteerien lisäksi joukko kosmetiikasta peräisin olevia kemikaaleja, mm. kemiallista UV-suoja-ainetta (avobenzonea ja octocrylenea), vaikka tutkimus tehtiin talvella ja koehenkilöt olivat käyttäneet edellisen kerran aurinkosuojaa kesällä. Ongelmallista on myös se, että aurinkovoiteiden UV-filtterit kulkeutuvat ympäristöön ja saastuttavat erityisesti vesistöjä tuhoten mm. koralleja. Kun nämä kemikaalit joutuvat ympäristöön ja vesistöön, kulkeutuvat ne lopulta meihin ihmisiinkin.
Ihon kunnon kannalta kemialliset UV-filtterit ovat myöskin haitallisia, sillä auringonsäteitä imevässä ja lämmöksi muuttuvassa reaktiossa syntyy vapaita radikaaleja, jotka vaurioittavat ihoa ja aiheuttavat ennenaikaisen vanhenemisen merkkejä. Eli aine, jonka pitäisi suojata UV-säteiden ihoa vanhentavilta vaikutuksilta, aiheuttaakin niitä. Tätä yritetään ehkäistä lisäämällä tuotteisiin antioksidantteja. Kemialliset UV-filtterit voivat aiheuttaa allergisia reaktioita tai ärsytystä ja koska niitä käytetään synteettisessä kosmetiikassa, voiteet sisältävät usein vielä mukavan cocktailin synteettisiä säilöntäaineita, emulgaattoreita sekä synteettisiä rasvoja ja silikoneja. Tämmöistä kemikaalipommia ei voi suositella kenenkään elävän olennon iholle, eikä ympäristöön.
Omasta ehdottomuudestani olen poikennut kerran, vuosi sitten Sisilian lomalla. En ollut huomioinut aurinkovoidetta viikon lomalle pakatessani, että puteleita käyttäisi myös äitini, jonka vuoksi loman viimeisenä päivänä putelimme tyhjenivät niin, että oli pakko lähteä aurinkovoiteen metsästykseen. Yhdestäkään kaupasta ei löytynyt luonnonkosmetiikan aurinkovoidetta, jonka vuoksi meidän oli pakko valita joko varjossa pysyttely, ihon palaminen tai synteettinen aurinkovoide. Päädyimme jälkimmäiseen, joka oli kamalaa. Voidemainen emulsio hävisi ihoon tekemällä ihon pinnasta todella kuivan ja kiristävän, jota voimakas aurinko vain kuivatti entisestään. Saatoin melkein tuntea kuinka ihoni rypistyi auringossa. Voide tuntui todella inhottavalta!
Fysikaaliset UV-suojat
Luonnonkosmetiikassa käytetyt UV-filtterit ovat mineraali- eli epäorgaanisia filttereitä, joista käytetään yleensä nimitystä fysikaalinen aurinkosuoja (titaanidioksidi ja sinkkioksidi). Ne suojaavat kemiallisten suodattimien tavoin sekä UVA- että UVB-säteiltä, mutta toimivat kuin peili, eli heijastamalla auringonsäteet pois iholta muuttamatta säteitä miksikään muuksi, jonka vuoksi ne eivät synnytä vapaita radikaaleja. Fysikaalisista UV-filttereistä ei ole raportoitu allergisia reaktioita. Synteettisen kosmetiikan lasten aurinkovoiteissa käytetään fysikaalisia filttereitä, koska viranomaiset eivät suosittele kemiallisia filttereitä lapsille. Miksi aikuisenkaan tulisi niitä käyttää?
Vielä muutama vuosi sitten fysikaaliset aurinkosuojat värjäsivät ihon niin valkoiseksi, etteivät ne olleet miellyttäviä käytössä. Tuotekehitys on kuitenkin ottanut huimia harppauksia eteenpäin ja nykyisin luonnonkosmetiikkamarkkinoilta löytyy loistavia aurinkovoiteita, jotka eivät tee ihosta valkoista tai erottuvat iholta vain aavistuksen. Luonnonkosmetiikassa käytettävät kasvipohjaiset emulgaattorit ovat kehittyneet niin roimasti, että niiden ansiosta fysikaaliset aurinkosuoja-aineet levittyvät iholle erittäin tasaisesti ja lähes huomaamattomasti. Eli kerrankin näille aineille, joita pidän ihonhoidon kannalta turhakkeina, on todellinen tarve ja hyöty! Emulsioissa käytetään lisäksi kasviöljyjä tai niistä johdettuja esteriöljyjä, jotka auttavat aurinkosuoja-aineita levittymään tasaisemmin, pitävät ihon pehmeänä ja ehkäisevät ihon kuivumista. Kasviöljyt myös hoitavat ihoa rasvahappojen ja vitamiinien ansiosta. Lisäksi voiteisiin lisätään usein antioksidantteja ehkäisemään UV-säteilyn aiheuttamia ennenaikaisen vanhenemisen merkkejä.
Nanomateriaalit
Nanokokoisten materiaalien (ulottuvuus vähintään yhden ulkomitan osalta 1-100 nanometriä, nanometri on millimetrin miljoonasosa) käytöllä voi olla haittavaikutuksia terveydelle ja ympäristölle. Joidenkin tutkimusten mukaan nanopartikkelit voivat imeytyä sisäelimiin asti, mutta mitä ne voivat siellä saada aikaiseksi, siitä on kovin vähän tietoa. Kosmetiikassa nanopartikkeleita käytetään aurinkovoiteissa (titaanidioksidin ja sinkkioksidin nanopigmenttejä), kosteusvoiteissa ja suuhygieniatuotteissa. Tutkimustieto laahaa nanopartikkeleiden osalta vielä perässä, mutta tutkimukseen panostetaan tällä hetkellä paljon. Tietoa on kyllä saatavilla, mutta se on melko ristiriitaista ja toisaalta tietoa pitkäaikaisista vaikutuksista ei vielä ole.
Synteettisessä kosmetiikassa nanopartikkeleiden käyttö on sallittua, mutta luonnonkosmetiikassa kiellettyä ja toivottavasti tulee olemaan myös tulevaisuudessa. Kesästä 2013 lähtien nanomuotoiset aineet on täytynyt merkitä tuotteen ainesosaluetteloon sanalla ”nano”, eli myös synteettisen kosmetiikan puolella pitäisi ainakin teoriassa olla mahdollista välttää halutessaan nanopartikkeleita (mutta olemmehan törmänneet aiemminkin muutamiin keisseihin, joissa pakkausmerkintöjä ei noudateta). Useat synteettiset aurinkovoidemerkit yhdistelevät tuotteisiinsa sekä kemiallisia että fysikaalisia UV-filttereitä tehostaakseen suojaa. Tämä on jälleen yksi syy suosia luonnonkosmetiikan aurinkovoiteita, jossa nanopigmenttien käyttöä ei ainakaan toistaiseksi sallita.
Luonnonkosmetiikan aurinkovoiteiden teho ja poistaminen iholta
Olen käyttänyt vuosia luonnonkosmetiikan aurinkosuojia ja niiden teho on tullut testattua mm. Thaimaassa, Intiassa ja viime vuonna Italiassa, Balilla sekä Keniassa. Tehot ovat loistavat ja Keniassakaan iho ei palanut kertaakaan, vaikka aurinko oli aivan käsittämättömän polttava. Voidetta pitää vain muistaa kuljettaa mukana koko ajan ja lisäillä tarpeeksi usein.
Muutama viikko sitten eräs miespuolinen ystäväni laittoi minulle viestiä palattuaan Karibian surffilomalta. Hän oli käynyt ennen reissua lukemassa blogista aurinkovoidesuosituksiani ja pakannut niiden perusteella mukaan Algamariksen 50 suojakertoimen voiteen sekä 30 suojakertoimen ohuen emulsiosprayn. Hän halusi laittaa minulle viestiä, jotta voisin välittää vesiurheilua harrastavan miehen kokemukset voiteista teille lukijoille: iho ei palanut kertaakaan ja lisäksi voiteet kestivät vedessä todella hyvin, jonka ansiosta niitä ei tarvinnut lisäillä koko aikaa (ja ne eivät kaiketi myöskään liukene meriveteen ainakaan suurissa määrin). Oman kokemukseni mukaan juuri se on luonnonkosmetiikan ja erityisesti Algamariksen aurinkovoiteissa bonus, että ne kestävät hyvin vedessä.
Varjopuolena voiteissa onkin sitten niiden poistaminen iholta. Apuna kannattaa käyttää täyteläistä suihkuvoidetta ja pesu- tai kuorintakinnasta. Jos poistaminen tuntuu silti haastavalta, iholle voi tehdä kaksoispuhdistuksen hieromalla iholle ensin öljyä (esimerkiksi kookosöljyä) ja sen päälle suihkuvoiteen tai -geelin pesu- tai kuorintakintaan avulla. Aurinkovoiteet ovat öljyliukoisia, jonka vuoksi öljyinen puhdistusaine tehoaa niihin parhaiten. Pesu- ja kuorintakintaiden kanssa täytyy olla varovainen, jos iho punoittaa yhtään eikä niitä tulee käyttää palaneelle tai kuumottavalle iholle ollenkaan.
Ihon pigmenttityyppi ja olosuhteet määrittävät suojakertoimen
Aurinkovoiteiden kanssa on muistettava se, että mikään niistä ei suojaa melanoomalta, vaikka iho ei palaisikaan. Voiteet eivät myöskään suojaa täydellisesti auringon ennenaikaisesti ihoa vanhentavilta vaikutuksilta, jos aurinkoa palvoo tuntikausia äkillisesti pitkän ja pimeän talven jälkeen.
Aurinkosuojan käytössä ja sopivaa suojakerrointa valitessa täytyy huomioida ihon oma pigmenttityyppi*. Hyvin vaalea iho ei kestä aurinkovoiteenkaan kanssa aurinkoa yhtä paljon kuin iho, jolla pigmenttiä on enemmän. Aurinkosuojakerroin kertoo, kuinka moninkertaisen ajan auringossa voi olla palamatta verrattuna siihen, miten pitkään iho kestää auringossa ilman suojaa. Esimerkiksi pigmenttityyppi 1:n ihon oma suoja-aika on vain 5 minuuttia, joten suojakertoimella 30 iho kestäisi aurinkoa 2,5 tuntia. Tällöinkin voidetta tulee lisäillä 1-2 tunnin välein sekä huomioida maantieteellinen sijainti: on täysin eri asia olla auringossa päiväntasaajalla tai Etelä-Euroopassa kuin Suomessa. Ystäväni, jonka iho ruskettuu salamannopeasti, käytti Keniassa jatkuvasti 30 ja 50 suojakertoimen voiteita, eli pigmenttityypin lisäksi täytyy aina huomioida olosuhteet. Suomessa UV-säteily on voimakkainta kesä-heinäkuussa, mutta juuri alkukesän auringossa iho voi kärähtää salakavalasti, koska takana on yli puoli vuotta pimeää vuodenaikaa. Aurinkovoidetta valitessa pitää lisäksi huomioida viettääkö aikaa maalla, merellä, nurmikolla, hiekkarannalla vai lumihangella. Erityisesti hiekka, merivesi ja lumi heijastavat auringonsäteitä voimakkaasti.
Kas näin, nyt on saatu valistuspaketti kasaan ja päästään itse tuotevinkkeihin. Olen kokeillut lähes kaikki Suomen luonnonkosmetiikkamarkkinoilta löytyvät aurinkovoidemerkit ja kirkkaaksi suosikiksi nousi viime vuoden reissaamisen myötä Algamaris, josta olen kirjoittanut monta kertaa aiemminkin. Algamariksen voiteiden koostumukset ovat loistavat, ne levittyvät hyvin ja tuoksuvat ihanalle kookokselle (kookoksen tuoksu ja aurinko ovat aivan lyömätön yhdistelmä, jolla voi virittäytyä trooppisiin tunnelmiin pohjoisella pallonpuoliskollakin).
Luottoaurinkovoiteeni
Omat luottotuotteeni Algamarikselta ovat kulkeneet mukana jo monella reissulla. Suomessa käytän aina suojakerrointa 30, mutta kaukomaille pakkaan mukaan myös suojakertoimen 50, jolla suojaan itseni muutaman ensimmäisen päivän ajan sekä aina ollessani merellä ja valkoisilla hiekkarannoilla.
Aurinkovoiteen ostoa ei kannata jättää lomakohteeseen, sillä omien kokemusteni mukaan tarjonta on surkeaa. Lomalle kannattaa siis pakata mukaan mieluummin liikaa kuin liian vähän aurinkovoidetta.
Aurinkovoidespray SK 30: tämä on ihan ykkösvoiteeni niin Suomessa kuin ulkomaillakin. Emulsio on erittäin ohutta ja juoksevaa, joka imeytyy nopeasti, mutta jättää ihon pehmeäksi ja joustavaksi. Tuote on pakattu todella kätevään tuubiin spray-annostelijalla, joka tyhjenee helposti viimeistä pisaraa myöten eikä tuotetta mene hukkaan (huom. luonnonkosmetiikassa ei sallita aerosolisprayn käyttöä, eli tuote tulee ulos täysin nestemäisenä eikä sitä voi täten vahingossakaan hengittää). Aurinkosuoja-aineena toimivat titaanidioksidi ja sinkkioksidi ja emulgaattorien lisäksi voiteeseen on lisätty auringonkukka- ja kookosöljyä, jotka hoitavat ihoa. Punalevästä uutettu alga-gorria antioksidantti auttaa neutraloimaan vapaita radikaaleja. Herkullinen kookoksen tuoksu viimeistelee käyttömukavuuden. Tämä voide on loistava pigmenttityyppi 3-4:lle*.
Aurinkovoidespray SK 50: tätä voidetta en ole itse asiassa kokeillut käytännössä, vaan Balin ja Kenian reissuilla minulla on ollut mukana edellä mainitseani 30 SK sprayn lisäksi 50 suojakertoimella varustettu täyteläisempi voide, sillä sheavoita sisältävän rasvaisemman koostumuksen ansiosta se kestää paremmin vedessä ja oman epäilykseni mukaan se kenties suojaa hyvin voimakkaassa auringossa paremmin, kuin ohut spray. Halusin kuitenkin nostaa tämän 50 suojakertoimen sprayn esille, sillä koen juuri tämän ohuemman version miellyttävämmäksi käyttää. Tämän voiteen pakkaisin varmasti mukaan Etelä-Euroopan lomakohteeseen tai Suomessa merelle. Pigmenttityyppi 1:sen kannattaa valita jompi kumpi näistä voiteista.
Aurinkovoide SK 30: täyteläisempi voide eroaa ohuesta spraysta koostumukseltaan ja hoitavuudeltaan. Se levittyy myös erittäin ohuesti eikä jätä ihoa valkoiseksi. Kamomillavesi rauhoittaa ihoa ja alga-gorria antioksidantti auttaa ehkäisemään ennenaikaisen vanhenemisen merkkejä. Tämän voiteen valitsisin pigmenttityyppi 2:lle Suomessa.
Sävyttävä aurinkovoide kasvoille SK 30: tässä onkin sitten kesän hittituote! Sävyttävä aurinkovoide kasvoille, josta tulee todella kaunis, hunajainen hehku ja voide myös tasoittaa ihoa ihan aavistuksen. Tämän myötä ei ole suojakertoimella varustetulle päivävoiteelle tarvetta (joka on hankalaa valmistaa täydellisellä koostumuksella) ja tämän voi käyttää vaikka meikkipohjankin sijasta. Jos ihoa kaipaa enemmän tasoitusta, meikkiä voi toki levittää vielä sen päälle erikseen. Vaalean sävyn lisäksi tuotteesta on saatavilla myös tummempi sävy.
Aurinkosuoja huulille SK 30: huulet kaipaavat ehdottomasti oman aurinkovoiteensa. Algamariksen huulirasva ei värjää huulia valkoiseksi. Se sisältää hoitavan ja kosteuden haihtumista ehkäisevän sekoituksen jojoban, mimosan ja auringonkukan kasvivahoja, ihoa vahvistavaa skvalaania sekä alga-gorria antioksidanttia, joka ehkäisee ryppyjen muodostumista huulille.
Aurinkovoidepuikko SK 50: tämä puikko on kunnon tököttiä ääriolosuhteisiin, kuten merelle, valkoiselle hiekalle ja vuoristoon. Kenian vitivalkoisilla hiekkarannoilla ja kristallinkirkkaassa vedessä vetelin puikkoa korvanlehtiin sekä hiusrajaan, josta aurinkovoide voi pyyhkiytyä helposti hiusten ympärillä olevaan huiviin. Puikko värjää ihon melko valkoiseksi, mutta suojaa todella hyvin. Ehdoton must have surffilomille!
After Sun: auringonoton jälkeen ihon voi valella aloe vera -geelillä, mutta se jättää ihon täysin ilman rasvaa, jota ehdottomasti kaivataan UV-säteilyannoksen jälkeen. Luonnonkosmetiikasta löytyy runsaasti ihoa rauhoittavia ja hoitavia voiteita sekä öljyjä, mutta kunnon after sunissa on ihana lomafiilis (se kookoksen tuoksu!) ja lisäksi after sunit sisältävät punoitusta rauhoittavia ja viilentäviä aineita. Algamariksen after sun on jälleen markkinoiden ykkönen. Se sisältää ihoa korjaavaa shea voita, rauhoittavaa ja uudistavaa aloe veraa, punoitusta ja kuumotusta rauhoittavaa bisabololia sekä kosteuttavaa ja korjaavaa ruskean levän uutetta. Herkullinen tuoksu ja silkkinen, nopeasti imeytyvä koostumus ovat vastustamaton yhdistelmä!
Tärppituotteet palaneelle iholle
Jos iho palaa, valele se useita kertoja päivässä aloe vera -geelillä ja hiero päälle otsonoitua oliiviöljyä. Vältä ihon mekaanista rasitusta (vartalokuorintojen ja pesukintaisen käyttöä) ja suojaa iho vaatteilla auringolta. Iltaisin ihon voi kevyesti puhdistaa esimerkiksi kookosöljyn ja suihkugeelin yhdistelmällä.
Mitkä ovat sinun aurinkovoidesuosikkejasi ja millaisia ovat kokemuksesi luonnonkosmetiikan aurinkovoiteista?
*Ihon pigmenttityypit:
Tyyppi 1
Erittäin herkkä, hyvin vaalea, joka palaa eikä rusketu
Ihon oma suoja-aika: 5-10 min
Suositeltu suojakerroin: 50
Tyyppi 2
Herkkä ja vaalea iho, palaa helposti, heikko rusketus (lapsen iho)
Ihon oma suoja-aika: 10-20 min
Suositeltu suojakerroin: 30-50
Tyyppi 3
Normaali, tummanvaalea iho, ruskettuu punoituksen kautta tai ilman (60-75 % suomalaisista on tätä tyyppiä)
Ihon oma suoja-aika: 20-30 min
Suositeltu suojakerroin: 15-25
Tyyppi 4
Vahva ja tumma iho, ei punoita, ruskettuu hyvin helposti
Ihon oma suoja-aika: noin 40 min
Suositeltu suojakerroin: 6-10
Kuvat Katja Kokko
Lähde pigmenttityyppeihin: Una Nuotio: Kerro, kerro kuvastin