Beauty

Aidosti Kaunis featuring May Lindstrom

Beauty | 12.11.2015 | Katja Kokko

AK-0001352bw

Hei rakkaat! Painokoneet höyryävät jo täydellä teholla, mutta siitäkin huolimatta kirjani ilmestyspäivä myöhästyy hieman ja ilmestyy ennakkotiedoista poiketen marraskuun puolen välin sijasta 1.12.

Täällä ollaan kuulkaa aivan yhtä malttamattomia, kuin siellä ruudun toisella puolella! Ja asiaa ei taatusti helpota se, kun paljastan, että Los Angelesilainen kosmetiikkagastronautti ja idolini May Lindstrom jakaa kirjassa ajatuksiaan kauneudesta sekä suosikkireseptinsä kotitekoisen kasvonaamion valmistamiseen. Arvaatte varmaan, kuinka innoissani olin, kun tämä ihana nainen halusi ehdottomasti vierailla kirjassani. Kaapo tapasikin Mayn henkilökohtaisesti viime talvena Losissa vieraillessaan naisen pikkuisessa studiossa, missä hän valmistaa tuotteensa itse. Voi kunpa olisin ollut mukana!

Kommenteissa on kyselty kuinka pitkään kirjan ennakkotilauksia voi tehdä. Signeerattua teosta voi siis tilata tietenkin kirjan ilmestymisenkin jälkeen, mutta ennakkotilattuna se on edullisempi, 25 € (normaalisti 30 €) 30.11. saakka. Tilauksen voi tehdä kätevästi verkkokaupasta ja toimitusvaihtoehtoina ovat joko nouto Helsingin Punavuoresta Proloque shopista tai kirjelähetys postitse.

Helpottaakseni tätä piinaavaa odotusta, aloitin eilen julkkareiden suunnittelun ja olemmepa Kaapon kanssa valmistelleet teille vielä pientä yllätystäkin ennen opuksen ilmestymistä, joten käykäähän tykkäämässä kirjan Facebook-sivuista, niin ette jää mistään paitsi!

Kuva Kaapo Kamu

Avainsanat: ,