Viettäessäni joulua pallomahaisena, sain ajatuksen kevennyskuurista, jolla aloittaisin uuden vuoden parantaakseni oloani loppuvuoden juhlakauden jälkeen.
Idea lähti tapansa mukaan lentoon ja pian keittiössäni padat vain kolisivat, kun minä kokkasin ja Kirsikka kuvasi. Mariko käänsi kaikki 23 reseptiä englanniksi kansainvälisten seuraajieni iloksi ja Musla-blogista tuttu graafikko Enni taittoi luomuksistamme vihkosen pdf-muotoon, jotta se olisi mahdollisimman helppo jakaa teille.
Kyseessä ei ole mikään varsinainen detox, vaan ehdotus olon keventämiseen ja mielen kirkastamiseen herkullisella ja lempeällä ruoalla. Reseptejä on seitsemän päivän ajaksi, pitäen sisällään kullekin päivälle aamiaisen, lounaan, välipalan ja illallisen. Olen suunnitellut kaikki reseptit omista lähtokohdistani: herkullista ja nopeasti valmistuvaa ruokaa, jolla oma oloni pysyy keveänä, mutta kylläisenä. Kaikki reseptit ovat maidottomia, viljattomia ja lihattomia, mutta kananmunia ja kalaa sen sijaan käytetään. Lisäksi olen ottanut reseptejä suunnitellessani huomioon toteutuksen niin, että yksi resepti saattaa toistua pari kertaa ja raaka-aineita hyödynnetään useassa reseptissä, jolloin kauppareissu helpottuu eikä mitään menisi hukkaan.
Niin, ja reseptit ovat yhden hengen sinkkureseptejä! (Haha, kerrankin näin. Sanoinhan, että suunnittelin kaiken omista lähtökohdistani.)
Mainittakoon vielä, että kaikki kunnia reseptien inspiraatiosta ei kuulu yksinomaan meikälaiselle, vaan osa resepteistä on ikisuosikkejani, joita olen varioinut sopivaksi omaan makuuni, kuten kukkakaalisalaatti Safkaa-kirjasta ja punajuuri-omena-fenkoli-keitto sekä kvinoaa, rucolaa & herkkutatteja Gwyneth Paltrown It’s All Good -kirjasta. Kookosjogurtti on puolestaan peräisin Hannamari Rahkosen Raakaleivonnan ABC e-kirjasta.
Toivottavasti reseptit tuottavat iloa sekä keveää ja energistä oloa myös teille! Itselleni tämä projekti oli ilo toteuttaa ja ihanaa vaihtelua muulle työlleni. Yhdessä toteutetut projektit antavat aina enemmän, kuin yksin työskentely! Joten kiitos Kirsikalle, että hän otti ajatuksesta kopin ennen kuin kerkesin kissaa sanoa, Marikolle käännöksistä sekä Ennille kauniista taitosta!
Lataa 7 Day Simplifying Detox itsellesi tästä: 7DaySimplifyingDetoxSuomi
Syömisen iloa ystävät!
Kuvat Kirsikka Simberg