5

Etelä-Afrikka kutsuu

Katja Kokko | 10.11.2017

Postaus sisältää affiliate-linkkejä

Olenkohan lainkaan muistanut kertoa teille, että lähden tänään Etelä-Afrikkaan? Kolmisen vuotta sitten, kun Esse rantautui Suomeen ja tutustuin sarjaan perusteellisesti, sanoin ääneen, että unelmani on jonain päivänä päästä vierailemaan Esselle Etelä-Afrikkaan. Pari vuotta olen tiennyt, että tällainen matka olisi mahdollisesti tapahtumassa, mutta kyllähän noita kaikenlaista mahdollisuuksia väläytellään monista asioista ja vain murto-osa niistä oikeasti toteutuu. Alkusyksystä sain tietää, että tämä unelma kuitenkin toteutuu ihan oikeasti.

En ole ehtinyt sisäistää koko reissuun lähtöä, sillä koko syksy on ollut niin täyteen buukattu. Ainoastaan kalenterini kertoi pari viikkoa sitten, että reissu lähenee siihen tahtiin, että sen aikaiset työt on tehtävä etukäteen valmiiksi ja kissalle hankittava hoitaja.

Facebook muistutti minua toissapäivänä, että tasan vuosi sitten tähän aikaan tepastelin ensimmäistä kertaa elämässäni Afrikan maaperällä, Keniassa. Voit lukea raportin reissusta täältä. Kun lentokone lähestyi kohti Afrikan maankamaraa, tunsin sen voimakkaan ja jykevän energian. Afrikka teki minuun lähtemättömän vaikutuksen ja tiesin, että haluan palata sinne vielä monta kertaa, onhan maanosa aivan valtavan kokoinen.

Nyt kohteena on Etelä-Afrikka ja Esse, mutta reissuun mahtuu paljon muutakin. Edessä on varmasti unohtumaton seikkailu ja pidän parhaani mukaan huolta, että myös te pääsette nauttimaan matkasta Instagramin ja blogin kautta. Muistikortteja ja kovalevyjä on pakattu mukaan ja arvatkaa mitä myös ostin? Aidon 80-luvun filmikameran! Suttuiset filmikuvat kiinnostavat todella paljon, joten katsotaan mitä niistä syntyy.

Reissu on Essen ja Natural Goods Companyn sponssaama, joten kosmetiikka-arsenaalini on tietenkin Esse-painotteinen. Mutta ilman muutamaa Neal’s Yard Remediesin luottotuotetta en lähde mihinkään ja lentokoneeseen täytyy pakata Whamisan sheet maskeja.

Reissukosmetiikkani näyttää tällä kertaa tältä:

Lentokoneeseen lähtee mukaan Whamisan Organic Flowers Sheet Mask, jonka aion käyttää yli kymmenen tunnin jatkolennolla Istanbulista Durbaniin. Lisäksi otan koneeseen Neal’s Yard Remediesin White Tea kasvosuihkeen (jossa muuten spray toimii täysin moitteettomasti; Frankincense kasvosuihkeen spray ampuu suihkeen sen vuoksi, että frankun eteerinen öljy vetää koostumuksen kasaan), Neal’sin puhdistusliinat ja Hand Sprayn, seesamiöljy nenäsuihkeen, Whamisan Organic Fruits huulirasvan, Bee Lovely käsivoiteen, Berlin Biobrush hammasharjan ja Dr. Hauschkan minttuhammastahnan sekä Ohm Collectionion jauhemaisen Neroli-dödön. 

Vuoden takaisesta Kenian reissusta viisastuneena pakkasin mukaan kaksi pakettia Neal’sin puhdistusliinoja, sillä niitä tulee kulumaan safarilla ainakin paketillisen verran. Citronella Formula toimi Keniassa loistavasti hyttyskarkoitteena, joten luotan siihen tälläkin kertaa. Aurinkovoiteeksi kokeilen tällä kertaa Ohm Collectionin aurinkovoidetta, joka vaikuttaa koostumuksensa puolesta todella hyvältä. After sunina on vanha tuttu Neal’sin Wild Rose Body Elixir ja tarvittaessa kosteutukseen Deliciously Ellan vartalovoide. Hassua kyllä, Etelä-Afrikassa on tällä hetkellä korkeintaan 25 astetta lämmintä ja minusta tuntuu, että tulen jäätymään siellä. Tuntuu aivan hölmöltä pakata mukaan bikinejä ja shortseja. Olen tottunut matkustamaan talvella lähemmäs neljänkymmenen asteen lämpöön, joten näin alhainen lämpötilä tuntuu oudolta. Sen sijaan, kun Suomessa on yli kaksikymmentä astetta, lähtevät kaikki vaatteet pois. Mielenkiintoinen logiikka.

Natural Goods Companyn Minna on kuulemma pakannut meille mukaan Whamisan hiustuotteet ja Essen ihonhoitotuotteita. Pakkasin varmuuden vuoksi mukaan vain Essen Refining Cleanser savipuhdistajan, Hyaluronihapposeerumin ja Repair Oilin sekä Neal’sin White Tea silmänympärysgeelin, minikokoisen Frankincense puhdistusvoiteen, Whamisan Rose Petal kasvosuihkeen (jos Neal’sin suihke loppuu kesken) sekä Whamisan Water Creamin. Mahdollisiin hyttysenpistoihin otin tällä kertaa Cimen Himalajan voiteen ja lihaskolotuksiin Meditation Frankincense Creamin.

Meikkiosasto on minimalistinen: de Mamielin suojakertoimellinen päivävoide ja Dr. Hauschkan sävyttävä värineste.

Instastooreista varmaan huomasittekin jo, että eräs karvajalka oli kovasti lähdössä mukaan matkalaukkuun. Hänelle on kuitenkin tulossa oma hoitaja tänne, joten todennäköisesti kissaherra ei ole moksiskaan, että joutuu jäämään kotiin. Minulla tosin on ikävä, vaikka en ole vielä lähtenytkään.

Nyt suljen koneen ja avaan sen seuraavan kerran Afrikassa. Viimeiset reissusäädöt odottavat vielä. Täytyy kyllä sanoa, että tämä lähtökaaos saa ihmisen kaikki puolet hehkumaan!

Hypätkää mukaan matkalle Instagramin puolella!

Kuvat Katja Kokko

Osa tuotteista saatu blogin kautta

/ / / / / / / /

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää seuraavia HTML-tageja ja attribuutteja:

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>

  1. Käykö Ohm-aurinkosuoja myös kasvoille ja sopisiko herkästi tukkeutuvalle, rosaceaan taipuvalle herkälle sekaiholle?
    Etsinnässä itsellänikin kasvoille sopiva, sävyttämätön päivävoidekäyttöinen spf30 vähintään. Juice beauty öljytön ainakin tukkii ihoani. Ihanaa matkaa sinulle!

  2. Oi tulipa mullekin nyt Afrikka-kuume! Oli kiva lukea nuo Kenia-juttusi. Itsekin olin juuri vuosi sitten Keniassa, työreissulla kyllä niin en hirveästi ehtinyt ympärilleni katsella, mutta kuitenkin vähän fiilistellä tunnelmaa ja maisemia! Näin jälkikäteen ajateltuna malarialääkitys teki mut tosi kärttyiseksi enkä ehkä jaksanut kokea asioita niin täysillä kuin ”olisi pitänyt”. Olin myös ihan paineissa ja peloissani Euroopan ulkopuolelle matkustamisesta, nössö kun olen, mutta ihan hyvin se meni vaikka mahatauti veikin sairaalavierailulle asti 😀 Ensi kerralla (joka toivottavasti tulee joskus) osaan ehkä olla vähän rennompi – tai sitten en.

    Hyvää E-Afrikan reissua sulle! 🙂

  3. Mahtava ja ikimuistoinen reissu varmasti tiedossa!

    Mutta Katja nyt täytyy toivoa, että korjata tuon kohdan ”Afrikka on valtava maa” kohdan. 3. kappale, viimeinen lause. Afrikka ei ole maa, se on maanosa. Afrikkalaiset pitävät suurena loukkauksena tuota (valitettavasti kovin yleistä) käsitettä, sillä Afrikka koostuu 55:stä eri valtiosta, jotka ovat keskenään vähintään yhtä erilaisia kuin Euroopan tai minkä tahansa muun maanosan valtiot.

    Ei myöskään ole sinänsä yllättävää, että Etelä-Afrikassa on vain 25 lämpöastetta sen maantieteellisen sijainnin vuoksi. Valtio sijaitsee huomattavasti päiväntasaajan eteläpuolella ja vaikka ilmasto vaihtelee huomattavasti alueittain, ei voi olettaa siellä olevan läheskään yhtä kuuma kuin Pohjois-Afrikan valtioissa, jotka sijoittuvat lähemmäs päiväntasaajaa, ja joista osa on sisämaassa.

    Etelä-Afrikan sijainnin vuoksi sen ilmastoon vaikuttavat myös huomattavasti merien virtaukset: kylmä Benguelavirta kulkee Etelämantereelta Etelä-Afrikan Atlantin-puolta, kun taas Mosambikin ja Agulhasin lämpimämmät merivirrat kulkevat sen Intian Valtameren puoleista itä-rannikkoa.

    • Naputin tämän postauksen puoliksi lennosta, joten lienee inhimillistä että tuollainen virhe on sinne tullut. En myöskään ihmetellyt ilmastoa, totesin vain että yleensä talvisin tulee matkustettua lämpimämpään.