10

Keskeneräinen, uusi koti

Katja Kokko | 9.8.2014

DSC_0025

Kotini on tällä hetkellä kuin turkkilainen sauna. Luksuselämää punavuorelaisessa penthousessa – ei tarvitse lähteä biitsille asti ollakseen bikineissä, sillä ne ovat ainoa järkevä vaatekappale sisätiloissa. (Oikeasti voisin suunnata postini Eiran rantakallioille vähintään elokuun loppuun saakka.)

Sisustusprojektini etenee verkkaiseen tahtiin. Vielä muuton jälkeenkin olen hankkiutunut tavarasta eroon ja nyt alkavat asiat olla sen suhteen hyvällä mallilla. (Vielä olisi tosin yksi Custom Woodin uniikki ruokapöytä vailla uutta kotia.)

DSC_0020

Olen aina karttanut tavaranpaljoutta, mutta tänä vuonna olen tehnyt tilaa uudelle oikein rytinällä. Vaatteita ja tavaraa on lähtenyt kierrätykseen säkkikaupalla. Kotini on tällä hetkellä tulvillaan tilaa, valoa ja avaruutta. Kaapit eivät pursuile vaan päinvastoin. Naisethan yleensä väittävät, etteivät omista vaatteita. No, tervetuloa kurkistamaan vaatekaappiini, se onkin varsinainen nähtävyys kaikessa tyhjyydessään. Voisin perustaa vaatekaapin vuokrauspalvelun, kun itselläni ei näytä moiselle olevan käyttöä.

Keskeneräisyys ei häiritse, sillä kodissani on poikkeuksellisen hyvä tunnelma. Jotain, joka tuo mieleen Carrie Bradshawn (lukuunottamatta seikkaa, että Carrien ja minun vaatekaapeissa ei ole juuri nyt mitään yhteistä).

DSC_0021

Balmuirilta saamani jättikokoinen rennosti laskeutuva pellavapäiväpeitto sopii tämän hetken huolettomaan tunnelmaan täydellisesti ja näillä helteillä kissaeläinkään ei ole sitä karvastanut vaan makoilee päivät sängyn alla, jonka reunojen yli valuva peitto muodostaa nelijalkaiselle viileän majan piilopaikaksi.

DSC_0005DSC_0019

Erityisen onnellinen olen tilavasta keittiöstäni. Varustus on luokkaa 80-luku, mutta juuri se tuo keittiöön oikeanlaisen tunnelman. Sisustus on puolitiessä sielläkin Custom Woodin vanhoista lankuista tehtyä keittiönpöytää ja tuoleja lukuunottamatta (myynnissä oleva Custom Woodin pöytä on siis tätä isompi, vanhasta ovesta tehty, jonka peilit on päällystetty vanhoista nahkatakeista tehdyillä palasilla).

Valokuvaaja-ystävältäni saatu jättikokoinen syntymäpäivälahja odottaa ympärilleen paspartuuta ja kehyksiä, osa hankkimistani kasveista ruukkuja ja yksi seinusta matalaa lasiovista astiakaappia (ilmiantakaa, jos bongaatte moisen jostain kirpparilta!).

DSC_0104 DSC_0113

Keskeneräisyydestä huolimatta olen viettänyt keittiössä kesän ihanampia hetkien ystävien kanssa juoden itsemme hiprakkaan kuohuvasta jo ennen kokkauspuuhiin ryhtymistä, mutustanut voileipiä keskiyöllä kynttilänvalossa, koska en edelleenkään osaa elää kattovalon kanssa, siemaillut jääteetä ensitreffeillä ja ryystänyt aamukahvia iltapäivään saakka.

Leikkokukat ovat sisustuselementti, joita kannan kotiini viikottain. Lauantaisin Fredan torin kukkamyyjällä on aletunti neljästä viiteen ja esimerkiksi kimpun neilikoita ja liljoja saa silloin vitosella.

Tällä hetkellä en tiedä kuinka aktiivisesti jatkan sisustusprojektia. Jotenkin luotan siihen, että asiat löytävät paikkansa omalla painollaan sen kummemmin suunnittelematta. Ja jos rehellisiä ollaan, sisustusasiat tuntuvat juuri nyt täysin toissijaiselta. Olen ennemminkin inspiroitunut tunnetilasta, jonka tila ja keskeneräisyys saavat aikaan. Tunnelma on jotenkin odottava, ilmassa on semmoista kaikki on mahdollista -värinää. Entä jos olenkin alitajuisesti tehnyt tilaa sille, että muutan ulkomaille, joka on helpompaa ilman tavaranpaljoutta?

Toisaalta, elämässä moni asia on saanut uuden arvojärjestyksen viimeaikaisissa muutoksissa. Mikään muu ei tunnu juuri nyt yhtä tärkeältä kuin yhteys omaan sisimpään, perhe ja läheiset ystävät. Rempallaan olevat asiat ovat yhdentekeviä niin kauan, kun eivät tunnu kehossa. Jos joku asia alkaa kalvaa mahanpohjaa, se on merkki muutoksen tarpeesta.

Neal’s Yard Remediesin Room sprayt ovat muuten mahtavia aromaterapeuttisia tunnelmanluojia. Myynnissä Galleria Esplanadin Eteritiquessa.

DSC_0049

Kuvat Katja Kokko

/ / / / /

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää seuraavia HTML-tageja ja attribuutteja:

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>

  1. sanna sanoo:

    kotisi näyttää ihanalta! kirpputoreilla (etenkin siivouspäivänä) huomaa, kuinka paljon ihmisillä on tavaraa, mistä he haluavat päästä eroon 🙂 niin paljon kun on tilaa, niin paljon on tavaraa. varsinkin jos on lapsia, koko ajan on pieneksi jääneitä vaatteita ja leluja joilla ei enää leikitä. pyrin itse myymään aina keväisin ja syksyisin turhat vehkeet kirppiksellä. 11-vuotiaani aina natkuttaa, jos ostan jotain turhaa 😀

    • Heh joo, näinhän se näyttää olevan yleensä. Päivittäessäni kotivakuutusta uuteen kotiin kummastelin huomattavasti kohonnutta hintaa. Sitä selitettiin 15 neliömetrin kasvulla, että tavaraakin on sitten enemmän. Omaisuuteni arvo ei mitenkään yllä siihen ja varsinkaan sen jälkeen kun suuri osa tavaroista sai lähteä 🙂

  2. papayana sanoo:

    Aivan ihastuttava koti, kertakaikkiaan 🙂 Tuskin maltan odottaa lisäinspiraatiota lisäkuvien muodossa!

    • Kiitos, ihana kuulla! Lisäinspistä ei varmaan hirveästi voi laittaa ennen kuin projekti etenee 🙂 Tai ehkä voisin esitellä maailman kauneimman tuolin 🙂

  3. Sanna sanoo:

    Taidettiin muuttaa aika samoihin aikoihin juhannuksen tietämillä. Mulla oli kans kovia sisustussuunnitelmia, mutta projekti on kesken. Tuntuu, että vois kans vielä heittää lisää tavaraa. Ei oo ehtinyt sisustaa, kun elämä on tarjonnut mukavia yllätyksiä (: mutta se vasta on hauskaa! Aika kiva keittokirjarivi (:

  4. Anne Teikari sanoo:

    Moikka, onnittelut ihanasta uudesta blogista! Kiva seurailla sun juttuja nyt täältä. Muuttotohinat alkamassa itsellänikin; miten paljon pyydät Custom Woodin pöydästä, vai ehdittiinkö se napata jo? Anne

  5. Essi sanoo:

    Hei. Ei liity postaukseen, mutta voisitko tehdä jutun luonnollisista hiustenhoitotuotteista? Kiitos jo etukäteen.