Lifestyle

Universumin leffateatterissa

Lifestyle | 13.7.2016 | Katja Kokko

DSC_0159

Kävimme Gili Airilla universumin leffateatterissa. Eturivin paikat sijaitsevat saaren pohjoiskärjessä, Harmony Cafen edustalla. Ensi-illassa taivas oli täysin pilvetön ja meri lähes peilityyni. Valtava tulipallo laskeutui horisonttiin kuin pikakelauksella, mutta näytös jatkui suoraan yläpuolellamme eteläisen pallonpuoliskon uskomattomalla tähtitaivaalla.

sunset

Seuraavan illan näytös kesti puolta pidempään pilviharson ansiosta. Maailmankaikkeus oli järjestänyt melko surrealistisen esityksen, eikä väripaletista puuttunut yhtäkään sävyä: hattaraiset pastellit vaihtuivat kuin hidastetussa elokuvassa vähitellen intensiiviseen magentaan ja violettiin, kunnes loppuhuipennuksena koko taivas kylpi rubiininpunaisessa valossa.

DSC_0137

Tällaisen kokonaisvaltaisen taide-elämyksen jälkeen ei juurikaan kiinnosta surffata sosiaalisen median ihmeellisessä maailmassa tai kaipaa muitakaan turhakkeita. Päässä ei surraa yhtäkään ajatusta eikä mieli halaja minnekään.

sunset5

Olen ihmetellyt sisälläni olevaa tyhjää oloa jo monta viikkoa. Gililtä palattuani minulle alkoi vihdoin valjeta, että olenkin yhden ajanjakson päättymisen ja uuden alun äärellä. Siihen väliin jää usein tyhjältä tuntuva tila. Se, missä merkityksellisimmät asiat tapahtuvat. Ennen muutokset ovat olleet kohdallani massiivisia ja räjähtäviä, mutta tällä kertaa kyse on jostain paljon hienovaraisemmasta asioiden järjestäytymisestä minussa itsessäni. Kaikki puitteet ja palikat ovat jo olemassa, kunhan vain löytäisin niille oikeat paikat. Balin pehmeää energiaa lempeämpää ympäristöä ei tämän asian ihmettelylle voisi olla. Mielenkiintoista hommaa tämä oman elämänsä käsikirjoittaminen.

sunset2

Kuvat Katja Kokko

Avainsanat: , , , , ,