Lifestyle

Unelmien ratsastusloma Portugalissa

Lifestyle | 5.6.2018 | Katja Kokko

Olinpa tosiaan pari viikkoa sitten unelmien ratsastuslomalla Portugalissa. Semmoisella, että ajattelin siellä ollessani about koko ajan, että kaverit ei kyllä usko tätä todeksi. Vai olikohan koko reissu sittenkin unta? Siltä se melkein tuntuu näin jälkeenpäin ajateltuna, mutta onneksi on sentään kuvia ja videoita todisteena.

Kyseessä oli siis Katja Ståhlin Kavioliitossa-blogin lukijamatka. Saatatte kenties muistaa, kun miltei lähdin jo viime kesänä Portugaliin ratsastuslomalle, mutta jänistin sitten kun olisi pitänyt tehdä jotain päätöksiä lähdön suhteen. Mikä onni etten lähtenyt, sillä viime syksynä bongasin Kavioliiton Facebook-sivuilta ilmoituksen dressage-lomasta Portugalissa luksuspuitteissa. Ilmoittauduin mukaan siltä istumalta.

En oikeastaan edes tiennyt mihin olin menossa. Lissabonista puolitoista tuntia sisämaahan, mutta mihin ilmansuuntaan, ei mitään käryä. Kuvista olin nähnyt, että paikka on tosiaankin luksus, mutta yleensähän kuvat tuppaavat liioittelemaan todellisuutta. Pari päivää ennen matkaa kävin määränpäämme, Monte Velhon, nettisivuilla ja totesin, että kyllähän tuo paikka ihan kivalta näyttää. Ihan kivalta.

Matkalla lentokentältä kohti Arraiolosta (missä Monte Velho sijaitsee) aloin ehkä päästä vähän kärryille mihin olimme menossa. Huristelimme täysin landella pitkin mutkaisia teitä, joita ympäröivät kumpuilevat kukkaniityt ja korkkipuut. Jos muutamankin kerran olen visualisoinut unelmieni talon sijaintia, niin nyt oltiin ns. homman ytimessä. Katja hihitteli autossa, että hän haluaa nähdä meidän ilmeet, kun saavumme määränpäähämme.

En tiedä millainen oma ilmeeni oli, mutta aikalailla monttu auki siinä oltiin, kun auto vihdoin kurvasi Monte Velhon pihaan. En valehtele, kun sanon, että aloin melkein itkeä. Paikkahan oli todella kaukana valokuvista – se oli noin biljoona kertaa upeampi. Aivan pelkkää satua koko mesta!

Monte Velhon omistaja Diogo on menestynyt arkkitehti. Noin kymmenisen vuotta sitten hän kärsi niin pahasta stressistä, että lääkäri kehotti Diogoa aloittamaan jonkun harrastuksen. No hänpä sitten tuumi, että aloittaa ratsastuksen. And the rest is history. Monte Velho on pieni perheyritys, joka tarjoaa luksuspuitteissa erittäin tasokkaita ratsastuslomia pienille ryhmille kerrallaan. Ja kun Portugalista on kyse, hevoset ovat tietenkin lusitanoja ja ratsastuslajike on kouluratsastusta. Myös maastoon pääsee ja lääniähän siellä riittääkin yli tuhannen hehtaarin verran, ei tule ahdasta ei. Monte Velhossa on 50+ lusitanoa ja siellä on luonnollisesti myös siitostoimintaa. Yksi hepoista on palkittu Portugalin parhaana lusitanona, GP-tason ratsuja taisi olla useampikin ja joku Portugalin maajoukkueen ratsastajakin kuulemma treenaa Monte Velhossa. (Alla olevassa kuvassa olevalla henkilöllä ei ole kuitenkaan mitään tekemistä tämän kanssa.)

Arkkitehdillä on todella ollut silmää paikkaa suunnitellessa. Tallirakennukset ovat erittäin kaunista ja perinteistä portugalilaista tyyliä siniseksi maalattuine ikkunapuitteineen ja isäntäväellä on myös kakkosasunto pihapiirissä. Meidät kutsuttiin eräänä iltana portviinille heidän kotiinsa ja ei ollut puitteet pahat sielläkään; olohuoneesta oli lasiset seinät pieneen maneesiin, jossa esitellään siitosoreja. Mikäs siinä portviiniä siemaillessa samalla oreja katsellen.

Vieraiden asuinrakennukset olivat puolestaan erittäin moderneja. Kylpyhuoneen lasiseinien läpi oli näkymät huoneen yli kukkaniityille ja parvekkeella oli ihana ulkoilmasuihku. Ratsastustuntien jälkeen sai hengailla poolilla, josta oli näkymät tammojen ja lehmien laitumelle.

Diogon poika, Diogo junior, vei toisen päivän iltana meidät laitumille. Tammalauma melkein juoksi meitä vastaan vaatimaan rapsutuksia ja paijausta. Diogo nuorempi kertoi, että hän haluaa kasvattaa ystävällisiä ja hyväluonteisia hevosia. Joo ei käynyt epäselväksi se. Tammojen jälkeen lähdimme huhuilemaan orien perään. Kahdella orilla oli enemmän lääniä kuin Suomessa varmaan yhdelläkään tallilla kolmellekymmenelle hevoselle yhteensä. Hetken huhuiltuamme orit tulivat myös tervehtimään, tosin toinen oli vielä nuori ja ujo. Diogo käytti tilaisuuden hyväkseen ja pääsimme joukolla totuttamaan arastelevaa eläintä ihmiseen. Lopputulema oli se, että nuori ori kävi vuorollaan nuuhkimassa meistä jokaisen.

Ilta-auringon valossa, orien juoksennellessa pitkin violettina, keltaisena, sinisenä ja valkoisena hehkuvaa kukkaniittyä, katsellessa Diogo nuorempaa ja hevosten perässä juoksevaa australian lammaskoiraa ajattelin, ettei tämmöistä ole tietääkseni kuin elokuvissa. Oli aivan tajuttoman vaikea käsittää, että joku ihan oikeasti elää tämmöistä elämää!

Sitten siihen ratsastukseen. Ensinnäkin lusitanon selässä tuntui siltä kuin olisi ratsastanut keinuhevosella. Se oli upeaa. Vaikka hevoset olivat todella osaavia, töitä sai kuitenkin tehdä hiki hatussa. Ensimmäisen tunnin ajan keikuin selässä naama idioottimaisessa hymyssä ja aloin melkein itkemään laukassa, koska en ollut ikinä kokenut sellaista laukkaa. Eka tunti ei mennyt ratsastuksellisesti ihan putkeen, koska minulta kesti hetki asettua siihen kaikkeen älyttömyyteen. Meillä oli kaksi eri opettajaa, joista miesopettaja Joao passasi itselleni aivan täydellisesti ja saimmekin ratsastaa parini kanssa hänen opissaan enemmän, onneksi. Jotenkin tajusin kaiken mitä Joao ohjeisti ja vaikka en päässyt tekemään mitään ihmeellisiä temppuja, sain varmaan ensimmäistä kertaa elämässäni kokemuksen, että kappas, en olekaan aivan niin paska ratsastaja kuin olen kuvitellut.

On myös aivan pakko paukutella henkseleitä, että sain Joaolta todella moneen otteeseen kehuja ja kiitosta loistavasta istunnastani. Ah kiitos, tämä riitti meikäläisen meriitiksi tältä leiriltä, sillä kyllähän se vähän niin on, että se istunta on kaiken a ja o. Täytyy tosin todeta, että jos kymmenen vuoden aktiivisen astangajoogan, muutaman vuoden uinnin ja tämän kaiken kehonpainotreenin myötä ei pysty istumaan suorassa, niin jotain on kyllä pielessä. Mutta on se hiton vaikeaa ja en voi suoraan sanottuna ymmärtää miten kukaan kouluratsastaja voi istua täydellisesti ilman muunlaista treeniä puhumattakaan aivan tavallisesta tuntiratsastajasta. En siis jäänyt haikailemaan piffien ja paffien perään, vaan nautin todella paljon ihan vain perusratsastuksesta.

Erityismaininnan reissusta ansaitsee myös meidän porukka. Voi jestas sentään millaisia naisia meidän joukossa oli! En tuntenut entuudestaan ketään ja olimme varmasti monien kanssa aivan eri planeetoilta. Mutta se oli juurikin koko porukan rikkaus. Nauroin reissun aikana niin paljon, että kotiin päästyäni kaaduin suorilta sänkyyn ja nukahdin välittömästi kun silmäni ummistin. Olin toki tiennyt, että Katja on todella hauska tyyppi, mutta en sentään voinut kuvitella, että vaikka tikusta voi vääntää sellaisen vitsin, että naurukuolema on lähellä. Reissusta ja porukasta jäikin niin hyvä fiilis, että aion satavarmana osallistua jatkossakin ratsastuslomille.

Reissu oli siis Katja Ståhlin ja HorseXploren yhteistyömatka. HorseXplore järjestää ratsastuslomia ympäri maailman. Voin kertoa teille, että lomasuunnitelmani on tehty about loppuelämäksi.  Ensi töikseni aion lähteä Monte Velhoon uudelleen, seuraavalla kerralla viikoksi. Lisäksi olen katsonut Portugalista toisenkin dressage-paikan, jonne haluan mennä, mutta sen jälkeen voisin suunnata Toscanaan, Provenceen, Costa Ricaan, Argentiinaan, Keniaan, Etelä-Afrikkaan… oikeastaan jokaikiseen HorseXploren kohteeseen. Mikä voisi olla parempi tapa nähdä maailmaa kuin yhdistää matkustaminen ja hevoset? Joogaretriitti? Ehei, tämä peittosi mennen tullen joka ikisen joogaretriitin millä olen ikinä ollut.

Kannattaa myös lukea Katja Ståhlin bloggaukset reissusta. Lisäksi reissussa olis HorseXplorea edustamassa Riitta, joka kirjoittaa Riitta reissaa -blogia ja siellä onkin sitten reissutarinaa heppalomista hieman enemmän, tietenkin myös tästä Portugalin matkasta.

Kuvat Katja Kokko, paitsi kuvat minusta sekä tammojen rapsutuskuvat laitumella Lotta Pöyhtäri 

Avainsanat: , , ,