Olen parantumanton herkkusuu, joka rakastaa hyvää ruokaa kaikilla aisteillaan. Jo lapsesta saakka olen rakastanut erityisesti kaikkea suolaista ja söin pikkutyttönä muun muassa silliä suoraan purkista (kenties siinä syy, miksen voi sietää silliä tänä päivänä). Karkeista olin salmiakin perään ja ällömakeista hedelmäkarkeista en ole välittänyt koskaan. Suurin paheeni onkin ehdottomasti rapeakuorinen vastaleivottu leipä paksulla kerroksella kirnuvoita ja mehevällä juustolla kuorrutettuna, mieluiten voimakkaalla briellä tai jollain muulla vahvalla ja kermaisella.
Kun olen elänyt terveysintoilun kanssa honeymoonin huipulla, ei makeiden herkkujen houkutus vaivannut tippaakaan. Sen sijaan tutustuin tuolloin aiheeseen nimeltä raakaleivonta – ja ensimmäistä kertaa elämässäni makeat herkut alkoivat paitsi kiinnostaa, myös maistua. Intouduin leipomaan raakakakkuja ja raakasuklaatehdas oli pystyssä vähintään kerran viikossa. Hankin raakaleivontaan kaikista hifeimmät laitteet, joilla erilaisten koostumuksien luominen kävi helposti.
Vähitellen intoni alkoi kuitenkin hiipua, oikeastaan silloin, kun raakaleivoksien buumi iski kovimmillaan Suomeen. Intoni hiipumiseen lieni syynä vapaa-aikani rajallisuus ja se, että kakkupaloja tai suklaata pystyikin ostamaan kahviloista tai kaupasta. Lisäksi omat inhohimoni olivat vahvaasti toisaalla ja käytin vapaa-aikani mieluiten puuhastellen niiden parissa.
Kun vanhempani sitten hurahtivat raakaleivontaan maistettuaan kerran eräässä kahvilassa taivaallista tyrnikakkua, pakkasin monitoimikoneeni heidän autonsa peräkonttiin, sillä vempain oli omassa keittössäni tyhjän panttina. Kuivurini löysi puolestaan uuden kodin ystäväni äidin luota. Ainoa raakaleivontaan sopiva ja se oleellisin vehje, Vitamix, jäi enää luokseni – ja sitä käytän edelleen lähes päivittäin moneen muuhunkin ruoanlaittoon.
Viimeisen puolentoista vuoden aikana olen huomannut joutuneeni salakavalasti sokerikoukkuun. Jotain makeaa tekee mieli harva se päivä ja erityisesti ilta. Ja koska intoni makeiden herkkujen loihtimiseen on ollut pyöreä nolla, on kauppareissuilta tarttunut mukaan tuon tuosta Fazerin pikkuisia suklaapatukoita. Pari kolme kuukautta sitten tajusin, että sokerinhimo hallitsee minua. Ei ole koskaan ollut normaalia, että kaipaan päivittäin jotain makeaa. Ja sen jos jotain olen vuosien varrella oppinut kehoni kuuntelusta, että nyt kyseessä on nimenomaan himo, johon langetessaan toistuvasti aiheuttaa itselleen sairautta. Ei kiitos.
Juttelin asiasta erään tuttavani kanssa, joka vähätteli sokerikoukkuani, sillä en sentään tyydyttänyt sitä millään järjettömillä sokerimäärillä. Tunsin kuitenkin itse, että kehossa ei ole niin hyvä olo, kuin voisi olla. Ja tiesin täysin, että minulla on kyllä avaimet parempaan. Haaveilin, että olisipa pakastimessani aina makeita raakaherkkuja, kuten raakasuklaata, suklaakuorutteisia palleroita tai raakapatukoita. Tiesin, että osaisin tehdä ne itse, kyse oli enää vain viitsimisestä.
Toiveeni taisi kiiriä telepaattisesti napapiirille asti, kun raakaleipurien mestari Hannamari Rahkonen otti minuun yhteyttä ja tarjosi oman kirjani kanssa samana päivänä ilmestynyttä Raakaleivonnan ABC e-kirjaansa minulle lahjaksi. Kysyin heti, onko teoksessa pikkuherkkuja, sillä kakuista minua ei saa intoutumaan enää ihan helposti. Ja olihan siellä.
Latasin kirjan itselleni hetki sitten. Tuota noin. Perun puheeni. Katsokaa näitä kuvia! Maailman kaunein porkkanakakku. Kirsikka-tupla-suklaakakku, joka sai veden herahtamaan kielelleni välittömästi. Probioottinen karpalokakku. Amarantti-toffeepatukat!!! Sitruunasuklaalevy, valkosuklaana. Salmiakkipatukat. Ohhh.
Amarantti-toffeepatukka tehdas surahtaa käytiin välittömästi. Aion valmistaa tuplasatsin. Äitini ilmoitti jo, että jouluna syödään jotain todella herkullista, mutta ei tuhtia oloa aiheuttavaa. Oi kyllä, joulupöytään tulee päätymään joko kirsikka-tuplasuklaa-kakku tai probioottinen karpalokakku. Veikkaan, että isäni äänestää jälkimmäistä. Niin ja eihän nyt saa tuoreita kirsikoitakaan.
Tästä alkaa uusi elämä, hyvästit valkoisen sokerin himolle ja kaikelle mömmölle, mitä se keholleni aiheuttaa ja tervetuloa raakaleivontainto vol. 2!
Niin ja mainitsinko jo, että Hannamari ei ole paitsi raakaleivonnan mestari, vaan myös mestarivalokuvaaja? Kirja ei taatusti olisi saanut minua näin täpinöihin, jollei kuvat olisi niin mykistävän kauniita, että imen itseenikin niistä valokuvainspiraatiota. Tämä kirja on kyllä elämys, joka nostaa intoilun oman hyvinvoinnin puolesta ihan uusille leveleille.
Lisäksi Hannamari on koonnut opuksen alkuun erittäin kattavan tietopaketin raakaleivonnasta, jossa on kaikki hyödyllinen aloittelijalle sekä mikä nerokkainta: liudan useimmin kysyttyjä kysymyksiä koskien yksityiskohtaisia käytännön asioita, ruoka-aineallergioita ja erityisruokavalioita.
Kirjan voit tilata tarjoushintaan maanantaihin 7.12.2015 saakka 24,90 € (normaalisti 29,90 €) ja se ladataan koneelle tai padille pdf-muodossa. Tilaaminen onnistuu tästä linkistä.
Oletteko te innostuneet raakaherkuista, joissa ei käytetä valkoista sokeria tai jauhoja?
Kuvat Hannamari Rahkonen
