Seikkailu Afrikassa jatkui lumivalkoisen hiekan ja turkoosin veden ääreltä hieman toisenlaisiin maisemiin ja tunnelmiin Tsavon kansallispuistoon, joka on Kenian suurin kansallispuisto, pinta-alaltaan 22 000 neliökilometriä. Puisto jaetaan kahteen osaan; kuivempaan Tsavo Eastiin ja vehreämpään Tsavo Westiin. Me vietimme kaksi yötä Tsavo Eastissa, joka on 14 000 neliökilometrin kokoinen. Siinäpä ihmismielelle hieman kuviteltavaa, savannia silmänkantamattomiin. Ei sitä oikein meinannut tajuta edes paikan päällä.
Yövyimme keskellä savannia teltoissa ”Bigi’s Campissa”, Galana-joen varrella, jossa uiskenteli virtahepoja ja krokotiileja. Paikan omistaja, puoliksi italialainen ”Bigi” on pitänyt leiriä jo yli 15 vuotta. Paikka ei todellakaan ollut luksus (mutta kuitenkin siisti ja puhdas), vaan ennemminkin lähellä aitoa leiritunnelmaa sillä poikkeuksella, että ruoka oli italialaista ja viini hyvää. Leiri sijaitsi paljon syvemmällä pöpelikössä, kuin olisin voinut kuvitella ja Bigi kertoi, että jo kymmenen vuoden ajan kaksi orvoksi jäänyttä norsua on vieraillut leirillä lähes päivittäin. Odotin norsuvieraita joka päivä, mutta tällä kertaa ne eivät tulleet.
Mietin, miten ihmeessä kukaan voi asua niin täydellisesti keskellä ei mitään. Siis niin keskellä ei mitään, että suomalainen mökkihöperökään ei ehkä kykene tajuamaan moista, paitsi jos asuu autiomaassa tunturilla. Mietin, miten koko leirin ylläpitäminen on edes mahdollista. Leiriin kuljetetaan kuitenkin kahdesti viikossa ruoka- ja juomatarvikkeita Nairobista ja kaikki kasvikset tulevat lähimmältä luomutilalta (ruoka olikin todella hyvää ja tomaatit vähintään yhtä herkullisia kuin Italiassa!). Vietettyäni ensimmäisen päivän pöpelikköjen valtakunnassa, Afrikan valtavan tähtitaivaan alla, ajantaju katosi kokonaan ja vuorokausi alkoi yhtäkkiä tuntua viikolta. Itse asiassa ajatus vaikka vuodesta, tai muutamasta kuukaudesta niin kaukana kaikesta sivistyksestä tuntuu varsin kutkuttavalta. Voisin alkaa kirahvitutkijaksi.
Odotukseni itse safaria kohtaan eivät olleet korkealla. Olen toivonut pikkutytöstä asti näkeväni kirahveja ja nyt, kun unelman toteutuminen alkoi olla näin lähellä, pelotti toivoa liikoja, sillä en halunnut pettyä muilla tavoin elämäni parhaaseen matkaan. Ajattelin, että eläimet ovat todella kaukana ja täytyy käydä älytön munkki nähdäkseen edes yksi kirahvi ilman kiikareita. Siksi meinasin pissata housuuni, kun näin ensimmäisen kirahvin, aivan tien vieressä rouskuttamassa muina miehinä lehtiä puusta, hieman uteliaita päitämme sivusilmällä pälyillen. Anteeksi, mutta kuka neropatti on suunnitellut tuon eläimen kuosin? Miten se voi olla niin täydellinen? Miten jalat ja kaula voivat olla niin pitkät? Ja entäpä ne silmäripset? Miten joku eläin voi olla niin lempeän näköinen? Ja kun kirahvi lähtee juoksemaan, se ei edes juokse. Se laukkaa kuin yksisarvinen epätodellisessa, hidastetussa elokuvassa.
Melkein yhtä suurta ihmetystä kirahvien kanssa aiheuttivat seeprojen raidat. Niiden täydellistä symmetriaa tuijottaessa saa melkein epilepsiakohtauksen. Seeprat olivat paljon säikympiä, kuin muut eläimet, joten ne nähdessään, auto täytyi sammuttaa melkein välittömästi, muuten ne köpöttivät karkuun kameran suljinta nopeammin. Seuraavan kerran, kun lähden safarille, aionkin pakata mukaan järeän, kaukokuvaukseen soveltuvan linssin ja parhaan mahdollisen rungon.
Norsujen salametsästys on surullinen tosiasia Afikassa ja Keniassa edelleen, vaikka sitä vastaan taistellaan koko ajan. Ja on onnistuttukin, sillä norsujen määrä on kohonnut viime vuosina ja nyt niitä on noin yksitoistatuhatta. Norsun kakkaa oli joka puolella, joten kyllä niitä jatkuvasti jossain vaelsi, mutta tyypit piiloutuvat yllättävän taitavasti pusikoihin. Näimme muistaakseni kolme norsulaumaa. Ne kylpevät punaisessa mudassa ja ovat siksi ihan punaisia – ja näyttävät käveleviltä termiittikeoilta.
Leijonia en uskonut näkeväni lainkaan. Kuvittelin niiden lymyävän pensaiden siimeksessä vain hännän pää pilkistäen. Mutta näimme leijoniakin monta kertaa, todella läheltä! Naarasleijonat eivät olleet moksiskaan. Tuijottivat meitä ylväinä ja ehkä vaihtoivat paikkaa hieman kauemmaksi jatkamaan siestaansa auringon paahteessa.
Urosleijonien silmissä oli selkeästi tuimempi katse ja kyllä parina hetkenä mietin, että hyppääköhän tuo meidän auton ikkunasta kohta sisään, sillä ne olivat vain parin metrin päässä. Safarilla ei saanut poistua autosta muualla, kuin merkityissä paikoissa. Mietinkin, että uskaltaisinkohan mennä kävelysafarille. Eläimet tulevat vastaan kirjaimellisesti täysin puskista, aivan yllättäen. Näistäkin kuvista näkee, miten leijonien väritys melkein hukkuu savannin sävyihin. Itse asiassa kaikkien eläimien väritys sulautui luontoon yllättävällä tavalla, myös kirahvien ja seeprojen.
Virtahevot olivat muista eläimistä poiketen todella ujoja ja sukelsivat melkein heti ruskeaan jokeen aistiessaan vilauksenkaan ihmisestä. Helpoin niitä oli bongata, kun asettui tuolin kanssa leirimme joen varrelle. Niistä en valitettavasti saanut ikuistettua hyvää kuvaa muualle, kuin omille verkkokalvoilleni.
Olimme todella onnekkaita safariseikkalijoita, sillä näimme paljon enemmän eläimiä, kuin olisin koskaan uskaltanut toivoa. Eniten yllätyin kuitenkin hyeenojen näkemisestä. Miten häijyn näköinen kaveri se onkaan! Lisäksi näimme vesipuhveleita, monenlaisia antilooppeja ja gaselleja, apinoita, villisikoja (vauvavillisiat olivat söpöimpiä otuksia, mitä olen koskaan nähnyt), strutseja, kotkia ja monia minulle tuntemattomia lintulajeja.
Vaikka safarilla ei tulisi nähneeksi yhtään eläintä (en tosin usko sen olevan mahdollista), niin luonnossa riittää ihmeteltävää kerrakseen. Maisema voi muuttua kuin viivaa piirtämällä valkoisesta hiekasta, karusta maaperästä ja kitukasvuisesta pensaikosta tulipunaiseen hiekkaan ja vihreään kasvillisuuteen. Kaukana horisontissa siintävät vuoret, joen varsien kasvillisuus ja rehevyys on uskomattoman kaunista ja luonto itsessään tekee savannin energiasta jykevää. Semmoista, joka iskee suoraan ytimeen ja jättää jäljen sydämeen.
Auringonlaskut savannilla olivat myös upea kokemus. Aurinko laskee valtavan nopeasti ja iltavalo värjää koko luonnon aivan eri paikaksi. Pimeys on sysimustaa ja tähtitaivas valtava, mutta hiljaista hetkeä savannilla ei tule. Jos aikoo yöpyä leirissä, kannattaa pakata korvatulpat matkaan. Reissussa on muutenkin hyvä olla jos jonkinlaista tarviketta, kokoan niistä teille muistilistan erikseen.
Näitä tunnelmia muistellen. <3
Kuvat Katja Kokko
