14

Rock Om!

Katja Kokko | 25.11.2014

_04A3794Joogaohjauksen ja -avustusten opetteluni on täten edennyt siihen vaiheeseen, että menetin eilen astangajoogan alkeiskurssineitsyyteni. Kurssin vetäjänä. Paikalle saapui ihana joukko ystäviä, jotka uskaltautuivat rääkättäväkseni koekaniineikseni ja sama meno jatkuu tänä iltana.

Kurssin jälkeen energiat jäivät jumiin kehooni ja tapitin valveilla aamuyöhöön saakka meditaatioyrityksistä  ja eteerisistä öljyistä huolimatta. Päässä ruksuttaa jos jonkinlaista ajatusta, kun koitan jäsennellä sitä valtavaa tietomäärää, mitä itse olen vuosien varrella loistavilta opettajilta saanut, mutta toisaalta myös amatöörinä poimia olennaisimmat asiat, koittaa olla johdonmukainen ja sekoittamatta kenenkään päätä.

Salin takaosassa kurssia vahtineen opettajani mukaan selviydyin ensikoitoksesta kuulemma paremmin kuin hän aikoinaan. Mikä helpotus! Ja oppilaatkin lupasivat tulla tänään uudestaan. Veikkaan, että paikalle saapuu joukko kipeitä takareisiä. Itselläni takareidet olivat aikoinaan yksi tuskallisimmista projekteista ja edelleenkin kipuilen niiden kanssa, mikäli harjoitusväli pääsee yhtään pitenemään, kuten tänä syksynä.

_04A3818

Muistan sen kuin eilisen päivän, kun ensimmäistä kertaa astuin joogamatolle. Sormenpäät jäivät eteentaivutuksessa ainakin kymmenen senttiä maan pinnan yläpuolelle, puhumattakaan punnerruksesta: jaksoin laskeutua käsien varassa vain muutaman sentin sydämen lyödessä niin kovaa, että luulin saavani sydänkohtauksen. Päivä, jolloin pää vihdoin kosketti polvia tuntui lottovoitolta ja kun jalat ensimmäistä kertaa luiskahtivat lootusasentoon, tuntsin itseni superjoogiksi. Vain muutamassa kuukaudessa tapahtuneet muutokset liikkuvuudessa ja voimassa toivat hämmästyttävän autenttista iloa. Omaa kroppaa alkoi hallita ja tiedostaa. Elämä alkoi tuntua erilaiselta.

Edistystä seurasi tietenkin myös lukematon määrä takapakkeja, joista tuskallisin oli alaselkäni hajoaminen. Kuntoutuksessa kesti reilu vuosi, mutta sen jälkeen selkä on ollut kuin uusi. On kestänyt toinen mokoma oppia pois vanhasta uskomuksesta, jossa selkäni oli kipeä. Selän hajoaminen on ollut yksi opettavaisimmista ja antoisimmista kokemuksistani. Kaikenlaista on matkan varrelle mahtunut ylisuorittamisesta irtipäästämiseen ja tasapainotteluun niiden välillä.

_04A3875

Harjoitus on fyysisen pinnan alla vaikuttanut syvästi koko elämään. On melkein mahdotonta koittaa edes kuvailla sitä. Se on ollut läsnä aina – iloissa, suruissa ja perusteellisissa romahduksissa. Jooga on aina tuonut iloa, hyvää oloa ja rauhaa, myös kipuilujen ja vammojen keskellä. Vapauttanut painetta kehosta ja siten myös mielestä. Koskaan ei ole harmittanut, että on rullannut maton auki, vaikka salille lähteminen olisi tuntunut kuinka vaikealta. Olen toisaalta myös joutunut opettelemaan, että on ok olla lähtemättä, enkä ole siitä selityksen velkaa kenellekään.

Tutkimusmatka kehoon on ikuinen, samoin matka turhan kelaamisen lopettamiseen. Antoisa ja mielenkiintoinen matka. Kunnioitus omaa kehoa kohtaan kasvaa jatkuvasti. Haluan pitää siitä huolta, sillä tässä elämässä minulla on vain tämä yksi keho. Tahdon tanssia vielä yhdeksänkymppisenä mummonakin.

Joogalla on lukemattomia positiivisia vaikutuksia terveyteen fyysisellä tasolla, tunnetasolla sekä vielä korkeamman värähtelyn tasolla. Olen tavattoman iloinen, että oma polkuni on saanut uuden haaran ja saan opetella jakamaan tiedonmurusia tästä kaikesta eteenpäin.

Suosittelen joogan aloittamista kaikille, ikään tai fyysiseen kuntoon katsomatta.

Rock Om!

_MG_3283

 

Kuvat Dorit Salutskij

/ / / / / / / / / / /

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää seuraavia HTML-tageja ja attribuutteja:

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>

  1. Anska sanoo:

    Samanlaisia ajatuksia täälläkin. Jooga on tullut vuoden aikana pysyväksi osaksi mun elämää. En voisi kuvitella eläväni enää ilman joogaa. Että rock om vaan 🙂

    Mietin että mitä ostaisin matkalle mukaan vähän tilaa vieväksi putsariksi ja kekkasin NYR:in kasvojen puhdistusliinat. En malta odottaa että pääsen korkkaamaan paketin, tuoksu oli aivan huumaava 🙂

  2. Tiina sanoo:

    Jooga on ollut osa elämääni jo elokuusta 2004, se alkoi Petri Räisäsen kurssilta Oulussa.
    Sen jälkeen on myös pidetty taukoa ja kokeiltu erilaisia opettajia. Mutta aina päädyn matolle uudelleen. Parasta aikaa joogani kannalta on ollut viimeiset 3,5 vuotta Helsingissä. olen harjoitellut ahkerasti ja oppinut aivan uudella tavalla.
    Ajattelen joogan olevan aikaa vain itselleni, itseni kanssa. Varsinkin kiireisinä aikoina tämä ajatus on ihana.

    Moni sanoo lopettaneensa joogan, koska homma ”ei etene”. Minä olen jatkanut astangajoogaa, koska se tekee hyvää. Olen pyrkinyt pois vertailusta ja suorittamisesta. Aina matolla olen kiitollinen joogasta, se riittää.
    Kuuntelin joskus vierestä mitä oli joillekin kerrottu alkeiskurssilla…kuulemma vuoden tai kahden päästä tehdään jo kakkossarjaa. Minä teen yhä ykkössarjaa, en edes loppuun asti. Jalat eivät edelleenkään mene lootusasentoon vaikka olenkin jollain mittapuulla notkea. Annan nämä anteeksi keholleni, yritän unohtaa puheet etenemisestä, harjoittelen, harjoittelen. Onhan toki paljon juttuja jotka harjoittelu tuo mukanaan. Päälläseisonnasta tuli pelkojen loppumisen jälkeen suosikkini. Olen voittanut itseni matolla niin usein, että mitäpä nyt yhdestä lootusasennosta 😉
    Kilpailuhenkisyydestä pääseminen kesti hyvin pitkään, joten toivoin että aikoinaan alkeiskurssilla opettaja olisi puhunut myös siitä aiheesta.
    Olisi ihanaa opettaa joogaa joskus muille, jos joskus pääsisi vähän pidemmälle omassa harjoituksessaan.

    • Opettajien vaihtoa on minullakin ollut matkan varrella. Uskon, että Magnuksen opissa tulen harjoittelemaan pitkään. Harjoitus saa aivan uuden ulottuvuuden, kun itselle sopiva opettaja löytyy.

      On melko absurdia, että kukaan aivan tavallisen liikuntataustan omaava siirtyisi vuoden jälkeen kakkossarjaan. Jos on tanssi- tai voimistelutausta, se on toki mahdollista. Ykkössarjassa riittää monen kropalle ja harrastelijalle haastetta loppuelämäksi. Kaikilla meillä on erilaiset kehot, toiset edistyvät nopeammin, mutta tulee väistämättä pitkiä jaksoja, jolloin tuntuu ettei ”mitään tapahdu”. Iloa ei saisi hukata. Oma kehoni meni eteenpäin nopeasti, joka johtui myös 4-5 harjoituksesta viikottain ilman taukoja. Mutta takapakki tuli, koska kehotietoisuus ei ollut kehittynyt samaan tahtiin.

      Itseäni alkeisoppilaana motivoi ns. kankeiden joogien tarinat, kuinka keho voimistui ja notkistui toivottomasta rautakangesta ja pystyi tuolloin mielestäni näyttäviin asanoihin. Minulle se oli kannustavaa, olin ihan että wau, mun keho pystyy myös, jos vain harjoittelen. Samaan aikaan korvien välissä tapahtui tietenkin muutakin. Kilpailuhenkisyyttä en ole puolestani koskaan kokenut joogassa itse, vaan inspiroitunut toisista, edistyneemmistä oppilaista ja oppinut myös heiltä, kun on itse kohdannut kipuja tai saanut oivalluksia haastavammissa asanoissa. Suorittamisen kanssa olen kuitenkin tehnyt työtä.

      Parasta on se, että harjoitus sopii kaikille ja tekee aina hyvää, olipa se sitten millainen ja miten edistynyt tahansa.

  3. Jennie sanoo:

    Hauska lukea sun ajatuksia, moni on kuin itse kirjoittamaa. Mun laji on Iyengar jooga ja samalla tavalla koen aina hurjaa iloa siitä, että se mun jäykkä keho on nykyään niin paljon taipuisampi ja pystyy asioihin mitä ei ois ikimaailmassa uskonut. Jalkojen takaosat on myös mun suurin ongelma ja ajattelin hankkia foam rollerin avuksi, josko niillä saisin aukeamaan ne paremmin. Itse en ihan noin ahkerasti joogaa ja tosi nopeasti paikat menee jumiin jos jää parikin viikkoa väliin. Mutta jaksan aina ihmetellä sitä miten pahakin ketutus on joogatunnin jälkeen kuin pois pyyhitty, vaikka nimenomaan se lähteminen tuntuu välillä vaikealle ja varsinkin jos on väsynyt ja ärtynyt. Joskus alussa tuntui että kun seurasi toisia, että vitsi miten kadehdittavaa että toi pystyy tohon, mutta hiljalleen on oppinut vaipumaan oman harjoituksen syövereihin ja ei enää hirveästi mieti tai seuraa mitä ympärillä tapahtuu, koska senkin on huomannut että meillä kaikilla (tai suurimmalla osalla) on ne omat vaikeat kohdat, multa sujuu tää ja tolta toi 🙂 Eli lopulta ihan turha vertailla.. Minullakin jooga on muuttanut elämää, sitä on tosiaan vaikea selittää, mutta se on vaan lajina niin lyömättömän kokonaisvaltainen. Onneksi olkoon että uskalsit lähteä vetämään joogaa! Itsekin vedin toisen joogaystävän kanssa ihan omille työkamuille pari viikkoa sitten parin tunnin session ja jännitti kyllä, mutta hyvin meni ja kiitosta tuli 🙂

  4. minni sanoo:

    Itse tykkään astangajoogasta kun siinä kehittyy koko ajan! Olen harrastanut nyt 2,5 vuotta ja olen marichy asana d:tä harjoittelemassa. Sitkun se onnistuu, menen taas kurssille saamaan muutaman asanan lisää. Minulla ei ole mikään kiire! Jostain luin, että kun tekee harjoituksen, kaikki muu hyvä seuraa siitä kuin itsestään ja asia on juuri näin!

    • Kiire ei ole 🙂 Missä muuten harjoittelet? Opettaja kyllä antaa uusia asanoita oppilaan henkilökohtaisen edistymisen mukaisesti mysore-harjoituksessa ihan perinteisillä tunneilla, eikä asanoita ”haeta kursseilta”. Mutta olen kuullut, että jossain pienemmillä paikkakunnilla käy joku vieraileva opettaja, joka antaa uusia asanoita. En tiedä mistä sitten johtuu moinen.

  5. Jennie sanoo:

    Ootko sä Katja löytäny tai tietääkö joku mistä sellasen ekologisesti ja materiaaliltaan hyvän foam rollerin voi tilata?

  6. Eeva sanoo:

    Ihana kirjoitus, ja hienoa että olet ottanut askeleen eteenpäin joogaohjaajan tiellä! Olen itse astangajoogaillut pari vuotta, tänä syksynä entistä intensiivisemmin, ja on tosiaan mahtava tunne huomata kuinka keho muuttuu vähä vähältä vahvemmaksi ja notkeammaksi. Minua myös inspiroi kovasti ajatus siitä, että astangassa uutta opittavaa riittää ikuisesti kenelle tahansa.

    Olen kovasti pitänyt jooga-aiheisista kirjoituksistasi, ja mielelläni lukisin niitä useamminkin, jos vain inspiroidut niitä kirjoittamaan! 🙂

    • Kiva kuulla! Joogasta kirjoittaminen on minulle haasteellista, kun prosessi on suht sisäinen, jota on vaikea selittää ja en koe, että voin hirveästi mitään tietoakaan levittää, paitsi tämmöistä omaa fiilistelyäni 🙂 Ja samoin, astangassa on yksi kiinnostavin seikka on se, että opittavaa on ikuisesti, kaikin puolin 🙂