Suokaa anteeksi itseni toistaminen, mutta tämä tyttö rakastaa valkoisia hiekkarantoja, turkoosia vettä ja koralliriuttoja enemmän, kuin mitään muuta luonnonihmettä – mielellään jossain mahdollisimman pienessä paikassa, kuten autiolla saarella. Siksipä odotin kovasti retkeämme Gilin saarille. Vaikka hiekka ei olekaan siellä tarkalleen ottaen vitivalkoista eivätkä korallit aivan upeimmasta päästä, täytti pienen pieni Gili Air paratiisisaaren minimivaatimukset.
Giliin kuuluu kolme saarta: hipsterien biletyssaari Gili Trawangan (jos on allekirjoittaneiden tapaan mummokerhon jäsen, kannattaa tämä saari jättää välistä), saarista pienin Gili Meno sekä lähimpänä Lombokia sijaitseva Gili Air. Retki saarille kannattaa varata paikallisen retkijärjestäjän kautta, joita on Balilla useita. Hinnoissa ei ole juurikaan eroja, joten ei kannata turhaan käyttää aikaa niiden vertailuun eikä muutenkaan alkaa säätämään reissua omatoimisesti (säätöä riittää joka tapauksessa).
Saarilla ei ole lainkaan moottoriajoneuvoja, joten kulkuneuvoina toimivat hevoset ja polkupyörät. Sähkökatkoksia on usein ja suihkusta tulee viileää suolavettä hyvin pienellä paineella. Me majoituimme Biba Beach Villagessa, joka sijaitsee Gili Airin itärannalla. Sanoisin, että itäpuoli on paras ja rauhallisin spotti majoittumiseen, sillä pieni resorttimme oli hiiren hiljainen. Omistajapariskunta oli italialainen ja heidän ravintolassaan tarjoiltiin käsintehtyä pastaa (lasagne oli taivaallista) ja jopa sisilialaista valkoviiniä (hyvä viini on Balilla yhtä harvinaista, kuin hellepäivät Suomen kesässä). Biba ei ollut mikään luksustason majoituspaikka, mutta todella siisti, kotoisa ja kissaystävällinen (oleellinen seikka!). Erityismaininta hyvästä ilmastoinnista (believe me, et halua nukkua Gilillä ilman tätä ylellisyyttä).
Paras snorklausspotti Gili Airilla on noin 10 minuutin kävelymatkan päässä satamasta pohjoiseen, eli itärannikkoa kohti. Merenalaisessa maailmassa asustaa lukuisia kaloja sateenkaaren kaikissa väreissä. Hieman itärannikosta eteenpäin majailee puolestaan merikilpikonnia. Meikätyttöä ei meinannut saada kumpanakaan päivänä pois vedestä ennen auringonlaskua. Tuntui täysin epätodelliselta kellua koralliriutan reunalla, josta oli valtava pudotus syvälle valtameren uumeniin, toiseen todellisuuteen. Tuijottaessani mustaksi muuttuvaan syvyyteen, tunsin itseni niin pieneksi, että melkein huimasi. Snorklaushulluus iski kuin lekalla päähän ja lasken jo nyt päiviä marraskuiseen Kenian reissuun hyvien snorklausapajien toivossa. Jos vain suinkin omaan retkipäiväänsä haluaa ohjelmaa sisällyttää, suosittelen lämpimästi snorklausretkeä, jossa kierretään parhaat spotit kaikilla kolmella saarella. Gili Menolla on ilmeisestikin parhaat korallit.
Auringonlaskunäytöksen eturivin paikat sijaitsevat saaren pohjoiskärjessä, kuten edellisessä postauksessa kerroinkin. Sitä en kuitenkaan suosittele majoituspaikaksi mummolan jäsenille, mutta jos hippakerhot kiinnostavat, pohjoisesta löytyy discobiitillä varustettujen rantabaarien ryhmittymä.
Yksi retken parhaista seikoista on ehdottomasti vajaan kahden tunnin venematka avomerellä. Kannattaa olla ajoissa laiturilla jonottamassa, jos haluaa paikan veneen katolta, sillä matkan varrella on mahdollisuus bongata delfiinejä. Siinä missä turistit loikoilevat koko venematkan bikineissä, on henkilökunta sonnustautunut kommandovarustukseen.
Päiväretkeä ei saarille kannata tehdä, vaan sanoisin, että kaksi yötä on ehdoton minini. Itse olisin viettänyt saarella mielellään viikon, mutta tällä kertaa kissanhoitajan velvollisuudet kutsuivat. Jos retkemme olisi ollut pidempi, olisimme kipaisseet myös kivenheiton päähän kuvassa näkyvälle Lombokille, jonka energia veti meitä puoleemme maagisen jättiläismagneetin tavoin. Liekö tulivuoren syytä.
Keräsin Gililtä kotiinviemisiksi kasan aarteita. Snorklauksen ohella aarteenetsintä on mielipuuhaani. Luontoa arvokkaampaa aarrearkkua ei maailmankaikkeudesta löydy.
Kuvat minusta Mariko Pajalahti, loput allekirjoittaneen ottamia
