Henkeäsalpaavia hiekkarantoja, satumaisia metsiä ja pittoreskejä maalaiskyliä. Tervetuloa nojatuolimatkalle Walesiin.
Kun kalenteriin on yhtäkkiä tullut tilaa ja suurin osa töistä ja monista muista sovituista menoista on siirtynyt syksyyn, on vihdoin aikaa sille, mitä olen kaivannut todella pitkään: sellaiselle kiireettömälle joutilaisuudelle, missä ei tarvitse tehdä yhtikäs mitään, voi tehdä mitä huvittaa tai tarttua niihin asioihin, jotka ovat listalla ”hoidetaan sitten kun siltä tuntuu tai kun universumi mystisesti taikoo niille aikaa.”
Yksi näistä kyseisen listan asioista on kaivaa matkakuvia arkistoista ja kirjoittaa matkapäiväkirjoja. Olosuhteet ovatkin nyt mitä mainioimmat sohvamatkailuun, joten tehdäänpä pieni päiväretki Walesiin poikaystäväni Richardin kotiseudulle, missä vierailimme viime elokuussa ja tulipa viime joulukin vietettyä siellä.
Wales on niin henkeäsalpaavan kaunis maa, että kokemusta on täysin mahdoton koittaa mahduttaa pelkkiin kuviin ja varsinkaan yrittää kuvailla sanoin minun verbaalisella lahjakkuudellani (tai sen puutteella), joten suosittelen lämpimästi virittäytymään tunnelmaan astetta syvemmin ja katsomaan Instagramini kohokohtiin tallentamani Wales-videopäiväkirjan tuosta reissusta, joka on heittämällä yksi elämäni parhaimmista. Haluaisin elää sen uudelleen ja uudelleen, varsinkin noissa sääolosuhteissa, jotka lellivät meitä koko reissumme ajan: Wales ei ole suinkaan tunnettu suotuisista sääolosuhteista, vaan pikemminkin jostain ikuista marraskuuta muistuttavasta – siellä siis sataa ja tulee paljon.
Tällä kertaa sääjumalat olivat kuitenkin päättäneet pistää parastaan, kenties taka-ajatuksena viedä suomalaiselta landepaukulta jalat alta: taivas oli lähes pilvetön koko pitkän viikonlopun ja lämpömittarin lukemat kohosivat 28 asteeseen. Saavuimme Walesiin aamuyöllä, kun oli pilkkopimeää. Herättyäni, kului muistaakseni noin puoli tuntia, kun kysyin Richradilta voisimmeko muuttaa Walesiin.
Wales vei sydämeni silmänräpäyksessä. En ole koskaan elämässäni nähnyt yhtä satumaisia metsiä, yhtä kaunista maaseutua, yhtä upeaa rantaviivaa ja niin valtavia hiekkarantoja. Luulin unelmien hiekkarantojen löytyvän Aasiasta ja Afrikasta, mutta kuinka väärässä olinkaan: nehän löytyvät Walesista!
Lempibiitsini oli Rhossili, joka sai minut kirjaimellisesti haukkomaan henkeäni. Biitsiä reunustavilta kallionjyrkänteiltä avautui maisema, joka sai hyrisemään sydänjuuria myöten. Ja hyrisi kyllä meikäläisen mahanpohjassakin, sillä pudotus jyrkänteiltä oli sitä osastoa, että ei kiinnosta kompastua vahingossakaan liian lähellä reunaa. Tuo kuvien lammas olikin ihan hullu. Muina lampaina vaan lungisti taiteili menemään pystysuoran jyrkänteen reunalla ja mutusti ruohoa. Meinasin saada sydänkohtauksen, kun pelkäsin sen putoavan, mutta se todennäköisesti piti meitä vain tyhminä, kun moisista huolehdimme.
Rhossili oli aivan valtavan kokoinen. Ehkä nämä kuvat jotenkin onnistuvat sen välittämään, kun ihmiset näyttävät nuppineulaakin pienemmiltä. Olisin voinut viettää siellä koko päivän uiden ja temppuillen käsilläseisontojen kanssa, sillä vaikka ihmisiä oli paljon, tilaa oli myös niin paljon ettei suomalaisenkaan tarvinnut ahdistua liiasta läheisyydestä.
Yövyimme Gowerin niemimaalla, aivan Oxwich Bayn äärellä, joka oli puolestaan täynnä lomailevia brittejä. Mielenkiintoinen ilmiö on se, että tälläkin biitsillä olisi lääniä piisannut ihan kiitettävästi, mutta britit pakkautuvat sateenkaarenvärisine aurinkotelttoineen ja matkaradioineen tiiviisti yhteen. Yksityisyys on kuulkaa aivan yliarvostettua!
Sivuhuomautuksena sanottakoon, että Oxwich Baylla sijaitsee yksi parhaimmista ravintoloista, missä olen koskaan syönyt. Muistaakseni sen nimi oli mielikuvituksellisesti Beach House.
Gowerin niemimaalla patikoimme myös satumaisissa metsissä, missä Walesin monimuotoinen luonto näyttäytyi minulle. Lähdimme retkelle Oxwich Baysta ja vehreän satumetsän toisella puolella avautui aivan toisenlainen kasvusto ja maisema. Vähän kuin olisi matkannut keskeltä Suomea Lappiin. Tai jotain sinnepäin. Yhtäkkiä vihreys ja rehevyys vaihtui paljon karumpaan kasvustoon ja murrettuihin sävyihin.
Kipusimme lisäksi kukkuloille, mistä avautui näkymä Three Cliffs Bayhin – sen uintimahdollisuudet täytyy ottaa haltuun ensi kerralla, tällä kertaa ihailimme maisemaa korkeuksista.
Kaikki ne kiemurtelevat tiet pittoreskien maalaiskylien ja metsien lomassa tuntuvat vieläkin aivan epätodelliselta. Instastooreissani voi hyvin virittäytyä Blair Witch Projectia muistuttavaan kauhuleffa-tunnelmaan, kun ajoimme pilkkopimeällä pitkin noita teitä majapaikkaamme. Missään ei todellakaan pilkottanut yhtään valoa eikä missään palanut katulamppuja. Pienet tiet ovat niin tiiviisti paksun metsän ympäröimiä, että minulle iski oikeasti kammo päälle, että joku kirvesmurhaaja tulee vastaan seuraavan mutkan takaa.
Richardin kotikaupunki on Swansea. Valitettavasti huomasin tätä postausta kirjoittaessani, että kaikki kuvat Swanseasta ovat Lontoossa Richardin toisella kovalevyllä, mutta jälleen kerran Instastoorieni kohokohdista löytyy sieltäkin parhaita paloja. Voitteko mitenkään kuvitella kaiken tämän jälkeen, että rakastuin myös Swanseaan? Heh, no tietenkin. Iso pieni kaupunki, jonka biitseissä on myös mistä valita. Richard ajelutti minua kaupungin jokaisella biitsillä ja antoi minun valita, mihin menisimme uimaan. Valitsin Caswellin (se sattuu olemaan myös Richardin lempibiitsi Swanseassa), joka sai minut ihmettelemään sitä tosiasiaa, että jotkut ihmiset oikeasti asuvat tällaisen biitsin äärellä ja voivat mennä joka aamu aamu-uinnille sellaiseen paikkaan ja sellaisiin maisemiin. Tosin sitten muistin, että asuivat isovanhempanikin saaressa Pohjois-Pohjanmaalla paikassa, jota voi sanoa paratiisiksi maan päällä ja minä vietin siellä kaikki kesäni.
Nyt kun normaali elämä on ollut peruttu tämän kevään osalta, niin olen sukeltanut välillä hyvällä tavalla syviin vesiin. Olen uppoutunut pohtimaan todella konkreettisesti tulevaisuutta täysin uudella tavalla. Missä asumme tulevaisuudessa? Briteissä vai Suomessa? Helsingissä vai Helsingin ulkopuolella? Voiko Richard tehdä etätöitä niin paljon, että voisimme muuttaa Suomeen? Haluammeko edes muuttaa Suomeen? Missä haluamme asua tulevaisuudessa? Tällä hetkellä viisari ei värähdä sisälläni mihinkään suuntaan. En yksinkertaisesti tiedä. (Ainoa asia, jonka tiedän on, että haluan koiraa todella kovasti!) Suomi tuntuu juuri tällä hetkellä turvalliselta ja helpolta ratkaisulta. Toisaalta asuttuani yli vuoden Lontoossa, (ja elettyäni taas kerran läpi tämän Walesin reissun), ymmärrän myös entistä paremmin, että rakastan Englantia todella paljon ja osa minusta pitää sitä myös kotinani.
Onneksi käytännöllinen poikaystäväni muistutti eilen, että voimme tehdä suunnitelman seuraavaksi 3-5 vuodeksi. Sen osalta meidän olisi viisainta asua Suomessa kiinalaisen lääketieteen opintojeni ajan. Valmistumiseni jälkeen meille on todennäköisesti paljon selkeämpää, minne haluamme asettua pidemmällä aikavälillä ja sitten voimme tehdä uuden suunnitelman.
Juuri nyt on kuitenkin hyvä näin ja kaikista tärkeintä on se, että voimme olla yhdessä. Onneksi meistä kumpikaan ei ole myöskään ehdoton tulevan kotipaikkamme suhteen.
”Rydw i’n hoffi coffi!” – tunnistatko kielen?
Kuvat Richard Isaac
