Nyt ovat takana tasan kymmenen päivää sitten ilmestyneen kirjani julkkaribileet ja lehdistötilaisuus, sekä melkoinen urakka ennakkotilausten postituksia. Poden tällä hetkellä lievästi sanottuna kirjakrapulaa. Viime viikon elin äärimmäisessä onnellisuustilassa, mutta nyt olen viimeistä soluhiukkastani myöten niin totaalisen takki tyhjä, että viikonloppuna aion puhtaasti vain möllöttää ja toivoa, että voimani palaavat parin kunnollisen lepopäivän myötä.
Teos on saanut ihan huikean vastaanoton. En voisi olla siitä olla siitä kiitollisempi ja onnellisempi. Palautetta on tullut upean ulkoasun lisäksi sisällön laajuudesta: jostain syystä moni odotti suht keveää lifestyle-kirjasta ja olikin ällikällä lyöty, kun vastassa on 288 sivuinen järkäle. Tokihan kirjan taitto ja runsaat kuvat vievät paljon tilaa, mutta kyllä tekstisisältöä todella on aivan oikean tietokirjan verran. Olen kuitenkin kirjoittanut teoksen omalla äänelläni rennosti ja helposti ymmärrettävästi, joten sen pitäisi olla lukukokemuksena keveä.
Kirjan kohderyhmänä eivät ole vain luonnonkosmetiikasta kiinnostuneet naiset, vaan aivan kaikki naiset – nekin, jotka eivät ole koskaan luonnonkosmetiikasta kuulleetkaan. Toivon teoksen myös inspiroivan niitä, jotka eivät ole aiemmin olleet kovin innokkaita ihonsa hoitajia. Yksi tavoitteeni onkin innostaa näkemään kauneudenhoito itsensä hoitamisena, jonka vaikutukset ulottuvat pintaa syvemmälle, eikä vain pakollisena rutiinina.
DIY-kosmetiikkaosion vierailevana tähtenä on kosmetiikkagastronautti May Lindstrom, josta olen äärimmäisen kiitollinen. May on ollut todella innoissaan kirjaprojektistani ja opus onkin parhaillaan matkalla Atlantin toiselle puolelle… toivottavasti menemme pian Kaapon kanssa perässä!
Kaiken tietomäärän lisäksi kirjasta löytyy muutama kotona tehtävä kasvohoito, joista voi ottaa viikoittaisen hemmottelutuokion vain itselleen.
Tässä vielä maistiaisia kirjan sisällysluettelosta, lopussa on myös sanasto vaikeimmista termeistä.
Teos on saatavilla suurimmista kirjakaupoista, kuten Akateemisesta kirjakaupasta (se tunne, kun bongaa oman kirjansa Akateemisen hyllystä on huikea!), Suomalaisesta, Adlibriksestä sekä luonnonkosmetiikkaa myyvistä verkkokaupoista ja kivijalkamyymälöistä ainakin Biodellystä ja Natural Goods Companysta ja PUR Kaupasta. Lisäksi kirja löytyy Proloque shopista ja signeerattuna teoksen voi tilata myös minun kauttani kirjan omien nettisivujen verkkokaupasta. Jos bongaatte kirjaa jostain muualtakin, vinkatkaa kommenteissa!
Toivottavasti teos päätyy mahdollisimman monen teistä kirjahyllyihin ja tuottaa iloa vuosikausiksi eteenpäin!
Kuvat kirjasta Katja Kokko