Lifestyle

Kesäruokaa

Lifestyle | 6.5.2016 | Katja Kokko

DSC_0080

Kun kevään ensimmäiset varhaiskaalit tulevat kauppoihin, sekoan. En kerta kaikkiaan käsitä, miten joku niin yksinkertainen voi olla niin maukasta ja taipua ties kuinka moneksi eri herkuksi. Minulla on takataskussani ainakin tusinan verran varhaiskaalivariaatioita, vaikka hirveän paljon sen kanssa ei tarvitsekaan kikkailla – itselleni maistuu vaikka koko kerä sellaisenaan.

Safkaa-kirjassa on loistava varhaiskaaliresepti, mutta tuunasin siitä oman, hieman ruokaisamman version tänään. Tämä kesäherkku on pakko laittaa jakoon, on se vaan niin hyvää.

Kesäsalaatti

1 pieni varhaiskaali

6 pientä uutta perunaa

200 g herneitä

1 ruukku tilliä

1/2 ruukkua basilikaa

Suikaloi kaali, silppua yrtit ja sekoita kulhossa. Lisää joukkoon herneet. Keitä perunat, anna jäähtyä hetki ja pilko ne salaatin joukkoon. Valmista kastike perunoiden kypsyessä.

Kastike

1/2 sitruunan mehu

1 pieni purkki vuohenmaitojogurttia

1 rkl dijon-sinappia

2 tl hunajaa

2 keitettyä kananmunaa

Mustapippuria rouhittuna

1/2 tl laadukasta suolaa

Muussaa keitetyt kananmunat haarukalla ja sekoita muiden ainesten kanssa kulhossa. Lisää salaatin joukkoon ja sekoita hyvin.

Itse nautiskelin salaattia tänään toisen kesäherkkuni kanssa: mansikoiden ja buffalamozzarellan. Salaatti on loistavaa myös savustetulla lohella tai siialla.

DSC_0085

Näillä herkuilla mennään varmaan Sisilian matkaan saakka, josta tulee taatusti kunnon syömäloma. (Onneksi tuli tehtyä Vatsa kuntoon -valmennus sopivasti ennen kevättä!)

Tänään olin koko päivän Suomenlinnassa Doritin luona. Kuvasimme ihania juttuja blogiin, joista kuulette pian lisää. En siis tänäänkään saanut tehtyä huhtikuun suosikkituotteita, mutta ehkäpä pärjäätte yhden kuukauden ilmankin!

Mitkä ovat teidän kesäherkkuja?

DSC_0076

Kuvat Katja Kokko

Avainsanat: