Olette ehkä huomanneet, että olen kesälomalla. Blogi ei juurikaan päivity enkä vastaa kommentteihin tai sähköposteihin. Aion viettää kesää oloneuvoksena niin pitkään kuin suinkin mahdollista ja nauttia kesästä joka solullani. Kuluva kesä on ollut tähän saakka yhtä ihana ja jännittävä kuin lapsena.
Muistatteko kun pohdin keväällä ratsastuslomaa Portugalissa? Suunnittelin lähteväni heinäkuussa Portugaliin ainakin kahdeksi viikoksi. Joogasalimme omistaja puolestaan virkkoi, että minun tulisi hänen mielestään matkustaa Etelä-Ranskaan jollekin viinitilalle. Aikani kesäsuunnitelmia jahkailtuani iski voimakas tunne, että minun täytyy olla koko kesä Suomessa. Syytä siihen en tiennyt, mutta tunne oli niin voimakas, ettei sitä sopinut sivuuttaa.
Matkustin juhannuksen jälkeen Keski-Suomeen ensin vanhempieni luokse, mistä matka jatkui koko perheen voimin synnyinseuduilleni Pohjois-Pohjanmaalle. Meillä kävi tuuri säiden suhteen, sillä lämpötilat hipoivat hellelukemia koko reissun ajan ja aurinko paistoi kirkkaansiniseltä taivaalta. Sisämaassa se tuntuu jo melkein pakahduttavan kuumalta verrattuna tuuliseen ja meri-ilman viilentämään Helsinkiin. Järvivesi oli kuin linnunmaitoa ja vedessä olisi voinut pulikoida tuntikausia, etenkin kun rantasauna oli koko ajan lämmin. Yksi lapsuuteni kesien parhaista muistoista ovat uintireissut Emolahti beachille, joka on Suomen mittakaavassa paratiisiranta: sileää ja vaaleaa hiekkaa riittää niin pitkälle kuin jaksaa kahlata ja vesi on niin kirkasta, että sukeltaessa silmät auki näkee pohjaan asti. Pysähdyimmekin uimaan Emolahteen matkalla Oulusta takaisin Keski-Suomeen. Biitsi oli aivan yhtä ihana kuin millaisena olin sen kaikki nämä vuodet muistanut.
Hengitin keuhkot täyteen tuoksuja, joihin sekoittuivat kukkivat pihlajat, syreenit, kurjenpolvet, lehmän paska ja suomalainen mäntymetsä. En taida tietää parempaa tuoksua maailmassa. Siitä tulee aina yhtä kotoisa olo. Samalla olin kiitollinen juuristani, joiden tajusin entistä voimakkaammin olevan minulle todella tärkeät. Vaikka elämästäni on kulunut suurin osa Helsingissä, ei juuria voi kitkeä ihmisestä (tai ainakaan minusta) pois ikinä. Kesä on ollut minulle erityisen merkityksellinen myös perheeni ja sukulaisteni suhteen. Siihen on liittynyt samaan aikaan surua ja menetystä, mutta myös yhteenkuuluvuutta ja turvaa.
Synttäreitäni juhlin jokavuotiseen tapaan sillä kokoonpanolla, joka sattui olemaan kaupungissa. Sain ystäviltä ihania lahjoja ja ostin itselleni lahjaksi ratsastusintensiivin Henrin opetuksessa. Pari viikkoa sitten olin viikonlopun Tampereella rakkaiden sukulaisten ja kummilasten luona. Särkänniemen reissusta oli puhuttu kummilasten kanssa koko talvi ja kevät. Sääjumalat olivat pistäneet merkille hartaasti odotetun reissun ja meitä hemmoteltiin jälleen pilvettömällä taivaalla. Kiljuin ääneni kadoksiin ja posket meinasivat revetä hymystä. Jos joku teistä on menossa Särkänniemeen, suosittelen ehdottomasti kesän uutuuslaitetta Hypeä, koska siinä ei tule lainkaan huono olo vaikka vauhti on todella hurja ja välillä mennään pää alaspäin. Puistoon ei kannata lähteä kiireellä: meillä hurahti aikaa kahdeksan tuntia. Illalla auton takapenkillä pilkki kaksi lasta ja yksi kummitäti.
Helsingissä olen ehtinyt nauttia maailman kauneimmista auringonlaskuista, viinistä rantakallioilla, saariretkistä, Stadikasta ja siitä taianomaisesta tunnelmasta, mikä tässä kaupungissa kesäisin on. Kun on sydän avoinna tässä hetkessä, vastaan voi tupsahtaa mitä ihmeellisimpiä asioita. Jotkut puhuvat jo loppukesästä, mutta minä elän vielä keskikesää. Ensi viikolla Bahati on minulla vuokralla ja edessä on vielä yksi reissu pohjoiseen. Mutta senkin jälkeen kesää on vielä jäljellä, nautitaan siitä.
Kuvat Katja Kokko
