Blogiani aktiivisesti lukevat tietävät kaipuuni kaukomaille keskellä harmainta talvea. Haaveeni on viettää mahdollisimman vähän aikaa Suomessa talvisin, mutta joskus elämäntilanteet vaativat läsnäoloa kotona – niin on ollut tänä talvena.
Viime vuoden loppupuolella haaveeni tropiikista ja kaukomaista muuttuivat realistisemmaksi minilomaksi hotelliyöhön kotikaupungin parhaassa hotellissa. Haave toteutuikin hotelliyötä lukuunottamatta parhaalla mahdollisella tavalla, nimittäin ystäväni Anne Kukkohovi halusi viedä minut hemmotteluun Kämp Spahan.
Hemmotteluhetki oli viime torstaina keskellä viikkoa ja katkaisi ajantajuni niin täydellisesti, että blogikin unohtui muutamaksi päiväksi niin, että kesti hetken aikaa orientoitua takaisin postausten suunnitteluun.
Anne varasi meille balilaiset hieronnat sekä entsyymikasvohoidot – hemmottelua yhteensä melkein kolmeksi tunniksi. Hoidot toteutettiin spasarja Espalla, joka ei ole luonnonkosmetiikkaa, mutta ei tosin valovuosienkaan päässä siitä. Hyväksyn tämmöisen sarjan täysin satunnaisiin hemmotteluhetkiin ja sarjan rentouttavan vartaloöljyn eteeristen öljyjen huumaava yhdistelmä jäikin kummittelemaan mieleeni niin, että saatan palata takaisin ostamaan sen. Hoitojen jälkeen pujahdimme vielä spaosaston höyrysaunoihin ja lopulta aikaa vierähti kokonaiset viisi tuntia.
Astuessani spataivaasta takaisin Kluuvikadulle, en muistanut enää mikä päivä oli ja pitikö minun tehdä seuraavaksi jotain tai olla jossain.
Rakastan erilaisia hemmotteluhoitoja ja kasvohoitoja, mutta vaatimustasoni on niin korkea, että valitettavan usein petyn pieniin yksityiskohtiin. Toivon tehokkaalta kasvohoidoltakin täydellistä rentoutumiskokemusta, mutta tehohoidon lisäksi on olemassa paikka vieläkin ylellisemmälle hemmottelulle, jollaiseksi luokittelen Kämp Span: ylelliseksi ja kokonaisvaltaiseksi day spa -elämykseksi, jossa saa jättää arjen omien vaatteiden ja tavaroiden myötä pukuhuoneeseen, kietoutua pehmeän kylpytakin syleilyyn, viipyä höyrysaunassa niin kauan kuin huvittaa ja antautua lopuksi vielä hemmoteltavaksi.
Kämp Spa teki minuun niin lähtemättömän vaikutuksen, että olen kaiholla muistellut sitä jo monta kertaa ja suunnitellut minkä hoidon ottaisin seuraavaksi. Perinteisen suomalaisen saunan sijasta olen ehdottomasti höyrysaunojen ystävä ja voisinkin maksaa pelkästään jo siitä ilosta.
Lämmin suositus miniloman puolesta keskellä Helsinkiä ja tässä kuuma vinkki varsinkin miehille: kuka tahansa nainen pyörtyisi onnesta saadessaan lahjaksi tämmöisen hemmotteluelämyksen.
Upeaa naistenpäivää!
Kuvat Katja Kokko