Kosmeettinen gua sha sopii myös herkälle iholle, mutta hoito tulee aloittaa ihoa kuulostellen ja pikkuhiljaa totutellen. Hoidon säännöllisyys, mutta maltillisuus otteissa ja hoidon kestossa on ehdottoman tärkeää. Tarvitaan myös pitkäjänteisyyttä – mutta lopussa kiitos seisoo.
Ystävälläni on herkkä rosacea-iho. Se on aina ollut rutikuiva, poskilta laajalta alueelta punoittava ja mannaryynimäisen näpyn peitossa. Tulehtuneita näppyjä ei ole ollut, eli siltä osin tilanne on ollut hyvä. Lisäksi iho on reagoinut hyvin voimakkaasti esimerkiksi hiustenkuivaajaan, saunaan ja vahvoihin kuvausmeikkeihin. Reilu vuosi sitten tein hänelle gua sha hoidon ja hän hankki itselleen välineet myös kotiin, sillä hän halusi kokeilla voisiko säännöllisestä gua shasta olla apua ihoon.
Ihon matka on ollut aivan huikeaa seurattavaa. Ystäväni on raportoinut minulle säännöllisesti ihossa tapahtuneista muutoksista ja olen myös huomannut tavatessamme kuinka iho on muuttunut. Ihon loppuhuipentuma tapahtui pari kuukautta sitten, kun hän kävi minulla gua sha hoidossa. Iho tuntui aivan kuin eri iholta, se oli sileä, eikä reagoinut hoitoon mitenkään poikkeavasti. Hoidon vaikutukset kumuloituivat hänen kohdallaan parin päivän kuluttua ja iho hehkui niin terveenä ja hyvinvoivana, että siitä tuli kommenttia miespuoliselta ystävältäkin.
Olen ollut niin innoissani ystäväni ihosta, että pyysin häntä kirjoittamaan omin sanoin ihonsa tarinan:
”Sain ensimmäisen gua sha -hoidon Katjalta viime talvena. Katja tuntee ekspressiivisen ihoni, eikä kummallekaan tullut yllätyksenä, että se reagoi hoitoon punoituksella. Katja ei kuitenkaan nähnyt sitä esteenä, jos vain totuttelisin metodiin tarpeeksi maltillisesti.
Kun sain gua sha -välineet käsiini, aloitin liian voimakkailla otteilla. Tuloksena oli punoitus, pistely ja katumus. Ensin säikähdin, sitten luovutin. Annoin jaderullan suosiolla ystävälleni. Koska gua sha tuntui kuitenkin muualla kehossa niin rentouttavalta ja virkistävältä, jatkoin päänahan, kaulan, niskan ja vartalon hoitoa kampamaisella lastalla.”
”Intuitioni sanoi, että kasvojen yliherkkyydelle on oltava jokin syy, eikä se selviäisi luovuttamalla. Yleisesti ottaen ajattelen, että kaikenlainen tulehdus – myös tulehtuneet tunteet ja ajatukset ovat energiaa, joka kannattaa aina saatella ulos kehosta ja mielestä. Syistä kannattaa ottaa selvää.
Lisäsin kasvojen gua shan rutiineihini, mutta erittäin maltillisesti totutellen. Ensin leuka. Muutaman viikon päästä otsa. Sitten vasta poskien alue. Hiljalleen reaktiot laantuivat ja tuntemukset muuttuivat miellyttäviksi. Miliumit, eli pienet mannaryynimäiset luufinnit ihon alla alkoivat löytää tiensä ulos ihosta. Energiavirtaus parani selkeästi. Oman kokemukseni mukaan gua shan aloittaminen on ihan samanlaista kuin vaikka joogan, urheilun, jonkin uuden terapian tai itsetutkiskelun aloittaminen. Ensin saattaa ärsyttää ja turhauttaa, niin metaforisesti kuin kirjaimellisestikin, koska vanhaa energiaa purkautuu ulos. Se ei ole merkki siitä, että kannattaisi luovuttaa – päinvastoin.
Gua shan tulokset ovat omalla kohdallani olleet merkittävät. Ihon hyvinvointi on ihan erilaisella tolalla kuin aiemmin. Väri on tasaisempi enkä tarvitse enää yhtä massiivista määrää ihonhoitotuotteita kuin ennen. Hiustenkuivaaja, sauna tai vahvat synteettiset kuvausmeikit eivät enää saa ihoa paniikkiin. Käytän kasvojen hoitoon tällä hetkellä pääasiassa lusikkavälinettä, joka tuntuu hellävaraiselta mutta on silti tehokas.
Gua shasta on tullut minulle enemmän kuin pelkkä harjoitus tai mekaanista ihonhoitoa – se on juureva tapa kysyä iholta mitä kuuluu. Iho antaa usein paljon konkreettisempia ja mutkattomampia vastauksia kuin mieli. Täytyy vain malttaa kysyä ja kuunnella.”
Hiustenkuivaaja, sauna tai vahvat synteettiset kuvausmeikit eivät enää saa ihoa paniikkiin. Käytän kasvojen hoitoon tällä hetkellä pääasiassa lusikkavälinettä, joka tuntuu hellävaraiselta mutta on silti tehokas.
Yleisesti en suosittele kosmeettista gua shaa rosacea-iholle, koska noudatan mielelläni varovaisuutta ohjeistuksessa, jotta kukaan ei saa aikaan vahinkoa iholleen. Hoitoa voi silti tehdä, kunhan perehtyy tarkasti siihen, mitä on tekemässä ja noudattaa tervettä maalaisjärkeä.
Rosacean hoidossa on kaiken a ja o saada kuona-aineet ja solujätteet poistumaan kudoksesta, jotta ihosolut saavat happea sekä ravinteita. Nesteiden ja energian tulee virrata esteettömästi, jotta iho pystyy parantumaan. Tämä ei onnistu pelkästään tuotteilla, vaan on pystyttävä vaikuttamaan syvemmälle ihoon ja sen toimintaan.
Herkän ihon käsittely tulee aloittaa hyvin maltillisesti. Rutiinin säännöllisyys on tärkeää, mutta kannattaa noudattaa ”tippa-annostelua” eli hoitaa vain vähän ja lyhyitä aikoja kerrallaan. Kosketuksessa on muistettava erityinen hellyys. Ajattele vaikka niin, että herkkä iho kaipaa hellää huolenpitoa ja kosketusta. Lymfaattiset liikkeet aaltomaisella ja rytmisellä pumppaustekniikalla sekä alas- ja ulospäin suuntautuvat hellät sivelyt ovat liikkeitä, joilla rosacean hoito aloitetaan kasvoilla ja siinä pysytään niin kauan, kunnes iho alkaa pikkuhiljaa parantua. Lisäksi kannattaa hoitaa dekolteeta, niskaa, kaulaa ja leaun alusta – on tärkeää avata tukokset alhaalta, jotta kuona-aineet pääsevät virtaamaan ylhäältä painovoiman mukaan alaspäin. Tulehtuneiden ja ärtyneiden kohtien päältä ei saa koskaan käsitellä, mutta voit käsitellä ihoa niiden alapuolelta.
Rosacean hoidossa myös hermoston rentouttamisella on suuri rooli, sillä kehon stressitila, eli sympaattisen hermoston ylivirittyneisyys heikentaa lymfanesteiden virtaamista, verenkiertoa sekä kudosten kosteuspitoisuutta ja aiheuttaa kudokseen hiljaista tulehdusta. Gua sha käsittely elvyttää dermiksen vapaita hermopäätteitä ja rentouttava vaikutus leviää keskushermoston kautta kaikkialle kudoksiin.
Herkän ihon ykkösväline on gua sha lusikka, kuten ystävänikin sen huomasi nopeasti. Yin Your Skin® lusikka on täydellisesti muotoiltu, enkä ole törmännyt vastaavaan muotoiluun kenelläkään toisella. Sen pullevuus ja viistävät reunat on suunniteltu täydelliseksi aaltomaiseen pumppaukseen ja hellään sivelyyn. Lisäksi lusikka istuu täydellisesti silmänympärysiholle ja tarvittaessa sillä voi lifata tehokkaasti veltostunutta kudosta.
Yin Your Skin® verkkokurssista löytyy täydellinen hoitoprotokolla herkän ja rosacea-ihon hoitoon. Lisäksi kurssilaisten omasta Facebook-ryhmästä saa vertaistukea sekä kuukausittaisista live-lähetyksistä roppakaupalla gua sha vinkkejä, mitä en jaa missään muualla. Ryhmässä käynnistyi tänään kolmen viikon gua sha haaste, jossa on mukana mahtava joukko ryhmäläisiä ja paljastin ryhmässä tänään myös kuukauden päästä lanseerattavan uuden pro-välineen.
Yin Your Skin® verkkokurssin hinta nousee 1.4.2020 kurssin laajenemisen myötä, eli nyt pääset mukaan vielä vanhalla hinnalla 65 €. Saat kurssimateriaalit käyttöösi 8 kuukaudeksi, mutta jäsenyys Facebook-ryhmässä on ikuinen.
Jokaisen ihon tarina on uniikki ja jokaisella herkällä ja rosacea-iholla on omanlaisensa elämä. Siksi kenellekään ei luvata varmoja tuloksia, mutta utelias ja ennakkoluuloton mieli saa sen sijaan aina uutta informaatiota, joka johdattaa juuri oikeiden asioiden äärelle.
Kuvat Ina Norbäck