Kävin torstaina ensimmäistä kertaa elämässäni katsomassa oopperan, legendaarisen Madama Butterflyn. Olen käynyt muutaman kerran baletissa, viimeksi kävin katsomassa suurspektaakkeli Kalevalanmaan, joka oli paitsi hengästyttävän upea show, se sai minut monta kertaa pyyhkimään kyyneleitä silmäkulmistani.
Ooppera ei sen sijaan ole koskaan kiinnostanut itseäni erityisen paljon. Olen suuri musiikin ystävä, mutta en tunnustaudu oopperalaulun suurimmaksi faniksi. Sain kutsun Madama Butterflyn lehdistötilaisuuteen ja täytyy tunnustaa, että kiinnostuin siitä valokuvien perusteella; japanilainen estetiikka, geishat, kauniit, värikkäät kimonot ja eri väriset päivänvarjot näyttivät ihanalta ja tuumin, että tässä voisi olla juuri oikea teos elämäni ensimmäiseksi oopperaksi.
Lehdistötilaisuudessa vaikutuin suuresti Madama Butterflyn tarinasta ja liikutuin kyyneliin pelkästään tarinaa kuunnellessani. Kaikki kyseisen oopperan nähneet ylistivät sitä valtavasti ja sanoivat ettei sitä voi katsoa kuivin silmin. Olin siis jo etukäteen henkisesti valmistautunut siihen, että herkkänä itkupillinä vollotan esityksessä vuolaasti.
Odotin esitystä todella innoissani. Olin lukenut tarinan etukäteen, jotta pystyisin nauttimaan siitä mahdollisimman paljon. Esityksen alku meni osaltani hieman hämmennyksen vallassa, koska en tiennyt olisinko seurannut tekstityksiä (ooppera on italiaksi) vai esiintyjiä. Halusin kuitenkin pysyä koko ajan kärryillä henkilöiden vuorosanoista, joten luin kaikki tekstitykset (Instastoorien puolella joku oopperakonkari sivisti minua, että kannattaa lukea esityksen libretto etukäteen, josta löytyy kaikki vuorosanatkin). Tekstitysten lukeminen häiritsi keskittymistäni sen verran etten pystynyt nauttimaan esityksestä ensimmäisen näytöksen aikana ehkä aivan täysillä.
Madama Butterflyn tarina on todella traaginen ja surullinen. Pähkinänkuoressa se menee niin, että amerikkalainen upseeri Pinkerton ostaa Japanista itselleen nuoren vaimon, Butterflyn (Cio-Cio-San), mutta hänellä ei ole aikeitakaan jakaa elämäänsä oikeasti Butterflyn kanssa, vaan löytää jonain päivänä amerikkalainen puoliso. Butterfly, joka tulee köyhistä oloista ja hankkii elantosta geishana, on kuitenkin korviaan rakastunut Pinkertoniin eikä hänella ole aavistustakaan ettei mies tunne samoin. Butterfly kääntyy jopa kristinuskoon Pinkertonin vuoksi ja tulee samalla koko sukunsa ja yhteisönsä hylkäämäksi sekä häpäistyksi. Pian häiden jälkeen Pinkerton matkustaa takaisin Amerikkaan ja Butterfly jää odottamaan häntä kotiin uskoen miehen paluuseen.
Kuluu kolme vuotta eikä Butterfly kuule Pinkertonista mitään. Hän odottaa miestä kotiin joka päivä. Lopulta yli kolmen vuoden kuluttua Pinkerton palaa Japaniin – amerikkalaisen vaimon kanssa. Miehellä ei ole aavistustakaan, että Butterfly on synnyttänyt heille yhteisen lapsen. Petos selviää Butterflylle ja Pinkerton tajuaa tekonsa seuraukset eikä kehtaa näyttäytyä enää Butterfylle. Pinkertonin vaimo taivuttelee Butterflyta luovuttamaan pienen pojan heille ja lupaa rakastaa tätä kuin omaa lastaan. Butterfly ymmärtää ettei hänen lapsellaan ole tulevaisuutta Japanissa aviottomuuden vuoksi ja tätä odottaisi kurja kohtalo. Hän luovuttaa raskain sydämin lapsen Pinkertonin uudelle vaimolle. Esityksen lopussa Butterfly ottaa esiin isänsä vanhan tikarin, jonka keisari oli antanut isälle ja käskenyt tämän tehdä itsemurhan.
Tarina vei mukaansa heti esityksenä alkumetreiltä lähtien ja vaikka tiesin mitä siinä tulee tapahtumaan, eläydyin tarinaan sen verran paljon, että suorastaan ärsyynnyin Butterflyn naiiviudesta ja epätoivosta huijarimiestä kohtaan. Musiikki oli upeaa laulusta puhumattakaan. Butterflyta esittävä korealainen Hyeseoung Kwon oli häikäisevä ja koskettava roolissaan. Olin kokonaisuudesta todella vaikuttunut. Ihmettelin kuitenkin sitä etten tirauttanut yhtäkään kyyneltä koko esityksen aikana. Herkistyin vasta lopussa, kun lavalle saapui Butterflyn lapsi, joka oli oikeasti maailman suloisin pikku pellavapää. Nenäliinoja ei siis minun osaltani tarvittu. Jäinkin pohtimaan esityksen jälkeen, että hämmensikö ensimmäinen kerta oopperassa tekstitysten seuraamisineen niin paljon vai kenties valtava ennakkolataus surullista tarinaa kohtaan? Voi toki olla, että koska olen vahvasti kehon kielestä ja liikkeestä vaikuttuva ihminen ja keholla työskentely on myös osa omaa päivittäistä työskentelyäni, liikutun yksinkertaisesta liikkeestä enemmän. Aion kuitenkin ehdottomasti mennä katsomaan oopperaa uudelleen ja lukea libretonkin etukäteen, jotta voin seurata tekstejä vähemmän ja eläytyä itse esitykseen enemmän.
Vielä lopuksi muutama sana Madama Butterflyn ohjaajasta, 84-vuotiaasta japanilaissyntyisestä, Ranskassa 60-luvulta lähtien asuneesta näyttelijä-ohjaaja Yoshi Oïdasta. Tämä teräsvaari (saanen sanoa) on alkanut ohjaamaan oopperaa vasta 65-vuotiaana (kun toiset jäävät eläkkeelle 65-vuotiaana, jotkut alkavat ohjaamaan oopperaa!) ja hänet nähtiin hiljattain myös Martin Scorsesen Silence-elokuvassa. Oïda kiinnostui Madama Butterflysta vasta 20 ooppeeraa ohjattuaan. Silloin oli lähestymässä hänen 80-vuotispäivänsä ja uran loppu, mutta tänä päivänä hän ei ajattele lopettamista enää lainkaan. Kuvien perusteella odotin Madama Butterflyn olevan paljon visuaalisempi kokemus kuin se lopulta todellisuudessa oli. Ymmärsin kuitenkin Yoshi Oïdan haastattelun luettuani miksi: hänen mielestään oopperan ohjaaminen on sitä, että annetaan musiikille tilaa päästä oikeuksiinsa ja toteuttaa säveltäjän tahto. Ohjauksen, lavastuksen ja puvustuksen tehtävä on tukea musiikkia ja laulajia, joiden ei tule olla osa lavastusta. ”Vasta kun istun katsomossa ensi-illassa tiedän, että näin sen kuuluu olla! Luova prosessi ei tarkoita lisäämistä, vaan pois ottamista, kuorimista; jonkin uuden luomisessa on kysymys jatkuvasti käynnissä olevasta työstä.” Lue Yoshi Oïdan haastattelu Helsingin Sanomista täältä.
Madama Butterflyn kaikki näytökset myytiin välittömästi loppuun, joten suuren suosion ansiosta teoksesta on otettu lisäesitys ja muutamia lippuja on edelleen saatavilla, löydät ne täältä.
Kurkkaa myös oopperan ja baletin kevään ohjelmisto. Itse ostin juuri lipun romanttiseen Giselle-balettiin.
Oletteko te käyneet oopperassa? Mikä on upein näkemäsi ooppera? Kuinka valmistaudutte oopperaan?
Kuvat Suomen kansallisooppera
