Kommentoi

Citymimmin kesäkukkaset

Katja Kokko | 1.6.2016

DSC_0150

Yhteistyössä Kauppapuutarhaliitto / Kauniisti kotimainen & TradeTracker

Viime viikot ovat jälleen todistaneet, että Suomen kesä on yksi kauneimmista asioista maailmassa. Tuntuu hullulta, millaisessa vastakohtien maassa elämme: vielä hetki sitten puissa ei ollut lehtiä ja päivät olivat harmaita ja sateisia. Nyt joka puolella on vihreää ja kaunein aika alkaa vasta kukoistamaan. Alkukesän kukkaloisto onkin allekirjoittaneen suosikki vuodenaika. Mitä enemmän kukkia ja tuoksuja, sen parempi, joten puistoissa kukkivien puiden ja pensaiden seurana saa olla runsaasti istutettuja kesäkukkia.

Nyt on juuri sopiva aika hankkia kesäkukan taimet tai istuttaa valmiiksi kukkivat kukat. Jos asut kaupungissa, eikä sinulla ole parveketta, istuta kukat kerrostalon sisäpihalle tai ulko-oven viereen rappusille. Itse pidän erikoisista asetelmista sekä persoonallisista ruukuista. Kukissa omaa silmääni miellyttävät joko  runsaat, mahdollisimmat värikkäät ja yltäkylläiset istutukset. Vaikka vietän suurimman osan tästä kesästä poissa Suomesta, työnsin sormeni multaan ja väkersin mielestäni kauniin kukkaistutuksen inspiraatioksenne.

Kukat

Kesäkukat kannattaa ehdottomasti hankkia kotimaisina, sillä meillä viljellään vaikka kuinka paljon ihania ja myös hieman erilaisempia lajikkeita. Kotimaiset kukat ovat laadukkaita ja kestäviä, sillä ne eivät joudu kärsimään pitkistä kuljetusmatkoista. Tunnistat kotimaiset kukat sirkkalehtimerkistä. Jos lähellä oleva tarjonta ei ole kukkalajien suhteen monipuolinen, kauniilla ruukuilla ja asetelmilla istutuksiin saa tunnelmaa. Ruukuksi kelpaa myös joku muu astia, kuin kukkaruukku, kuten vanha ruostunut maitotonkka tai emalinen kylpyvati – käytä mielikuvitusta ja kolua kirpputoreja!

Minä valitsin istutukseen jalopelargonin, joka on perinteistä pelargonia paljon kauniimpi ja runsaampi. Pelargonit ovat kiitollisia kesäkukkia, sillä aloitettuaan kukinnan, ne jaksavat kukkia läpi kesän. Kun palaan Balilta, on pelargonini vielä loistossaan hoitopaikassa. Kaikki pelargonit rakastavat aurinkoa ja lämpöä, mutta ne ovat myös sitkeitä ja kestävät paremmin kuivuutta, kuin liiallista märkyyttä. Vaikka pelargonia käytetään yleensä ulkoistutuksiin, se sopii myös sisäkasviksi, joten kesäkukat voi istuttaa vaikka ikkunalaudalle pihan sijasta.

Kukat3

Kotimaiset kesäkukat kestävät hyvin läpi kesän, mutta tässä muutamia seikkoja, mitä kannattaa ottaa huomioon istutuksessa ja hoidossa:

– Kesän edetessä kukkasia tulisi tarkkailla ja istuttaa ne tarvittaessa isompaan ruukkuun. Näin kasvi säilyy hyväkuntoisena ja kauniina kesän loppuun saakka.

– Aseta istutuksen pohjalle salaojitukseksi ruukkusoraa 2-4 senttiä. Vaikka salaojitus ei ole pakollinen, kukka pysyy näin huomattavasti paremmin hengissä, sillä vesi valuu soran läpi ruukun pohjalle, eikä tukahduta kasvin juuria.

– Istutusruukussa pitäisi olla myös pohjassa reikä, jotta liika vesi pääsee valumaan pois. Jos reikää ei ole, työnnä sormi multaan ennen kastelua ja tarkista ettei kasvi ole pohjalta kostea, vaan se saa jopa kuivahtaa.

– Kasvualustaksi kannattaa valita kesäkukkamulta, jossa on kastelukiteitä. Ne imevät vettä itseensä ja luovuttavat sitä vähitellen kasville, jolloin kasteluväli pitenee hieman. Helteillä kasvit tarvitsevat paljon enemmän vettä, kuin alkukesän viileydessä.

– Kesäkukkia on hyvä lannoittaa, johon paras vaihtoehto on kasteluveden sekaan sekoitettava nestemäinen lannoite, sitä voi lisätä kasteluveteen noin kerran viikossa.

– Kesäkukat säilyvät kauniina ja innostuvat yleensä kukkimaan vielä lisää, kun kuivuneet kukat nyppii pois.

– Nosta kesäkukat yöksi sisälle, jos alkukesästä on yöhallaa.

Kukat4

Oletteko te jos istuttaneet kesäkukat? Mitkä ovat lempikukkianne ja millaisia yhdistelmiä ja ruukkuja olette keksineet? Mihin istutit omat kukkaset?

sirkkamerkki

Kuvat Katja Kokko

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää seuraavia HTML-tageja ja attribuutteja:

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>