Tässä on ensimmäiset postikortit Etelä-Afrikasta. Palasin reissusta eilen sydän täynnä kiitollisuutta, mielessä sata uutta ideaa, käsipuolessa kourallinen uusia ystäviä ja vatsassa ilmeisesti bakteeri, joka vetää fyysisen oloni voimattomaksi. Lähtiessä tuntui siltä, että edessä on unohtumaton seikkailu ja sellaiseksi mennyt viikko todellakin muotoutui. Miten yhteen viikkoon voikin mahtua niin paljon naurua, syvällisiä pohdiskeluja, auringossa loikoilua, ihon polttamista, kamala ruokamyrkytys, vessanpöntön halailua, automatka pää muovipussissa Essen tehtaille, ihmeparantuminen, Trevorin kiehtova laboratorio ja tehtaat keskellä pöpelikköä, palmuja, savanneja, vuoria, kumpuilevaa vehreyttä silmän kantamattomiin, jäätävää tuulta, kaatosadetta, telttasafari kuin suoraan Minun Afrikkani -elokuvasta, sarvikuonoja, elefantteja, virtahepoja ja talon korkuisia aaltoja? Puran kameran kuvasaldoa pikkuhiljaa tämän viikon aikana ja naputtelen teille reissuraportteja vointini mukaan.
Nämä kuvat ovat Durbanista. Ylemmät kuvat ovat Uhmlangasta, jossa olimme neljä ensimmäistä yötä ja viimeiset kuvat Ballitossa, jossa yövyimme reissun päätteeksi. Yhteistä molemmille paikoille oli järjettömän kokoiset aallot. Menin niiden tuijottamisesta hypnoosiin. Juuri kun luulin ikuistaneeni korkeimman aallon, vyöryi kuin tyhjästä vieläkin suurempi. Etenkin Ballitossa aallot olivat huikean korkuisia eikä uimaan ollut mitään asiaa. Rannalla oli kuitenkin merivesiallas, missä aalloista ja suolavedestä pääsi nauttimaan ilman hengenvaaraa.
Etelä-Afrikka yllätti kaikin tavoin, eniten luonnollaan. Monta kertaa kuvittelin olevani Italiassa maaseudulla. Jos minun pitäisi kuvailla Etelä-Afrikkaa (tai tarkemmin sanottuna Kwa-Zulu Natalia, jossa olimme) yhdellä sanalla, se olisi vihreä. Luonto oli vehreämpää kuin missään, missä olen ikinä matkustanut. Durbanissa oli tuulahdus Miamia. Tosin en ole koskaan matkustanut Miamissa, mutta yksi matkaseurueemme jäsenistä on, ja jos minun olisi pitänyt intuitiivisesti kuvailla, mikä fiilis Durbanista tulee, olisin varmasti myös viitannut johonkin Floridan suuntaan.
Pysyttelimme Durbanin laitamilla, joten kokemusta itse kaupungin ytimestä ei ole. Itse en tunnetusti ole mikään suurkaupunki-ihminen, joten tämä sopi minulle oikein hyvin. Kaupungista jäi sellainen fiilis, että voisin hyvin matkustaa Durbaniin uudelleen, etenkin johonkin Balliton upeista, merinäköalalla varustetuista taloista, ainakin muutamaksi päiväksi. Mereen en kyllästy ikinä, mutta sydämeni värisi kaikista eniten sisämaan vihreistä kummuista ja horisonttiin asti ulottuvista savanneista.
Etelä-Afrikassa ollaan juuri nyt kesän kynnyksellä, mikä tarkoittaa vaihtelevaa säätä ja pistävän polttavaa aurinkoa. Välillä paistaa pilvettömältä taivaalta ja välillä sataa kaatamalla. Meidän viikkoon mahtui kuitenkin tavallista enemmän sadetta ja safarilla oli yhtä kylmä kuin lokakuisessa Suomessa. Paikalliset päivittelivät epänormaalia säätä etenkin safarilla, mutta onneksi me suomalaiset olemme sen verran karaistuneita, että selvisimme telttailusta sisseinä ja Balliton kuumuus sekä merivedessä kelluminen sulatti safarilla jäätyneet jäsenet.
Mukavaa viikkoa ruudun sille puolen, palataan Afrikkatunnelmiin pian!
Kuvat Katja Kokko
