7

Minusta tulee kirjailija

Katja Kokko | 22.3.2015

DSC_0512

Kerroin perjantaisessa uutiskirjeessäni virallisesti ensimmäistä kertaa tämän uutisen. Epävirallisesti olen ilmoittanut asian vanhemmilleni jo seitsemänvuotinaana: minusta tulee kirjailija.

Kirjoitin ja kuvitin (käyttäen ainutlaatuista siirtotarrojen ja puuvärien sekatekniikkaa) tuolloin esikoisteokseni Dumbo karkaa sirkuksesta. Juoni meni suunnilleen näin: Dumbo kuuli isojen norsujen puhuvan hänestä pahaa selkänsä takana, josta suivaantuneena hän päätti karata sirkuksesta ja aloittaa oman elämän. Villien viidakkoseikkailujen jälkeen Dumbo törmäsi karkuteillä olevaan sirkusapinaan ja he päättivät yhdessä palata takaisin sirkukseen. Siihen mennessä Dumbolle olikin iskenyt jo koti-ikävä, eikä hän muistellut enää lainkaan isojen norsujen ilkeitä sanoja.

Kaksikymmentäviisi vuotta myöhemmin, urasuunnitelmani vihdoin toteutuvat. Marraskuussa 2015 kauppohin ilmestyy ihka oikea esikoisteokseni. Kirja kertoo kauneudenhoidosta, kuten saatoitte ehkä arvata. Loppu selviää teille myöhemmin. Minulla on kunnia tehdä kirja yhdessä valokuvaaja Kaapo Kamun kanssa, joka on yksi Suomen arvostetuimmista valokuvaajista. Kaapo kuuli kirjasuunnitelmistani viime syksynä, otti minuun yhteyttä ja tarjoutui kirjan kuvittajaksi. Olen suunnattoman otettu Kaapon halusta olla kirjani toinen tekijä.

Muutoinkin kirjaprojektin tiimi tuntuu sydämessäni oikealta. Kustantajamme Cozy Publishing on antanut täyden uskon ja luottamuksen minun ja Kaapon näkemystä kohtaan. Olen äärettömän kiitollinen tästä hienosta tiimistä, työtä on edessä on vielä paljon, mutta itse prosessi on tärkein.

Kiitos, että olette matkalla mukana.

/ / / / / /

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää seuraavia HTML-tageja ja attribuutteja:

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>

  1. Jennie sanoo:

    Sama tarina, minäkin olin jo pienenä kirjoittamassa kirjaa, seikkailevista delfiineistä 🙂 Mutta haave elää vieläkin ja varmasti toteutuu tulevaisuudessa. Menestystä kirjalle!

  2. saara// sanoo:

    Olen niin onnellinen ja inspiroitunut! Tuo kuulostaa aivan mahtavalta. Saan itsekin hurjasti voimaa toteuttaa omia unelmiani. Katson usein Tata Harperin kuvia ja imen itseeni iloa ja voimia tehdä kovasti inspiroivia töitä haaveiden eteen.
    Lämpimästi onnea Katja! Ihana kevät ja kesä tuo varmasti vielä extra iloa kirjasi tekoon♥: Saara

    • Sama juttu Tatan suhteen – upea ja inspiroiva nainen! Kiitos onnitteluista ja samaa mieltä, että kevät ja kesä ovat loistavaa kirjoitusaikaa!

  3. Anna sanoo:

    Hieno uutinen! Jään innolla odottamaan minkälainen teos on tulossa. Onnea ja tsemppiä! 🙂

  4. Ninne sanoo:

    Mielenkiintoinen uutinen! Ainakin on jo nyt tiedossa mitä ensi vuoden pukinkonttiin lähtee toivelistalle. 😉