Tiedätte varmasti sen tunteen, kun on ajatellut jotain ihmistä tai asiaa jonkun aikaa. Suunnitellut mielessään ottavansa yhteyttä tai miettinyt toisen kuulumisia. Ja jonkin ajan kuluttua tiet kohtaavat. Asia, jota oli ajatellut tapahtuu, tai ihminen, jota oli miettinyt soittaa, tai kävelee kadulla vastaan. Nykyisin en ylläty näistä kohtaamisista enää, mutta ne ilahduttavat aina yhtä paljon. Näin kävi, kun sain sähköpostia toiselta puolelta maapalloa pari kuukautta sitten.
Hawaijilaisen luonnonkosmetiikkasarja Mahalo Caren perustaja Maryna otti minuun yhteyttä ja halusi lähettää tuotteitaan testiin. Olin ainakin puoli vuotta suunnitellut tilaavani noita puisiin purnukoihin pakattuja kiehtovalta vaikuttavia tuotteita, joiden raaka-aineet saivat sukat pyörimään jaloissani. Voinette siis arvata, kuinka iloiseksi tulin Marynan viestistä. Hän puolestaan kertoi olleensa jo pitkään aikeissa ottaa yhteyttä minuun. Samalla kävi ilmi, että naisella on sukulaisia Suomessa ja hän on käynyt kotimaassamme muutaman kerran ja osaa jopa jonkun verran kieltämmekin. Maryna tuntee erityistä viehätystä Suomea kohtaan ja on haaveillut sarjansa myymisestä meillä. Muutamat viestit hänen kanssaan vaihdettuamme mahanpohjassani ollut kutina voimistui ja tunsin saman lämmön, kuin liki pari vuotta sitten May Lindstromin kohdalla. Tässä sarjassa on jotain erityistä taikaa – eikä mikään ihme, kun on kyse Hawaijista.
Reilu kuukausi sitten postimies seisoi ovellani sylissään paketillinen Mahalon ihanuuksia ja minun sydämeni pamppaili silkkipaperikääreitä avatessani. Olen pantannut sarjan esittelyä tähän saakka, sillä säästin tuotteiden perusteellisen testaamisen Balille. Nyt haluan viimeinkin esitellä tämän taianomaisen sarjan myös teille.
Mahalon tuotteet valmistetaan käsin Kauailla, Hawaijilla ja niiden ravinnetiheät 100 % kasviraaka-aineet ovat erittäin korkealaatuisia sekä tarkkaan valikoituja. Tuotteet eivät sisällä mitään, mitä iho ei tarvitse. Olen puhunut blogissani paljon siitä, kuinka tärkeää olisi ymmärtää, mikä tekee tuotteesta laadukkaan ja tehokkaan. Ihmiset arvostavat kosmetiikassa eri asioita – oman näkemykseni mukaan aidosti laadukas ja tehokas tuote sisältää mahdollisimman paljon 100 % kokonaisia kasviraaka-aineita ja minimaalisen vähän ns. teknisiä raaka-aineita, joilla vaikutetaan tuotteen koostumukseen. Rasva, kosteus ja ravinteet ovat ne, mitä iho tarvitsee, eivät voiteen silkkiseksi tekevät sakeuttajat ja emulgaattorit tai keinotekoiset emollientit (näilläkin aineilla on paikkansa, mutta ei mennä tällä kertaa siihen). Mahalossa yhdistyvät kaikki ne seikat, mitä itse arvostan ihonhoidossa: aito luonnollisuus ja tehokkaat raaka-aineet, kauniit pakkaukset sekä lämpö, jota ei voi päälleliimata etikettiin, vaan se joko on tai ei ole.
Sarjan valikoima on simppeli: kasvojen hoitoon löytyy kaksi erilaista balmia: Rare Indigo ja Mahalo Balm, öljyseerumi Vitality Elixir sekä kaksi naamiota: detox-naamio Pele Mask ja kirkastava The Petal. Vartalonhoitoon löytyy Vacation Glow öljyseerumi. Uusin tuote on The Red My Lips huulisävyte, joka on tehty yhteistyössä hyväntekeväisyysjärjestö Red My Lipsin kanssa. Järjestön tavoitteena on vähentää naisiin kohdistuvaa seksuaalista väkivaltaa. Putsaria, kasvovettä ja kuorintaa sarjasta ei siis löydy, mutta kenties ja toivottavasti valikoima laajenee tulevaisuudessa.
Minä sain testiin Rare Indigon ja Vitality Elixirin täysikokoiset versiot, minikokoisen Pele Maskin ja The Petalin sekä Red My Lips huulisävytteen. Kaikki kokeilemani tuotteet ovat fantastisia, mutta annan teille nyt maistiaiset täysikokoisista purnukoista, jotka olen ehtinyt kokeilla perusteellisesti.
Jos olet kokeillut May Lindstromin Blue Cocoonia, tulet rakastumaan Rare Indigoon. Kauneusbalsami on väriltään siniviolettia sisältämänsä indigon ansiosta. Balsami rauhoittaa tulehduksia, kuten ihottumia, aknea, rosaceaa sekä erilaisia ärsytyksiä, parantaa ihon kosteustasapainoa ylläpitäen ihon nuorekkuutta, neutraloi vapaiden happiradikaalien aiheuttamia vaurioita sekä parantaa ihon elastisuutta ja yleiskuntoa.
Olen käyttänyt Rare Indigoa yöhoitona. Violetti balsami tuntuu oikein saattelevan ihoni kauneusunille ja aamulla iho näyttää levänneeltä ja hehkuvalta. Hienostunut tuoksu on huumaavan kaunis sekoitus vaniljaa, ruusua, iltalianolkikukkaa, ylang ylangia, kamomillaa ja iiristä, jotka rauhoittavat ja rentouttavat mieltä. Itseni lisäksi laitoin myös Marikon Rare Indigon koekaniiniksi. Hänen ihonsa on to-del-la haastava ja reissumme aikana on nähty jos jonkinlaista räjähdystä. Balsamin tekemät ihmeet eivät rajoittuneet vaan omaan ihooni, sillä pelkästään yhden käyttökerran jälkeen saimme hämmästellä aamulla Marikon rauhoittunutta, heleää ja tasaista ihoa. Mariko muisti, että indigoksi kutsutaan myös lapsia, jotka ovat hyvin herkkiä, intuitiivisia ja syvämietteisiä. Veikkaanpa, että balsamin nimi ei tule pelkästään indigo-kasvin uutteesta ja syvänsinisestä väristä.
Rare Indigon ravitseva ja ihon kosteustasapainoa parantava öljypohja muodostuu hamppu-, murumuru-, babassu-, marula-, viinirypäleensiemen-, teepensaansiemen-, kukui- ja acaiöljyistä. Pelkästään tämä cocktail sisältää runsaan annoksen iholle tärkeitä omega-rasvahappoja, vitamiineja ja antioksidantteja. Rasvaliukoinen C-vitamiini (Tetrahexyldecyl ascorbate) parantaa kollageenintuotantoa ja kosteuttaa ihoa, ubikinoni on puolestaan yksi vahvimpia ihonhoidossa käytettyjä vapaita radikaaleja neutraloivia antioksidantteja. Siankärsämön, indigon, kamomillan sekä italianolkikukan muodostama yhdistelmä on tehokas tulehduksien ja ärsytysten rauhoittaja. Kauneusbalsamin kirkastavat ja tasoittavat vaikutukset huomaa selkeästi jo muutamassa päivässä ja yksi purnukka kestää käytössä useita kuukausia. Purkin kylkeen on painettu Kahoolawen saaren muoto – ihana yksityiskohta!
Vitality Elixir on öljyseerumi, joka sisältää 15 huolella valittua, tehokasta ja ravinnetiheää aktiiviainetta. Seerumi palauttaa ihon oksidatiivisesta stressistä, rauhoittaa näppyläistä ihoa, ehkäisee pigmenttiläiskien muodostumista, uudistaa ihoa siloittaen ryppyjä, juonteita ja arpia, kirkastaa ja tasoittaa ihoa sekä parantaa ihon vastustuskykyä ulkoisia stressitekijöitä vastaan. Tuotteesta erityisen tekee siihen käytetyt CO2- eli hiilidioksidiuutteet, joiden valmistusmenetelmä säilyttää kasvin herkimmätkin aktiiviset komponentit eikä niiden valmistamiseen tarvita liuottimia. Eliksiiri auttaa ihoa korjaamaan itse itsensä; sen aktiiviset aineet sisältävät runsaasti A-, B- ja C-vitamiineja sekä potassiumia, kuparia, sinkkiä ja seleeniä.
Öljyseerumi ei tuki ihohuokosia ja sopii siksi myös rasvaiselle ja helposti tukkeutuvalle iholle. Sen pohjan muodostaa polynesialainen tamanuöljy, joka on kasvanut vulkaanisessa maaperässä ja sitä kutsutaankin iholle ihmeitä tekeväksi parantajaksi. Chia-siemenuute sisältää kunnon tujauksen omega 3-rasvahappoja, jotka ovat ihon hyvien bakteerien ravintoa ja säilyttävät ihon nuorekkuuden. Kurkumauute hoitaa mm. aknea, pigmenttiläiskiä ja tulehduksia. Se antaa iholle happea, puhdistaa ja kirkastaa. Tyrniuute on loistava E-vitamiinin ja aminohappojen lähde ja sisältää anti-age vaikutteusta betakaroteenia, joka antaa iholle kauniin päivettyneen sävyn. Italianolkikukka vaikuttaa syvällä ihossa uudistaen ihosoluja, parantaen arpikudosta ja tasoittaen ihon rakennetta. Mustakuminansiemen tunnetaan sen antibakteerisista vaikutuksista, joka tekee siitä erinomaisen aknea, rosaceaa ja ihottumia aiheuttavien bakteerien nujertajan.
Vitality Elixirin aromaterapeuttisen tuoksun muodostavat ruusun, bergamotin, frankinsensin ja italianolkikukan eteeriset öljyt. Tuoksu on hieman kirpeä, raikas ja aavistuksen kukkainen ja pähkinäinen. Öljyseerumin pullon kylkeen on painettu kuva Oahun saaresta.
Olen käyttänyt Vitality Elixiriä aamuisin ja Balin trooppisessa ilmastossa se on täydellinen kosteuttaja yhdessä kasvoveden ja seerumin kanssa. Kosteusvoiteelle ei ole ollut tarvetta, joten suurta vahinkoa ei päässyt tapahtumaan, vaikka unohdinkin pakata kasvovoiteen mukaan reissuun. Seerumin silminnähtäviä vaikutuksia on melkein vaikea selittää. Iho vain näyttää todella hyvältä ja elinvoimaiselta.
Red My Lips on runsaspigmenttinen huulisävyte, jonka puhtaan punainen sävy riittää ainoaksi asusteeksi kesämeikkiin. Siveltimen avulla huulet saa rajattua tarkasti, eikä huultenrajauskynää tarvitse erikseen. Ohuen koostumuksen ja voimakkaan pigmentin ansiosta huulisävyte pysyy hyvin ja kuluu pois kauniisti, kasaantumatta huulten sisäpinnalle. Sävyte kihelmöi hieman huulilla ja antaa niille kevyesti lisää volyymia. Jonain viikonloppuna lähdemme Uluwatuun hippaamaan, silloin ajattelin yhdistää Red My Lipsin pronssinhohtoisiin luomiin, vaikka räiskyvä väri ei välttämättä kaipaa seurakseen silmämeikkiä lainkaan – kaunis ja tasainen iho riittää.
Näiden kokemuksien myötä en lainkaan ihmettele, että Rare Indigo ja Vacation Glow kuuluvat Julia Robertsin ja monen muun supertähden suosikkituotteisiin. Omassa kylppärissäni purkit ovat jo lunastaneet tähtituotteiden paikan – kenties täydellisen kasvoöljyn metsästys loppui omalta osaltani tähän.
Vastaus kysymykseen tullaanko Mahaloa näkemään Suomessa, on kyllä. Marynan unelma suomalaisesta jälleenmyyjästä toteutuu, kun ripaus hawaijin taikaa saapuu pian Naturellen hyllyihin.
Mitä pidätte Mahalon puisista purnukoista? Miltä tuotteet teidän mielestänne vaikuttavat?
Kuvat minusta Mariko Pajalahti, loput Katja Kokko