Oman ihotyypin ja ihon kunnon tunnistaminen on toimivan kauneusrituaalin lähtökohta. Tältä palstalta löydät täsmäoppaita, joissa käsittelen yleisimpiä ihon epätasapainotiloja, jaan parhaat vinkkini ja tehokkaimmat tuotesuositukset.
Akne
Rypyt ja veltostunut iho
Atopia
Perioraalidermatiitti
Pigmenttihäiriöt
Rosacea
Rosacea
Rosacea eli ruusufinni on useimmiten naisilla esiintyvä ihotulehdus, joka puhkeaa tyypillisesti 30-60 ikävuoden tienoilla, yleensä ns. ruuhkavuosina. Rosacean tarkkaa syntymekanismia ei tunneta, mutta lähes aina rosacean taustalla esiintyy myös ohutsuolen bakteeriston liikakasvu, ruoansulatushäiriöitä, hormonaalinen epätasapainotila tai pitkään jatkunut stressi, joka aiheuttaa hermoston ylivirittyneisyyttä. Onkin tyypillistä, että rosacea puhkeaa herkille ja tunnollisille suorittajatyypeille, jotka laittavat toistuvasti toisten ihmisten tarpeet itsensä edelle omat rajansa unohtaen. Aina näin ei tietenkään ole, mutta omia toimintatapoja on usein hyödyllistä tarkastella suurennuslasilla, sillä ihon epätasapainotilat syntyvät monen tekijän summana ja ne ovat oire jostain sellaisesta, mitä tapahtuu kehon sisällä.
Rosaceaa esiintyy eriasteisina. Yleensä oireita ovat ihon punoitus, kuumotus ja couperosa erityisesti nenän, otsan, poskien ja leuan alueella. Sen lisäksi iholle puhkeaa pieniä näppyjä, jotka voivat märkiä. Voimakas aurinko, kuumuus, mausteinen ja etenkin tulinen ruoka, alkoholi, hikoilu ja stressi pahentavat oireita. Oireet voivat vaihdella ulkoisten olosuhteiden ja elämäntilanteen mukaan.
Rosacean hoidossa kannattaa välttää voimakkaita pesuaineita, kuten saippuaa, puhdistusvaahtoja ja -geelejä, kaikenlaisia kuorintoja ja ihoa voimakkaasti aktivoivia aineita. Puhdistusaineeksi kannattaa valita mieto ja hellävarainen puhdistusmaito, joka emulgoituu iholta helposti pois. Jos iho on hyvin tulehtunut, puhdistukseen voi käyttää savijauhetta. Lisäksi on hyvä tarkistaa, että mitkään käytössä olevat pesuaineet, kuten hammastahna, vartalon pesuaine, shampoo ja kodin pesuaineet eivät sisällä sulfaatteja.
Hankaus ja liian voimakas sively rasittavat herkkää rosaceaihoa, siks tuotteet tulee levittää iholle hellästi sivellen ja painellen. Ihoa ei myöskään kuivata hankaamalla, vaan aina kevyesti taputtelemalla.
Rosacean hoidossa hyödyllisiä vaikuttavia aineita ovat rauhoittavat, tulehdusta ja punoitusta vähentävät sekä kosteuttavat aineet. Hyviä aineita ovat esimerkiksi gotu kola -kasvista saatava madecassocide, lakritsinjuuri, magnesium ja ectoin-aminohappo.
Ulkoisen hoidon lisäksi ihon lymfakiertoa vilkastuttava kosmeettinen gua sha voi olla erittäin hyödyllistä rosacean hoidossa, sillä se parantaa ihon aineenvaihduntaa, vähentää punoitusta ja turvotusta sekä rauhoittaa ihon herkkyyttä. Hoitoa tulee tehdä säännöllisesti ja tekniikka täytyy osata oikein, jotta hoidolla saa tuloksia. Yin Your Skin® verkkokurssilla opit kosmeettisen gua shan parhaat itsehoitotekniikat, mutta lisäksi on suositeltavaa käydä säännöllisesti kosmetologin tekemässä hoidossa, sillä toisen henkilön kosketuksen kautta tapahtuva rentouttava vaikutus on tehokkaampi.
Rosacean hoidossa tulee ottaa huomioon myös suoliston kunnon ja ruoansulatuksen parantaminen. Kuumentavat ruoka-aineet, kuten kahvi, sipulit, chili, pippurit, kaneli ja inkivääri kannattaa jättää pois ainakin hetkeksi. Käynti Kiinalaisen lääketieteen asiantuntijalla tai funktionaalisen lääketieteen ravintovalmentajalla voi auttaa sopivan ruokavalion hahmottamisessa, koska se on myös jokaisen rosacaea-tapauksen kohdalla yksilöllistä.
Hermoston rentouttaminen on hyödyllistä minkä tahansa ihon epätasapainotilan, myös rosacean hoidossa. Meditaatio, yin-jooga ja hengitysharjoitukset aktivoivat vagus-hermoa, joka laskee sympaattisen hermoston ylivirittyneisyyttä. Tällöin myös iho rauhoittuu. Voimakkaasti sykettä nostava liikunta voi olla hyvä jättää vähemmälle rosacean oireiden ollessa akuutissa tilassa. Palauttava ja rauhallinen liikunta sekä erityisesti luonnossa liikkuminen voivat olla hyödyllisempiä.
Yin Your Skin® verkkokurssi sisältää meditaatio-, syvärentoutus- ja yin-joogaharjoituksia rauhoittavalla sound healingilla. Jos kaipaat henkilökohtaisia vinkkejä rosacean hoitoon, suosittelen käyntiä akupunktiovastaanotollani.
Tuotelinkit ovat affiliate-linkkejä, joka tarkoittaa, että ostaessasi tuotteesi niiden kautta, tuet työtäni, sillä minä saan ostoksista pienen komission.