Kolmen laukun nainen
Bali on tehnyt allekirjoittaneesta kolmen laukun naisen, lettipään ja mopedimuijan.
>>Bali on tehnyt allekirjoittaneesta kolmen laukun naisen, lettipään ja mopedimuijan.
>>Kotiutuminen Balille on pikkuhiljaa alkanut. Ubudista on aukeammassa tunnelmallisin aasialainen kaupunki, jossa olen koskaan käynyt: kaupunki on täynnä taidetta, kulttuuria sekä ihania kahviloita ja ravintoloita, eikä yleinen estetiikka ole lainkaan ankeaa.
>>Riisipeltojen ja viidakon reunustamien jokilaaksojen muodostama luonto on kauneinta Aasiaa, mitä olen nähnyt. Balin energia on intensiivinen ja nostaa välillä koko ihoni kananlihalle. Tunnen täällä rauhaa, mutta olen myös unelmien äärellä, jotka saavat sydämeni lyömään nopeammin.
>>Terhi Pölkin kengät valloittavat maailmaa. Merkin kantavat arvot ovat ekologisuus ja eettisyys sen lisäksi, että esteettisyys tulee olla itsestäänselvyys.
>>Otsikko sen jo kertookin, että asiat eivät mene elämässäni uusiksi ainoastaan yksityiselämäni puolella, vaan myös työelämässä.
>>Naistenpäivän kunniaksi pysähdyin hetkeksi tarkastelemaan sitä naista, joka minä olen nyt, sekä miettimään, millainen nainen haluan olla ja millaiseksi tulla.
>>Kuluneen viikon ihania asioita, arkista kauneutta ja toiveita.
>>