Astrologia
Uudenkuun ajankuva kertoo selkeästi ja käytännönläheisesti, huumoria ja keijupölyä unohtamatta, millaisia ilmiöitä, teemoja ja tunnelmia on nousemassa esiin kollektiivisessa tietoisuudessa kuunkierron aikana. Ajankuva on kosminen säätiedotus, ja vaikka samat ”sääilmiöt” koskettavat meitä kaikkia, oma kokemus niistä on aina yksilöllinen riippuen siitä millaisia henkilökohtaisia prosesseja elämässäsi on menossa.
Sensuellia särmää – Uusikuu Härässä
Toukokuun uusikuu on luonteeltaan valloittavan suurpiirteinen, maailmoja syleilevä ja mahdollisesti vähän holtitonkin, kun laajentumisen, runsauden ja kasvun planeetta Jupiter on vastapäätä uudenkuun Aurinkoa ja Kuuta. Härän teemoihin kuuluvat kehollisuus, aistinautinnot ja materia, ja mieluiten mahdollisimman laadukkaassa ja kestävässä muodossa, ja kun Jupiter on mukana matkassa, ylellisyys ja hemmottelu ovat päivän sanat.
>>
Lähtölaukaus uuteen elämään – Uusikuu Oinaassa
Nyt mennään eikä meinata. Tästä se alkaa, uusi elämä tai ainakin uudet kujeet. Kevät on tullut ja sen uudistavaa, elvyttävää ja energiaa täyteen lataavaa voimaa ei voi olla tuntematta nahoissaan.
>>
Sydämen totuuden äärellä – Uusikuu Kaloissa
Uudenkuun ajankuva on astrologinen katsaus ajalle 17.3.2018 – 15.4.2018 Uusikuu Kaloissa, eläinradan viimeisessä merkissä, vie meidät syviin vesiin, pinnan alle omaan sisäisyyteemme, ja samalla päättää vuotuisen kuunkierron syklin. Aivan kuten […]
>>
Taivaankannen kuningatar – Uusikuu Vesimiehessä
Liekö pelkkää sattumaa vai hienovarainen kosminen vihje, että helmikuun uusikuu, joka on samalla auringonpimennys Vesimiehessä, sattuu juuri ystävänpäivän tuntumaan. Tämä aika herättelee meitä kysymään milloin on tärkeää puolustaa omia oikeuksiaan ja ottaa koko voima käyttöönsä, ja samalla avata suunsa ja uskaltaa rohkeasti ottaa puheeksi asioita, jotka ovat – ei vain yksilön kannalta – vaan myös yhteiskunnallisesti merkittäviä.
>>
Manifestaation voima – Uusikuu Kauriissa
Vuoden ensimmäinen uusikuu on intensiivinen ja karismaattinen, huolimatta siitä, että uusikuu on Kauriin merkissä, joka tyypillisesti herättää enemmän maanläheisiä ja pragmaattisia mielleyhtymiä. Uudenkuun kartta suorastaan kylpee Kauriin energiassa, sillä kuusi tärkeää planeettaa on kokoontunut tähän konkretian ja päämäärätietoisuuden merkkiin.
>>
Q & A: Astrologi Kirsi Halla-Seppälä
Astrologi Kirsi Halla-Seppälän uudenkuun ajankuva teki blogiin toivotun comabackin vuoden lopussa. Sen kunniaksi päätin ottaa tämän mielenkiintoisen naisen haastatteluun, sillä astrologi ei ole mikään ammateista ihan tavanomaisin. Tutustu lisää Kirsiin ja astrologiaan haastattelussa.
>>