Beauty

Suuri purkkigaala 2017: parhaat hiustuotteet

Beauty | 27.12.2017 | Katja Kokko

Postaus sisältää affiliate-linkkejä

Vuoden purkkijuhlat jatkuvat parhailla tukkatuotteilla. Parhaat ihonhoitotuotteet löytyvät täältä ja vartalonhoitotuotteet puolestaan tämän linkin takaa.

Hiustuotteiden listaaminen oli tänä vuonna erityisen mukavaa, sillä tässä kategoriassa suosikkini ovat muuttuneet vuoden aikana kaikista eniten. John Masters Organics on vakiinnuttanut paikkansa luottosarjana oman kuontaloni kesyttämisessä ja asettanut todellakin riman niin korkealle, että minkään muun sarjan on ollut vaikea yltää vähintään samaan puhumattakaan siitä, että joku muu kiilaisi sen ohi. En aio suinkaan kääntää takkiani tälle loistavalle sarjalle, mutta sanonpahan vaan, että oli jo aikakin löytää uusia suosikkeja ihan vaihtelun ja mielenkiinnon vuoksi!

Hiukset ja päänahka asettavat jokaiselle omat henkilökohtaiset haasteensa ja siksi mikään sarja ei ole kaikkien mielestä täydellinen. Paksu ja vahva tukkani yltää nykyisin jo puoleen selkään, jonka vuoksi tarvitsen todella hyvin takut selvittäviä tuotteita ja hiusten kasvatusprojektin vuoksi haluan pitää ne myös mahdollisimman hyväkuntoisina, koska en halua leikata niitä usein. Hiuspohjani kutisee helposti, jos pesevät aineet eivät sovi päänahalleni ja vaikka pesen hiukseni vain kahdesti viikossa, hiuspohjani rasvoittuu silti nopeasti. Haastetta siis piisaa, joten olen todella iloinen uusien suosikkien löytymisestä.

Vuoden parhaat hiustuotteet ovat:

1. Less is More Lavender Smooth Balm
2. John Masters Organics Dry Hair Nourishment & Defrizzer
3. Whamisan shampoot
4. Less is More Thyme Lacquer
5. Less is More Lindengloss Conditioner
6. John Masters Organics Herbal Cider
7. Whamisa Hair and Scalp Tonic

Perustelut vuoden parhaille hiustuotteille:

Shampoo

Whamisan shampoot

Whamisan shampoot olivat kenties hillittömin yllätys tänä vuonna, sillä kyseessähän ei ole mikään hiustuotteisiin erikoistunut sarja, jonka kehittelijöistä löytyisi (ainakaan tietääkseni) hiusalan superammattilaisia. Silti molemmat shampoot, joista löytyy vaihtoehdot kuivalle hiuspohjalle sekä rasvaiselle hiuspohjalle, yllättivät todella positiivisesti. Pesuteho on loistava eivätkä pinta-aktiiviset aineet ärsytä ja kutita hiuspohjaa eivätkä hiukset jää pesun jälkeen ihan purkaksi. Kaiken kukkuraksi jättikokoinen 500 ml pullo on erittäin kohtuuhintainen. Pidän molemmista shampoista todella paljon, mutta rasvaisen hiusten versiossa on ripaus mentolia, joka viilentää ihanasti päänahkaa, joten jos jompi kumpi pitää valita, on se suosikkini.

Hoitoaine

Less is More Lindengloss Conditioner

Kokeiltuani kerran tätä hoitoainetta, kohosin taivaisiin! Se oli rakkautta ensi pesulla. Tämä hoitoaine tekee hiuksista silkkiä. Ei lisättävää.

Lue syvällisempi katsaukseni Less is Moren hiustuotteisiin tästä postauksesta.

Hiusöljy

John Masters Organics Dry Hair Nourishment & Defrizzer

On hiusöljyjä ja sitten on kultakutriöljyjä. John Mastersin öljy menee tähän jälkimmäiseen kategoriaan. Öljyä voi käyttää omista tarpeista riippuen hiuspohjan hoitoon, pörröisten hiusten siloittamiseen tai hoitoaineen joukkoon lisäämään ravitsevuutta.

Tutustu kattavaan John Masters Organicsin hiustenhoito-oppaaseen täällä.

Tehotuote hiusten siloittamiseen ja lämpösuoja

Less is More Lavender Smooth Balm

Hiuksiin jätettävät hoitotuotteet ovat mielestäni todella haastavia luonnonkosmetiikassa tai ainakin niiden annostelussa saa noudattaa ohjetta less is more, jotta lopputuloksena ei ole lässähtänyt liimaletti. Tämän Less is Moren jätettävän, hiuksia siloittavan hoitovoiteen ja lämpösuojan kohdalla annostelu tapahtuu merkin nimen mukaisesti, jonka vuoksi yksi pullo tulee kestämään omassa käytössäni todennäköisesti pari vuotta. Tämä voide tuo juuri kaipaamani verran lisäsuojaa latvoilleni, ei saa aikaan liimalettilookia sekä suojaa föönauksen aiheuttamalta rasitukselta. Kuten sanottua, haluan varjella kutrejani, sillä olemme päättäneet kampaajani kanssa ottaa selvää kuinka pitkäksi hiukseni voivat kasvaa – mutta se edellyttää toki niiden pitämistä hyväkuntoisina. Aivan ihana tuote, jota suosittelen kaikille föönin ja suoristusraudan käyttäjille.

Hiuspohjan hoitoaine

Whamisa Hair and Scalp Tonic

Whamisan hiusvesi on uskomatonta tököttiä! Se viilentää ärtyneen ja kutisevan hiuspohjan, kosteuttaa päänahkaa ehkäisten hilseilyä ja pakkauksen annostelumekanismi on nerokas, sillä pitkän nokan ansiosta tätä hiusvettä voi suihkuttaa suoraan päänahkaan. Sanoisin, että siinä missä Whamisan Toner kasvovedet ovat ehdottomasti must have ihonhoidossa, lunastaa Scalp Tonic paikkansa hiustenhoitotuotteissa.

Hiuslakka

Less is More Thyme Lacquer

Hiuslakka on myös yksi haastavimmista tuotteista luonnonkosmetiikassa, koska aerosolit ovat kiellettyjä. Jäljelle ei siis jää mitään muuta vaihtoehtoa kuin ns. märkälakka. Olen kokeillut useita loistavia lakkoja, jotka palvelevat omassa käyttötarkoituksessani erinomaisesti. Moni lakka kuivuu kuitenkin kiiltäväksi, joka saa omat hiukseni näyttämään siltä kuin en olisi muistanut käydä suihkussa kuukauteen. Tämä lakka kuivuu sen sijaan mataksi. Kiitos.

Tuote, jota et tiennyt tarvitsevasi

John Masters Organics Herbal Cider

Olen hehkuttanut Herbal Cideria vuosikaudet ja se on nähty myös aiemminkin vuoden parhaissa tuotteissa. Silti minusta tuntuu, että huutelen tästä purnukasta (jonka voisi hyvin palkita myös vuoden oudoimpana hiustuotteena) täysin itsekseni. Ilmiantakaa itsenne kommenttiboksissa, mikäli olette löytäneet tämän omenasiiderietikkatökötin loistavuuden! Kyseessä on siis tosiaankin omenasiiderietikasta (joka on ikivanha hiustenhoitoaine) ja yrteistä valmistettu neste, joka laimennetaan veden kanssa ja sillä valellaan hiukset pesun jälkeen. Aluksi tökötti tuntuu hiuksissa oudolta ja jopa siltä, kuin hiuksista tulisi kuivat, karheat ja takkuiset, mutta kun liuosta on hetken puristellut kutreihin, antanut vaikuttaa muutaman minuutin, huuhdellut sen pois ja kuivannut tukan, saa hallelujaa-elämyksen! Se sitoo hoitoaineen paremmin hiuksiin ja hiuksista tulee pumpulinpehmeät, sileät, tuuheat ja kiiltävät. Omituinen, mutta todella ihana tuote!

Parhaat hiusvärit

Cultivators

Tämä hiusvärimerkki mullistaa käsityksen hiusten kasvivärjäämisestä. Myönnetään, se on oma maailmansa, johon ei päde ihan samat lait kuin synteettisiin väreihin, mutta en keksi yhtään hyvää syytä, miksi kenenkään kannattaisi altistaa itsensä moisille myrkyille. Kasvivärit ovat paitsi superhoitavia, myös superkestäviä ja värivivahteet upeita. Cultivators valmisti vuosikaudet kasvivärejä toisille merkeille ennen kuin oli tuotekehitykseensä niin tyytyväinen, että lanseerasi oman värimerkin. Värisävyt ovat ihan toista luokkaa kuin monilla muilla kasvivärimerkeillä ja joukosta löytyy jopa viileitä vivahteita. Törmään usein kysymykseen voiko pieleen menneen kasvivärin päälle värjätä suoraan synteettisellä värillä tai toisin päin ja vastaus on kyllä voi, mutta itse suosittelen olemaan pesemättä hiuksia muutamaan päivään kasvivärjäyksen jälkeen, sillä väri jatkaa tekeytymistään hämmästyttävän pitkään.

Tutustu lisää Cultivatorsin väreihin tässä postauksessa ja lue useimmin kysytyt kysymykset hiusten kasvivärjäyksestä tästä postauksesta.

Paras hiustenhoitosarja

Less is More

Tämän vuoden paras hiussarja on epäilemättä Less is More. Aika näyttää jatkuuko hypetykseni, kun olen testannut sarjaa vielä laajemmin, vai tulenko vaihtelemaan sen ja John Mastersin välillä, mutta juuri nyt elän kuherruskautta Less is Moren kanssa, joka saa bonusta myös eurooppalaisuudestaan. Viime aikoina olen saanut harmaita hiuksia jenkkibrändien puutteellisista pakkausmerkinnöistä etenkin ihonhoitotuotteissa, joten sitä on alkanut arvostamaan EU:n kosmetiikkalainsäädäntöä ja erityisesti sertifikaatteja – ne todellakin helpottavat niin kuluttajan kuin myös ammattilaisen elämää.

Mitkä olivat teidän hiussuosikkeja tänä vuonna? Löytyykö listalta matcheja? Entä kumpi teistä on parempi sarja, Less is More vai John Masters Organics?

Avainsanat: , , , , ,