BeautyInken purkkinurkka

Suuri purkkigaala 2017: Inken purkkinurkan poiminnat

Beauty | Inken purkkinurkka | 31.12.2017 | Inke

Vieraileva kirjoittaja Inke on kummissaan, miten jo entuudestaan vakava purkkihulluus on voinut kuluneen vuoden aikana kohota aivan uusiin sfääreihin..

Purnukkahommien osalta vuosi 2017 on kulunut sekä kiintoisissa että kuulaissa merkeissä. Ihanan outoja kauneusjuttuja on tullut testailtua ehkä enemmän kuin koskaan aiemmin, siitä kiitokset tälle pikku palstalleni. Katseet alkavat olla jo ensi vuodessa – tuskin maltan odottaa, millaisia kauneusuutuuksia sen aikana pääsenkään testailemaan! Ennen skumppapullojen poksauttamista täytyy kuitenkin vielä asetella kasvoille vuoden viimeinen sheet mask ja tehdä pieni välitilinpäätös kuluneesta kauneusvuodesta. Pidemmittä puheitta…

Inken Purkkinurkan parhaat kauneuslöydökset 2017:

Paras zen-tuote: KNC Beauty All Natural Collagen Infused Lip Mask -huulinaamio

Hupaisan näköinen huulinaamio oli takuuvarmasti söpöin testaamani kauneustuote tänä vuonna. Huulinaamio toki kosteuttaa huulia kivasti, kuten lupaakin, mutta tunnustusta se saa tällä kertaa aivan muista ansioista. Eipä olisi nimittäin uskonut, että vuoden rentouttavimmaksi kauneuskokemukseksi nousee vaaleanpunainen, pikavilkaisulla hieman kauhukauneuskirurgian tuloksiakin muistuttava kumilärpäke!

Kun suun päälle asettelee naamion vartiksi, täytyy vaikutusaika pysyä sekä hiljaa että paikoillaan – muuten naamio lätsähtää lattialle ja menee hukkaan. Mikä loistava hiljentymisharjoituksen paikka etenkin meille, joilla ei muuten tule puuhaan juuri ryhdyttyä! Erityisen mielenkiintoista on se, miten hiljaisuus vahingossa jatkuu vielä hyvän tovin naamion poisottamisen jälkeenkin…

Pähkinänkuoressa: loistava ja monivaikutteinen tuote kaikille itsensä hemmottelijoille ja hiljentymistä hakeville!

Vuoden ahaa-elämys: ekstraminuutti

Jos peruspurnukat ovat hallusssa, olet löytänyt ihollesi toimivat tuotteet etkä oikeastaan haluaisi hetkeen ostaa yhtään uutta ihonhoitopurnukkaa, uskon vakaasti, että voit saada aikaan melko tuntuviakin muutoksia. Ai, että mitenkö? Anna itsellesi ihonhoitolahjaksi ekstraminuutti tai pari aamuin illoin!

Vaikka olen aina nauttinut purkeilla läträämisestä, olen kuitenkin perusluonteeltani aika laiska ja haluaisin hoitaa homman nopeasti – ainakin per yhteen vaiheeseen käytetettävä aika. Kun testailin alkukesästä vaahtoamatonta kaksoispuhdistusta, vilpittömästi sanottuna vaikeinta uuden rutiinin omaksumisessa oli puhdistusaineiden perusteellinen, mutta hellävarainen hieronta kasvoille minuutin-parin ajan.

Aluksi nuo minuutit tuntuivat aivan loputtoman pitkiltä, mutta alkoivat muuttua siedettävämmiksi sitä mukaa, mitä enemmän huomasin niistä olevan hyötyä. Kevyt kasvohieronta tekee kuulkaa ihmeitä ihon kuulaudelle, sanokaa minun sanoneen! Öljyputsarin käyttö on takuulla helpoin tie ottaa kasvohieronta osaksi ihonhoitorepertuaariaan, siinä saa nimittäin kaksi kärpästä yhdellä iskulla.

Aika on rahaa – ja ensi vuonnakin ihonhoitoon käyttämäni 365 ylimääräistä minuuttia tulevat takuulla olemaan superhyvä sijoitus.

Vuoden väsytystaistelun voittaja: musliiniliina

No nyt kun tuli puheeksi… Jos tuo minuutteja kestävä kasvopesu oli hankalaa omaksua, vaikeuksia oli myös oppia ymmärtämään, mistä musliiniliinahypetyksessä oikein on kyse.

Mutta niin vain on kuulkaa päässyt käymään, että nuo harsovaipanriekaleiksi tuomitsemani pienet kankaanpalaset jäivät kuin jäivätkin pysyviksi asukeiksi kylppärin pyyhepatterin päälle – ja siis säännölliseen käyttöön myös! Liinan avulla puhdistuvat täydellisesti myös hiusraja ja kaula, eikä päällä ollut kotipaitakaan ole pesun päätteeksi enää litimärkä. Kasvot saavat liinalla myös kevyen kuorinnan, joka tuntuu sopivan iholleni erinomaisesti. Puoli vuotta säännöllistä pesua ja käyttöä ei ole juurikaan jättänyt jälkeä liinoihini (joskin minulla on niitä kierrossa nyt seitsemän kappaletta, niin ei tarvitse olla enää pelkästään näiden takia pyörittämässä valkopyykkiä). Ja kuten jo kesällä totesin – kerrankin joku hyvä on myös oikeasti todella edullista!

Inhoamastani vaippaliinasta kylppärin lemppariksi: aikamoinen juonenkäänne, vai mitä?

Vuoden meikkifilosofia: -50 %

En pidä itseäni kovin kummoisena meikkaajana, mutta tänä vuonna meikkikokeiluja on tullut tehtyä enemmän kuin pitkään aikaan. Todella näyttävien instagram-meikkilookien rinnalla jyllää vahvana vastatrendi, jossa pääosaan nousee selkeästi yksi kohta kasvoista – eikä sekään välttämättä mitenkään överipuunatusti.

Lähetänkin siis lämpimät kiitokset SKAM:in Nooralle, joka todisti, että tummanpunainen huulipuna näyttää superfreesiltä, kun silmämeikin jättää kokonaan väliin. Itselläni tämä asetelma kiepsahti myös toisinpäin, kun löysin loppuvuodesta huolettomaan menoon suunnitellut, sormin levitettävät luomivärit. Niiden pariksi parhaiten tuntuu sopivan väritön ja kiilloton huulirasva.

Ihailen kyllä edelleen taidokkaasti tehtyjä ja tasapainossa olevia meikkilookeja, mutta kaltaiseni huldahuoleton on päätynyt tämän buumin myötä meikkaamaan useammin, näkyvämmin ja monipuolisemmin – ja nauttimaan siitä.

Vuoden timanttisin tuote: Whamisa Toner Original -kasvovesi

Jos voisin valita vain yhden…

…niin en miettisi sekuntiakaan, koska vastaus on niin yksiselitteinen!

Olen testaillut Whamisan tuotteita pitkin syksyä ja tulen vielä jossain vaiheessa varmasti kertomaan kokemuksistani yksityiskohtaisemminkin. Tähän väliin tyydyn kuvailemaan sarjaa vain yhdellä sanalla: RAKKAUS. Taidatte jo tietää, että olen ihminen, joka vaihtaa loistavankin purkin seuraavaan ihan silkkaa uteliaisuuttaan, mutta tästä sarjasta on löytynyt useampia tuotteita, joita aion ostaa lisää ensimmäisten purnukoiden loputtua. Ja se on kuulkaa paljon se.

Itselleni sarjan tuotteista tärkeimmäksi nousee Whamisa Toner Original -kasvovesi, jota en oikeastaan edes haluaisi kutsua kasvovedeksi, koska se ei riitä kuvailemaan tuotetta. Silkalla hyvyydellä ja taialla ladattu hoitoneste tai eliksiiri olisi mielestäni paljon lähempänä totuutta!

Sain ensikosketuksen tuotteeseen toimiessani Katjan ihonhoitoesitelmän demopäänä I love me -messuilla, jossa Katja taputteli tuotetta kasvoilleni seitsemän ohutta kerrosta peräkkäin korealaisesta kauneudenhoitorutiininista kertoessaan. Muistan vieläkin, miten mielettömän superkosteutetulta ja valaistuneelta ihoni tuntui sen ensimmäisen käsittelyn jälkeen – ja kuulkaa, ihoa on kyllä hoidettu täällä suurella hartaudella aiemminkin!

Lähipiirilleni olen hehkuttanut tuotetta muutamia kuukausia, yhdelle ystävistäni olen kertonut siitä innostuksissani jo kolmeenkin kertaan. Purkin sisartuote, seka- ja rasvoittuvalle iholle suunnattu Refresh Toner sai ansaitusti paikkansa myös Katjan vuoden parhaiden purkkien listalla, joten yksin en rakkauteni kanssa ole – ja tiedän, että tähän tarttuvista useimmat tulevat rakastumaan siihen korviaan myöten. Tämän vertaansa vailla olevan löydöksen pidän siis ehdottomasti mukanani myös ensi vuonna!

Suurensuuret kiitokset kaikille Purkkinurkan seuraamisesta ja juttujen kommentoinnista kuluneena vuonna! Uusi vuosi, uudet kujeet – ja todennäköisesti myös (hyvällä tavalla!) kreisimmät kauneusjutut…

Avainsanat: , ,