Lifestyle

Purkkikaaoksen kesytys

Lifestyle | 19.9.2017 | Katja Kokko

Niin ihana kuin uusi kotini onkin, siinä on yksi iso miinus: säilytystilan puute. Kammoan levällään olevia tavaroita ja haluaisin piilottaa kaikki käyttöesineetkin pois näkyviltä. Pursuilevat kaapit ja laatikot ahdistavat ja saavat oloni tuntumaan tunkkaiselta – aivan kuin kaaos heijastuisi jotenkin sisäiseen olotilaani. En hamstraa tavaroita (vaan päinvastoin, joskus harmittaa jälkikäteen mitä kaikkea onkaan tullut heitettyä pois tavaranpaljouden pelossa), mutta kotini valtaa siitä huolimatta säännöllisin väliajoin hallitsematon kaaos nimeltä purnukkavaltameri.

Sehän liittyy suoraan työhöni, että purkkeja on paljon. Satoja. Ne lähtevät kiertoon säännöllisesti, mutta työn vuoksi en voi laittaa jokaista purnukkaa eteenpäin noin vain, vaikka en niitä itse aktiivisesti käyttäisikään, koska tarvitsen niitä tuleviin blogijuttuihin. Muuttaessani uuteen kotiin sain purnukat joten kuten mahtumaan kaappeihin, mutta kuluneen puolen vuoden aikana tilanne on niin sanotusti lähtenyt lapasesta:

Tässä kuvassa on kaiken lisäksi vain osa totuudesta. Purnukkakoreja ajelehti olohuoneen lisäksi myös eteisessä. Aluksi kaikki mahtui siististi tuohon jättikokoiseen paperikassiin, mutta lopulta sekin repesi liitoksistaan. Jokin järkevä säilytysratkaisu purkeille oli keksittävä, mutta pieneen kotiini ei myöskään mahdu enää yhtään uutta huonekalua (paitsi se sohvapöytä, jota ei vain tunnu löytyvän). Siksi ratkaisun piti olla kaunis ja kompakti, helposti liikuteltavissa sekä sellainen, että purnukat on myös helppo kaivaa sieltä tarvittaessa.

Kyselin vinkkejä sopiviin säilytysratkaisuihin Instastooreissa. Hyviä ehdotuksia tulikin puisesta arkusta vanhoihin matkalaukkuihin. Ne tuntuivat kuitenkin liian raskailta elementeiltä kotiini, sillä haluan pitää huonekalut suht siroina. Kun lähes kymmenen ihmistä oli ehdottanut Iittalan Vakka-laatikoita, suhtauduin ehdotukseen vakavasti ja ryhdyin tutkimaan niitä tarkemmin. Vakka-laatikoita voi pinota päällekäin ja tarvittaessa ne toimivat myös laskutilana ja sivupöytänä. Värejä ja kokoja on kahta vaihtoehtoa. Minä tykästyin vanerin väriseen laatikkoon ja isompi koko vaikutti juuri täydelliseltä tarpeisiini.

Koko purnukkameri mahtui kahteen 450x230x300 cm laatikkoon ja päällekäin pinottuna sain niistä kauniin sivupöydän sohvan kaveriksi. Täydellisen sohvapäydän metsästys jatkuu edelleen, mutta Vakka-laatikot toimittavat myös tilapäisen sohvapöydän virkaa, kun vahtaan Netflixiä (tai tällä hetkellä kylläkin Cmorea, olen koukussa suomalaiseen Aallonmurtaja-sarjaan). Laatikot istuvat kotiini täydellisesti ja ovat juuri sopivan keveät ja kauniit, en voisi olla tyytyväisempi! Joten kiitos kaikille suosittelijoille, taidan kääntyä jatkossakin puoleenne!

Sohvapöydän lisäksi hankintalistalla ovat muuten uudet keittiönpöydän tuolit, taas. Takapuoleni meni läpi niistä rottinkisella istuinosalla varustetuista vintage-wieniläistuoleista, jotka ostin talvella. Tuolit saivat uuden kodin eräältä lukijalta, joka toivottavasti jaksaa kunnostaa ne. Minä ajattelin ostaa Ton 14 -tuolit, koska ne ovat ajattomat, kauniit ja kohtuuhintaiset (enkä taatusti valitse rottinkista istuinosaa). En vain osaa päättää väriä: valkoinen vai jokin vaaleahko puu?

Mitäs tuumitte Vakka-laatikoista? Eikö näytäkin siltä kuin ne olisivat aine olleet tuossa?

Laatikot saatu blogin kautta

Kuvat Katja Kokko

Avainsanat: ,