Beauty

Pigmenttihäiriöiden tehohoito

Beauty | 21.5.2015 | Katja Kokko

 DSC_0030

Yhteistyössä Naturelle.fi

Juuri nyt eletään taas sitä aikaa vuodesta, kun pigmenttihäiriöt alkavat kukoistaa aurinkoisten päivien myötä ja olenkin saanut paljon kyselyistä niiden hoitamiseen.

Pigmenttihäiriöiden yleisin muoto on liikapigmentaatio, joihin lukeutuvat pisamat, kesakot sekä maksaläiskät. Näistä jälkimmäiset ovat usein niitä häiritsevimpiä. Kaikkia läiskät eivät toki haittaa ja minustakin on kaunista ja kiehtovaa, jos läiskät hieman kuultavat meikin läpi, sillä luonnollisempi meikkipohja on aina kauniimpi kuin paksu kerros meikkiä.

Maksaläiskien hoitaminen on haastavaa ja vaatii pitkäjänteisyyttä ja sitoutumista. Läiskien syynä ovat erityisesti perinnölliset taipumukset sekä hormonaaliset muutokset, useimmiten seurauksena e-pillereiden lopettamisesta tai raskaudesta, mutta on hyvä muistaa, että hormoonitoimintaan vaikuttavat lukuisat muutkin asiat, kuten voimakas stressi, sairaudet sekä vahvat lääkitykset. Raskauden aikana iholle voi myös ilmestyä läiskiä, jotka häviävät tai vaalenevat itsestään.

Mikäli omaa perinnöllisen taipumuksen maksaläiskiin tai on oleskellut elämänsä aikana runsaasti auringossa, tehokkainta mahdollista hoitoa on ennaltaehkäisevä hoito, joka kannattaa aloittaa viimeistään 30 vuotiaana.

Maksaläiskiä pystytään vaalentamaan tehokkailla hoitotuotteilla sekä säännöllisillä ihonhoitorutiineilla, mutta huolimatta hyvistä hoitotuloksista, läiskien täydellinen katoaminen on melkoinen mahdottomuus (kertokaa toki, jos joku on tässä onnistunut). Iho tulee hoidon lisäksi suojata hyvin auringolta, löydät vinkit siihen tästä postauksesta.

DSC_0072

Maksaläiskien hoidossa keskitytään erityisesti ihon kosteuttamiseen, runsaaseen määrään antioksidantteja, vaalentaviin raaka-aineisiin ja kirkastaviin, ihosolujen uudistumista stimuloiviin AHA-happoihin ja entsyymeihin, jotka tasapainottavat ihon omaa suojakelmua eli hydrolipidikalvoa ja auttavat siten aktiivisia tehoaineita imeytymään paremmin ihon kerroksiin.

Kun hoidamme ihoa, keskitymme aina ensisijaisesti ihon pinnalla olevan hydrolipidikalvon hoitamiseen, jonka vuoksi sen tasapainon ja vastustuskyvyn säilyttäminen ja tukeminen on kaiken a ja o ihon hyvinvoinnin sekä aineiden imeytymisen kannalta. Siksi kasvojen pesun saippualla ja voimakkaasti vaahtoavilla, ihon narisevan puhtaaksi ja kiristäväksi pesevillä tuotteilla saa unohtaa. Ne pesevät suojakelmun sisältämät tärkeät hyvät bakteerit ja ihon oman öljy-vesi-emulsion pois iholta nostaen ihon pH:ta, joka on luonnostaan hapan.

Keräsin Naturellen valikoimasta tehokkaimmat täsmätuotteet pigmenttihäiriöiden hoitoon. Ne löytyvät Juice Beautylta ja Sukilta – sarjoilta, jotka ovat osoittautuneet omien ja asiakkaiden kokemuksien myötä tehokkaimmiksi aknen, epäpuhtauksien, rosacean sekä pigmenttihäiriöiden hoitamiseen.

DSC_0009

Juice Beauty Green Apple Peel Full Strength

Tehokas hedelmähappokuorinta on yksi tärkeimmistä tuotteista maksaläiskien hoidossa. AHA- eli hedelmähapot stimuloivat ihosolujen uudistumista niin, että heleä ja tasaisen värinen iho tulee välittömästi esille, huokoset supistuvat, rypyt siloittuvat ja iho näyttää silmin nähden elinvoimaiselta. Lisäksi AHA-hapot tasapainottavat ihon hydrolipidikalvoa ja auttavat muiden tehotuotteiden vaikuttavia aineita imeytymään syvemmälle ihon kerroksiin. Iho ei nimittäin automaattisesti ota vastaan sille levitettäviä aineita optimaalisella tavalla, tämän huomaa varsinkin hoitamattomassa ihossa tai puutteellisissa ihonhoitorutiineissa.

Tehokkaat AHA-hapot nipistelevät ja kuumottavat iholla ja saavat sen punoittamaan. Kuinka paljon, se riippuu tuotteen voimakkuudesta. Juice Beautylla on kolme eri AHA-kuorintaa, joista Full Strength on nimensä mukaisesti voimakkain eikä sovi herkälle ja ohuelle iholle – tällöin kannattaa valita Sensitive-versio. Blemish Clearing-kuorinta sopii normaalille iholle tai hieman miedompaa kuorintaa kaipaavalle. Valitsin Full Strengthin suosikkeihini, sillä se on kiistatta tehokkain, mutta kehotan herkkäihoisia valitsemaan suosiolla miedomman kuorinnan.

Tuote sisältää hedelmämehuja, joissa on luonnostaan mietoja hedelmähappoja, kosteuttavaa ja rauhoittavaa aloe veraa, luonnostaan keratolyyttisesti kuorivaa salisyylihappoa sisältävää paju-uutetta sekä tehokkaita glykolihappoa ja maitohappoa, C-vitamiinia, retinyylipalmitaattia, magnesiumia, kuparia ja sinkkiä. Tuotteessa yhdistyvät todella tehokkaat ihosolujen uudistumista vilkastuttavat sekä kollageenintuotantoa stimuloivat ainesosat ja tulokset ovat hoitolatasoisia, kun myös kuorintaa seuraavat tuotteet on valittu huolella ja oikein.

Tämän kuorinnan kanssa mutkia ei voi siis vetää suoraksi ja suosittelen jättämään sen hyllyyn, jollei ole valmis panostamaan myös muihin hoitotuotteisiin, jotta aikaan ei saa enemmän haittaa kuin hyötyä. Puutteellisen hoidon seurauksena tehokkailla AHA-hapoilla kuorittu iho kuivuu, herkistyy ja altistuu erilaisille iho-ongelmille, joten lue tämä juttu loppuun saakka.

DSC_0074

Juice Beauty Green Apple Peel Nightly Brightening Pads

Näistä ihmelappusista olen kirjoittanut aiemminkin. Juice Beautyn ”bambulaput”, joiksi niitä nimitän materiaalinsa vuoksi, sopivat kaikille ihotyypeille iltaisin käytettäväksi kirkastuskuuriksi, joilla pyyhitään iho kasvoveden jälkeen ennen seerumin levittämistä.

Laput on suunniteltu erityisesti pigmenttiläisikien hoitoon ja ne sisältävät vaalentavia raaka-aineita: B3-vitamiinia, punalevää, laktritsinjuurta ja sokeriruokoa, jossa on luonnostaan AHA-happohin lukeutuvaa glykolihappoa. Kukapa ei kirkastusta iholleen kaipaisi, joten laput sopivat tuhkimokuuriksi ihan kaikille ihotyypeille, myös herkälle iholle, sillä hedelmähapot ovat mietoja tässä tuotteessa.

DSC_0077

Juice Beauty Green Apple Age Defy Serum

Juice Beautyn Green Apple -tuotelinjan seerumi on yksi parhaista kokeilemistani seerumeista, sillä sen kosteutustehot ovat huippuluokkaa ja tuote kirkastaa ihoa, supistaa ihohuokosia sekä puhdistaa epäpuhtauksia.

Seerumiin on pakattu todella kiitettävä määrä tehoraaka-aineita, kuten mietoja luonnollisia hedelmähappoja sisältävien hedelmämehujen lisäksi ihoa kiinteyttäviä peptidejä, kirkastavaa ja huokosia supistavaa paju-uutetta, ihosolujen uusiutumista stimuloivaa sokeriruokoa, runsaasti erilaisia antioksidantteja sisältäviä ubikinonia, alfalipoiinihappoa, DMAE:a, toisiaan tukevia A-, C- ja E-vitamiineja, mustan teen uutetta ja merileväuutetta sekä runsaasti ihoa pehmittäviä ja ravitsevia omega-rasvahappoja sisältäviä kasviöljyjä ja iholle kosteutta sitovaa hyaluronihappoa. Tuotteen hinta-laatusuhde on Juice Beautylle ominaiseen tapaan todella hyvä ja pakkauskoko iso.

DSC_0027

Suki Bio-Brightening Serum

Sukin kirkastava seerumi on raaka-aineidensa puolesta maksaläiskien hoidossa kuningatar. Seerumista jää todella hyvä tuntuma iholle ja se auttaa kosteutta pysymään ihossa. Tuote sisältää arbutinia, eli sianpuolukasta saatavaa tehoainetta, joka on yksi tunnetuimmista ja tehokkaimmista raaka-aineista pigmenttihäiriöiden ja couperosan hoidossa, sillä se estää melaniinintuotantoa. Lisäksi seerumissa on kirkastavaa lakritsinjuuriuutetta, C-vitamiiniglukosidia, runsaasti antoksidantteja sisältävää, ihoa vaalentavaa ja kosteuttavaa matsutake-sientä sekä ruusunmarjauutetta.

Seerumi auttaa vaalentamaan maksaläiskiä sekä ehkäisemään uusien syntymistä. Lisäksi se sopii couperosan, rosacean sekä aknearpien hoitamiseen loistavasti. Tästä seerumista olen saanut kaikista eniten palautetta pigmenttihäiriöiden ja rosacean hoidossa – ja pelkkiä positiivia sellaisia.

DSC_0054

Juice Beauty USDA Organic Treatment Oil

Ja sokerina pohjalla kunnon ihoöljy. Sitä ilman ei yksikään iho kukoista ja varsinkin pigmenttiläiskien hoidossa ja AHA-kuorinnan kanssa iho tarvitsee ravitsevia ja korjaavia kasviöljyjä, jotka sisältävät runsaasti omega-rasvahappoja ja erilaisia antioksidantteja. Ne luovat perustan luonnonkosmetiikalle ja itse asiassa koko ihonhoidolle. Öljyä on kuitenkin turha sivellä kasvoille ilman kasvovettä ja seerumia eli kosteutta, sillä imeytyäkseen se tarvitsee alleen tasapainoisen ihon suojakelmun ja kosteutetun ihon.

Juice Beautyn USDA Organic Treatment Oil on laadukkaiden kylmäpuristettujen kasviöljyjen cocktail ja jälleen kerran tuote loistaa hinta-laatusuhteellaan. Pakkauksesta ei tosin saa hohdokasta sitten millään, joten esteetikko voi halutessaan vaikka pullottaa öljyn tummaan lasipulloon, jossa on pipettikorkki. Laadukas sisältö on kuitenkin tärkein: auringonkukka-, oliivi-, jojoba-, pellavansiemen-, purasruoho-, iltahelokki-, karpalonsiemen ja viinirypäleensiemenöljyt luovat monipuolisen omega-rasvahappojen ja antioksidanttien yhdistelmän, jotka pehmittävät, kiinteyttävät ja kirkastavat ihoa. Lisäksi öljyssä on ihoa korjaavia ja rauhoittavia oliivinlehti-, kehäkukka-, kamomilla- ja porkkanauutteita.

Näiden täsmätuotteiden lisäksi tulee muistaa hellävarainen puhdistusaine, laadukas kasvovesi sekä tehokas kosteusvoide ja ihon suojaaminen auringolta.

Kuinka monelle teistä ilmestyy kesällä pigmenttiläiskiä tai esiintyykö jollain niitä ympäri vuoden? Kuinka paljon pigmenttiläiskät häiritsevät teitä? 

Itselleni ilmestyy suun ympärille viiksiä muistuttavat viirut, mutta toistaiseksi ne eivät ole häirinneet ja suojaan kasvoni aina vähintään suojakertoimen sisältävällä meikkipohjalla.

Naturelle viettää yksivuotissynttäreitään tällä viikolla ja tarjoaa sen kunniaksi Sukin Bio Brightening Serumin hintaan 49 € (norm. 71 €). Tarjous on voimassa sunnuntaihin 24.5.2015 saakka.

DSC_0062

Tuotteet tarjosi testiin Naturelle

Kuvat Katja Kokko

Avainsanat: , , , , , , , , , , , , ,