Beauty

Peilikaapin TOP 5 by Naturelle

Beauty | 7.1.2018 | Katja Kokko

Kaupallinen yhteistyö: Naturelle.fi, sisältää alekoodin

Ah ihanaa, rakastamani puuha eli listojen teko jatkuu! Luksusluonnonkosmetiikan keitaana tunnettu Naturelle pyysi minua nimittäin aloittamaan tämän vuoden listaamalla TOP 5 suosikkini heidän valikoimastaan. Meinasin tosin aluksi esittää protestin, sillä anteeksi vain, mutta miten on mahdollista valita vain viisi tuotetta valikoimasta, josta löytyy ainakin viisikymmentä suosikkia?! Viime vuosien aikana on tullut nimittäin löydettyä valikoimasta ”muutama” ihanuus. Pääset tutustumaan niihin tämän linkin takaa.

Oletan, että Naturelle on teille kaikille tai ainakin melkein kaikille tuttu, mutta jos ja kun joukkoon on liittynyt uusia lukijoita matkan varrella niin kerrottakoon, että Naturelle perustettiin vuonna 2014 ja se toimi aluksi pelkästään verkkokauppana. Valikoima on tunnettu monista ekslusiivisista tuotemerkeistä, kuten Tata Harperista ja Mahalosta, joita ei myydä missään muualla Suomessa ja moni merkki on kotoisin Jenkeistä. Pari vuotta sitten Naturelle aloitti myös oman maahantuonnin, jonka myötä jälleenmyyjäverkosto on laajentunut joidenkin tuotesarjojen osalta mm. Stockmannille. Naturellen suosio kasvoi niin räjähdysmäisen nopeasti, että elokuussa 2016 he avasivat kivijalkamyymälän Helsingin Bulevardille, palveluihin kuuluvat mm. meikkaukset sekä hemmotteluillat. Viimeisimpänä konsepti on laajentunut kauneushoitolaksi, joka toimii putiikin yhteydessä. Jos sama meno jatkuu, niin mitä kaikkea onkaan vielä odotettavissa? Ainakin voi sanoa, että luonnonkosmetiikalla menee Suomessa hyvin, kun kasvu on näin hurjaa!

Tällä kertaa päädyin listaamaan tuotteet, jotka putkahtivat intuitiivisesti mieleeni kuin apteekin hyllyltä ja kun tarkastelin myöhemmin mitä tuli oikein listattua, totesin, että en muuttaisi siitä juuri tällä hetkellä yhtikäs mitään. Nämä purnukat sopivat ympärivuotiseen käyttöön ja joukosta löytyy vaikutuksiltaan kosteuttavia, uudistavia, kiinteyttäviä, kirkastavia, tukkoisuutta poistavia ja rauhoittavia tuotteita.

Pidemmittä puheitta, tässä ovat TOP 5 suosikkini Naturellen valikoimasta. Postauksen lopusta löydät myös alekoodin, jolla saat melkein kaikista tuotteista kivan alennuksen koko tämän kuukauden ajan.

Naturellen TOP 5:

1. Tata Harper Hydrating Floral Essence

Ah Tata Harper, voi rakkautta! Omenanvihreät lasipullot yhdistettynä kirkkaankeltaiseen ja kultakorkkeihin on kieltämättä haastava yhtälö, mutta miten tyylikkäästi Tata sen tekeekään! Ra-kas-tan tätä tuotesarjaa, sen todella uniikkia ulkoasua, mahtavia koostumuksia, upeita raaka-aineita ja etenkin tuoksua, jota ei voi kuvailla muulla sanalla kuin Tata-tuoksu – ne joille se on tuttu, tietävät mistä puhun. Tatalla on monia tuotteita, joita rakastan, mutta yksi on ylitse muiden: Floral Essence kasvovesi, joka on todellakin enemmän kuin pelkkä kasvovesi. Kyseessä on kunnon hoitoneste, esenssi, joka ei sisällä lainkaan puhdistettua vettä, vaan tuote on ns. täyttä tavaraa: aloe veraa, ruusuvettä, laventelivettä ja hamamelisvettä, jotka kosteuttavat, rauhoittavat, uudistavat ja supistavat ihohuokosia. Hyaluronihappo sitoo ihosoluihin kosteutta, punajuuriuute korjaa vapaiden radikaalien aiheuttamia vaurioita, gotu kola kiinteyttää, paju-uute poistaa tukkoisuutta ja superoksididismutaasi tuo iholle kunnon tujauksen antioksidantteja. Tämän kasvoveden kosteuttavan vaikutuksen todellakin tuntee ja ihosta tulee ihanan pehmeä koko päiväksi. Ainoa miinus tulee pumpusta, joka ei suihkuta tuotetta täydellisen tasaisesti iholle, mutta tuote on niiiiiiin ihana, että annan anteeksi tämän puutteen.

Vinkki: suihkuta tuotetta kasvoille ja kaulalle ja taputtele se käsin ihoon. Toista halutessasi vaikka seitsemän kertaa!

Pääset tutustumaan kaikkiin Tata Harperia koskeviin kirjoituksiini täältä (varaa aikaa kokonainen päivä, sillä juttuja on PALJON!)

2. Kypris Moonlight Catalyst

Kypriksen Moonlight Catalyst on kyllä osuvasti nimetty: tuote on tarkoitettu käytettäväksi vain iltaisin, koska se sisältää erittäin lempeästi kuorivia entsyymejä ja mietoja AHA- ja BHA-happoja, kollageenia ja ihosoluja uudistavia peptidejä, luonnollista retinolin korviketta matkipapua sekä runsaasti kosteuttavaa xylitolia ja merilevää. Seerumi antaa iholle todella kauniin kuullon, iho on aamulla aivan uudistuneen näköinen, napakoitunut ja tasainen. Tämän seerumin vaikutukset todellakin huomaa. Suosittelen tätä elottomalle iholle, joka tarvitsee kunnon heleytysbuustia, ikääntyvälle iholle tehoseerumiksi sekä tukkoiselle iholle. Jos iho on todella herkkä tai iholla on jokin akuutti herkkyystila, kuten perioraalidermatiitti tai rosacea, en suosittele tätä tuotetta. Muutenkin herkkäihoisen tulee aina olla varovainen kuorivien tuotteiden kanssa. Seerumia voi käyttää joka ilta, mutta kuulostele ihosi tarpeita. Voit hyvin käyttää seerumia muutamana iltana viikossa tai vain kuuriluontoisesti.

Löydät kaikki aiemmat postaukseni Kypriksestä täältä.

3. Lilfox Prickly Pear Illuminating Beauty Nectar

Lilfox on Miamista kotoisin oleva sarja, joka oli yksi viime vuoden ihanimmista uusista tuttavuuksista (tai siis vihdoinkin pääsin kokeilemaan tuota pitkään ja hartaasti himoitsemaani sarjaa). Lilfoxin ihoöljyt tekivät minuun lähtemättömän vaikutuksen, jota on vaikea selittää… kyseessä on monien asioiden summa, kuten täysin nappiin menneet pohjaöljyvalinnat sekä timanttisen loistavat valinnat eteerisissä öljyissä (sarjan perustaja Alexis Rose onkin aromaterapeutti), mutta Lilfoxin kohdalla on melkein pakko todeta, että jotain muutakin erityistä näissä tuotteissa todella on… kenties tuotteiden sisältämät jauhetut parantavat kivet tuovat niihin todellakin poikkeuksellisen fiiliksen, jota on vaikea sanallistaa. Prickly Pear kauneusnektari sisältää brasialaista turmaliinikristallia sekä ihan killerit pohjaöljyt: kaktusviikunaöljyä, viinirypäleensiemenöljyä, granaattiomenansiemenöljyä, passionhedelmänsiemenöljyä ja vadelmansiemenöljyä, joissa on runsaasti antioksidantteja ja iholle monin tavoin hyödyllisiä ja parantavia rasvahappoja, jotka eivät tuki ihoa. Kokonaisuuden kruunaavat jasmiinin, santelipuun, frankinsensin ja bergamotin (bergapten free eli öljy ei ole fototoksinen) eteeriset öljyt, jotka tekevät tuoksusta suorastaan pökerryttävän ihanan, hennon ja hienostuneen. Tämä öljyy imeytyy salamannopeasti ja saa ihon hehkumaan!

Löydät aiemmat kirjoitukseni Lilfoxista täältä.

4. Max and Me Mask & Wash

Kun nyt lähdettiin osastolle ”tuotteet, joiden taikaa ei vaan voi selittää” niin pisimmän korren tässä vetää kyllä Max and Me ja sarjan Sweet Serenity naamion ja putsarin yhdistelmä. Kun olen käynyt sarjan perustajan Tanjan kanssa sähköpostikeskustelua, niin en lainkaan ihmettele, että purnukat sisältävät korkealaatuisten ja rakkaudella valittujen raaka-aineiden lisäksi puhdasta rakkautta, keijupölyä, parantavaa energiaa ja voimia maailman parantamiseksi (Tanja on näkijä, joka liitelee ihan omilla taajuksillaan, positiivisella tavalla!). Alan ehkä pikkuhiljaa uskoa siihen, että aivan kuten kokkaamisessakin rakkaudella laitetun ruoan tuntee ja maistaa, puhtaasta sydänenergiasta käsin purkitettujen tuotteiden taian voi todella tuntea ja aistia iholla. Olen nimittäin monta kertaa miettinyt tämän tuotteen kohdalla, miksi se resonoi itselleni niin voimakkaasti (sen lisäksi, että ihosta tulee ihanan hehkuva kuin olisi käynyt ulkoilemassa pikku pakkasella tai saunassa), onko kyse tuoksusta, ihanasta koostumuksesta… vai mistä? En ole keksinyt vastausta, mutta tämä tuote on silkkaa rakkautta!

Kallis Sweet Serenity tosin on, siitä ei pääse mihinkään (nyt kannattaa siis hyödyntää alekoodi tähän!), mutta korkeaa hintaa selittää kyllä ainakin manuka-hunaja, joka maksaa moninkertaisesti tavalliseen luomuhunajaan verrattuna. Lisäksi naamio sisältää sheavoita, mangosteenia, tamanuöljyä, karpaloöljyä, raakakaakaojauhetta, kookosöljyä, ruusunmarjaöljyä, arganöljyä, granaattiomenaöljyä, villikirsikkaöljyä, monoiöljyä ja mustakuminaöljyä – itseäni aiemmasta bloggauksestani lainaten, tässä on viiden tähden gourmet-illallinen iholle. Kun tähän cocktailiin yhdistetään vielä italianolkikukan, santelipuun, ruusun, laventelin, nerolin, geraniumin, ylang ylangin, patsulin ja palmarosan eteeriset öljyt, lopputuloksena on jotain, jota voi perustellusti nimittää sanoilla suloinen tyyneys.

Vinkki: tuotteeseen pitää sekoittaa pieni loraus vettä, jotta koostumuksesta saa notkean tahnan ja se levittyy helposti. Levitä iholle ja anna vaikuttaa 5-30 minuuttia riippuen siitä kuinka käytät tuotetta ja miten paljon haluat sen vaikutuksista irti.

Tutustu syvällisemmin Max and Mehen tässä postauksessa.

5. Mahalo Rare Indigo

Viimeisenä, mutta ei suinkaan vähäisimpänä sukelletaan indigonsinisiin rakkausenergioihin, jotka ovat kotoisin Havaijilta. Mahalon Rare Indigo on sinivioletti kauneusbalsami, joka rauhoittaa erilaisia tulehduksia, ihottumia ja ärsytyksiä. Itse tosin nautin tuotteesta sen ravitsevien, siloittavien, pehmittävien ja kirkastavien ominaisuuksien vuoksi – balsami on pakattu täyteen ravinnerikkaita kasviöljyjä ja -vahoja sekä eteerisiä öljyjä ja antioksidantteja, jotka korjaavat ihoa monipuolisesti. Balsamin tuoksu on aivan huumaava ja uniikki sekoitus mm. indigoa, iltalianolkikukkaa, kamomillaa, laventelia ja ylang ylangia, jotka eivät pelkästään helli aisteja ja tyynnynä mieltä, vaan ne rauhoittavat myös ihoa. Tuotteen koostumus on huoneenlämmössä kiinteä, mutta hyvin pehmeä, melkein geelimäinen ja se sulaa ihon lämmöstä samettiseksi öljyksi. Rare Indigo on täydellinen aistinautinto silmille, kosketukselle ja hajunystyröille!

Tutustu Mahaloon syvällisemmin tässä postauksessa.

Nyt kun tästä haastavasta tehtävästä ”valitse viisi suosikkituotetta, kun voisi valita viisikymmentä” on selvitty, heitänkin pallon teille: listaa omat TOP 5 suosikkisi Naturellen valikoimasta. Olisi myös kiva kuulla kommenttiboksissa, löytyykö suosikeistasi matcheja oman listani kanssa.

Alekoodi

Koodilla KATJA15 saat 15 % alennuksen Naturellen kivijalkamyymälästä ja verkkokaupasta 31.1.2018 asti. Etu ei koske Nuori-, Kypris-, Mahalo- ja Vintner’s Daughter -tuotesarjoja eikä lahjakortteja.

Kuvat Katja Kokko

Avainsanat: , , , , , , , , , , ,