Heräsin viikko sitten perjantaina vahvaan haluun tutkailla itsekseni ajatusta siitä kuka minä olen, tai oikeastaan mitä minä olen. Vuosi oli vaihtumassa ja kaipasin jonkinlaista konkreettista summaamista. Keittelin siis tapani mukaan hyvän mustan kahvin ja istahdin luonnoslehtiöni kanssa pöydän ääreen, kirkasvalolampun loisteeseen. Aloitin tämän oman self-help/life coaching-harjoitukseni kirjoittamalla paperin yläreunaan kauniilla käsialalla minä.
Sen jälkeen raapustin paperiin olen, ja aloin intuitiivisesti listata itseäni kuvaavia positiivisia adjektiiveja. Totesin heti alkumetreillä, ettei listaaminen ollutkaan niin helppoa… Ongelmana ei ollut omien hyvien puolien löytäminen, vaan se, että itseäni kuvaavilla sanoilla oli kullakin jotenkin eri ääni. Huomasin ajattelevani: ”Tältä vaikutan ulospäin.”, ”Näin perheeni minut luultavimmin näkee.”, ”Tälläinen olen ystävälleni XX:lle.”, tai ”Tällainen pyrin olemaan edellisessä suhteessani.” Olen lähiaikoina saanut tutuilta kommentteja some-kanavissa, kaupungilla törmätessä tai esim. kylppärin peiliini meikkikynällä kirjoitettuna viestinä, kuinka inspiroin, säteilen, hehkun rauhaa ja kuljetan mukanani energiaa. Olenko oikeasti tuollainen, oikein niinkuin 360° ja 100%? Halusin paistatella tuona aamuna kirkasvalolampun lisäksi omassa loisteessani, joten päädyin seuraavaksi listaamaan mitä en ole.
Ensimmäiset adjektiivit löytyivät helposti, mutta jo toisella rivillä alkoi kurkkua kuristaa. Mielestä tulostui paperille laiska, saamaton, ja pään sisäinen keskustelu käynnistyi taas. ”Mutta siis toihan on mun peruspelko, että oon laiska ja saamaton. Mutta mähän siis just en ole noita. Miks musta sit tuntuu usein, että olen? No mutta kuka tahansa joka mut tuntee, tietää, että en todellakaan ole! Joo, mutta tollaiseksi mä itse koen usein itseni, olenko siis oikeasti, vai enkö kuitenkaan ole…?” Stop ja eteenpäin, ei voi kyykätä homma heti kärkeen! Jatkoin reippaasti kirjoittamista ja kurkun kuristus vaan kasvoi! Pinnallinen, egoisitinen, ajattelematon, itsekeskeinen, järkähtämätön, huomionhakuinen… Käsi rupesi tuntumaan kirjoittaessa kylmältä, eikä mieli enää suostunut hiljenemään. ”Siis ystäväni XX taatusti kokee mut tällä hetkellä tällaisena!”, ”Herramunvereni, mähän olin just tollanen edellisessä palaverissa.”, ”Näin mä taidan suhtautua saadessani kritiikkiä.” Oli pakko lopettaa kirjoittaminen.
Tuon listan piti olla tällainen en ole, en todellakaan!!! Näitä luonteenpiirteitä en arvosta, enkä usein kykene kestämään läheisissäni, spottaan ne heistä helposti. Saisivat ottaa peilin kauniiseen käteensä ja ymmärtää tehdä asialle jotain! Mustan listani oikea nimi olikin tällainen en haluaisi olla. On selvää, että asioilla on aina kaksi puolta, joista useimmiten se negatiiviselta kalskahtava tulee jätettyä huomioimatta, mielummin jopa piilotettua. On niin helppo tunnistaa tuttuja piirteitä ja toimintamalleja toisissa ja jättää katsomatta itse peiliin.
Jatkoin pohdiskelua koko viikonlopun. Vuosi oli vaihtumassa ja halusin selkeyttää itselleni mitä noista listaamistani asioista haluan viedä mukanani tulevaan. Mitä kutsun lisää, mille annan enemmän huomiotani, mitä haluan työstää, mistä liikkua kauemmas ja mistä pyrin irrottautumaan kenties kokonaan? Samalla mietin ihmissuhteitani, ystäviä, perhettä, rakkauteni ja kiintymykseni kohteita. Kenen seurassa itselläni on hyvä olla, kuka syö energiaani? Kuka palaa valossani, entä kenet tukahdutan varjollani? Miten voi olla, että joku tärkeä ja rakas ihminen nostaa itsessäni aina esiin tiettyjä piirteitä? Entäpä miksi näen selkeästi toisessa tietyn luonteenpiirteen aiheuttaman kaavamaisuuden hänen itsensä kokiessa toimivansa täysin päinvastoin?
Viimeistelin mustan listani kyynelten saattelemana. Olen kerran saanut rakkaalta ihmiseltä kommentin olevani liian brutaalin rehellinen työstämisessäni ja vastaavanlaisen työstön vaatimisessa myös muilta. Brutaali on kamala sana, se on julma, raaka ja armoton. Sitä en missään tapauksessa halua olla, vaan mielummin peloton. Kohdata rohkeasti ja lempeydellä haastavia tilanteita ja toimintamalleja, erilaisia asioita itsessäni ja toisissa. Haluan kohdata rehellisesti negatiivisia energioita, antaa niille huomioni ja rakkauteni, ja tuolla tavalla muokata niitä, viedä voimaa pois. Samaan aikaan haluan vahvistaa valoani, kirkastaa ja kristallisoida. Tiedän kyllä minkä kanssa kaipaan lisätyöstöä ja mikä on jonkun menneisyydessä tapahtuneen aikaansaamaa päälle jäänyttä, josta on muodostunut toimintamalli… Tiedän myös missä loistan ja aion loistaa entistä kirkkaampana!
Yogi Bhajanin antama Vesimiehen ajan ensimmäinen sutra kuuluu: recognize that the other person is you. Tuo on ollut yksi omista vuoden 2017 pääteemoistani, jonka työstäminen sai komean loppuhuipentuman! Työstö jatkuu edelleen, mutta tämän listauspohdintani myötä ymmärrän yskän astetta paremmin. Teki todella hyvää selkeyttää ja sanoittaa näitä ajatuksia. Uudenvuodenaattona heräsin kirkkaaseen ajatukseen: ei pelkoa. Se on oma vuoden 2018 sutrani ja johtotähteni.
