Asioita joihin en kyllästy pukeutumisessa: valkoiset silkkipaidat ja korkeavyötäröiset leveälahkeiset housut.
Tänä kesänä olen toki huidellut myös valkoisissa silkkipaidoissa, mutta löysin rinnalle myös uuden suosikin, jonka pukisin mielelläni päälle vaikka joka päivä: valkoisen pellavakauluspaidan. Omani on ruotsalaisen Maskan, jota myydään Sofinahissa. Merkillä on monia ihania vaatteita. Viimeksi ihastuin kirkkaanoranssiin neuleeseen. Tämä pellavapaita on täydellinen Suomen kesään, sillä kuumalla ilmalla alle voi pukea bikinit, napittaa kauluksen kunnolla auki ja kääräistä hihat ylös.
Farkkuja en ole vetäissyt jalkaani moneen kuukauteen. Tällä hetkellä on totaalinen evvk fiilis farkkuja kohtaan. Liihottelen pelkästään liehulahkeissa tai ilmavissa ja mukavan tuntuisissa housuissa. Farkut näyttävät vain tosi tylsiltä. Mutta sitten törmäsin Net-A-Porterissa surfatessani lontoolaiseen Rejina Pyoon ja sain melkein sydänkohtauksen. Ihania vaatteita! En ollut ikinä kuullutkaan koko merkistä. Rakastan bongata uusia merkkejä ja asioita, mitä ei tule vastaan joka toisella Insta-tilillä. Löysin Rejina Pyolta farkut, jotka saivat minut hyperventiloimaan. Niissä yhdistyi kaikki lempiasiani: korkea vyötärö ja leveät, vajaamittaiset lahkeet. Väri oli täydellinen puhumattakaan vyötäröllä olevasta näyttävästä vyöstä. Oma kokoni oli jo tietenkin loppu Net-A-Porterista, mutta merkin omassa kaupassa oli jäljellä vielä yksi kappale minun kokoani. Hintalappu vain tuntui hurjalta. Löysin kuitenkin itseni viikon ajan monta kertaa päivässä kyttäämässä oliko kokoni jo loppunut. Koitin keksiä perusteluita itselleni, miksi maksaisin 400 euroa farkuista. Lopulta muistin lompakossa lymyävän spessukassani.
Olen säästänyt viime syksystä asti lompakkoon kaikki käteiset, mitä olen saanut myymällä vanhoja vaatteita tai vanhempieni antamat viikonloppurahat. En halunnut käyttää rahoja, koska oli mukava seurata kun potti paksuuntui vähitellen. Ajattelin rahojen olevan jotain spessua varten. Kun näkisin jotain todella ihanaa ja oman näköistä, mutta toteaisin hintalapun olevan melko suolainen, muistaisin spessukassani ja voisin hyvillä mielin törsätä rahat. Rejina Pyon farkkuja kuolatessani tajusin, että jos joku vaatekappale maailmassa niin ne olivat näköiseni. Ja niin pistin neljäsataa euroa haisemaan ja sain maailman ihanimmat farkut!
Laukku on viime kesänä Balilta ostamani ja maksoi muistaakseni viisi euroa. Käytän sitä joka päivä. En edelleenkään omista muuta käsilaukkua sen lisäksi (puolitoista vuotta sitten ostamani A.P.C:n reklamoin Beamiin, koska soljesta lähti värit kohtuuttoman lyhyessä ajassa). Bali-laukulla on kuitenkin sesonkia jäljellä enää pari kuukautta, sitten olen taas laukuton tai kannan tavaroitani Neal’s Yard Remediesin mainoskassissa tai Marimekon Matkurissa, joka on aivan räjähtäneen näköinen.
Ihmeellinen on tämä laukkufiksaationi. Vähän sama kuin ikuisuusprojekti sohvapöytä: jos ei tule vastaan sitä tismalleen oikeaa, olen mieluummin ilman. Yhden ihanan laukun kelpuuttaisin elämääni Pradalta, mutta sitä ei ole enää myynnissä ja veikkaan etten taida onnistua taivuttelemaan ystävääni myymään omaansa minulle.
Mitäs pidätte farkuista?
