Beauty

Kuukauden purkit 10/17

Beauty | 3.11.2017 | Katja Kokko

Postaus sisältää affiliate-linkkejä

Johan meinasi iskeä tenkkapoo lokakuun parhaita purkkeja valitessa. En nimittäin viitsinyt listata toistamiseen Whamisan ihanuuksia, Neal’s Yard Remediesin Beauty Sleep -tuotteita enkä Amalan ihanaa kasvovettä, koska olin juuri kirjoittanut niistä. Päätin laatia jonkinlaiset säännöt itselleni kuukauden purkki -listoihin: tavoitteeni on koota listoille sellaisia parhauksia, joista en ole ehtinyt kuukauden aikana muuten kirjoittamaan. (Mutta poikkeuksena saan kuitenkin hehkuttaa toiseen kertaan myös tuotetta, joka on ihan ykkönen, etenkin jos olin ensimmäisen kerran kirjoittanut siitä ihan kuun alussa, enkä kuun lopussa. No, nämä parhaudet tulikin jo nyt tässä postauksen alussa mainittua, joten en enää toista itseäni!)

Lokakuun parhaat purkit:

1. Whamisa Organic Fruit huulirasva

Whamisan huulirasvat on ihan huippuja! Niiden rasvapohjassa on  erilaisia öljyjä ja vahoja (avokadovoita ja -öljyä sekä omenaöljyä), mitä huultenhoitotuotteissa on yleensä tottunut näkemään. Tietenkin huulirasvat on höystetty Whamisan tapaan myös fermentoiduilla raaka-aineilla. Suosikkini Whamisan kolmesta huulirasvasta on hedelmähuulirasva, joka sisältää fermentoituja omena-, yuzu- ja vadelmauutteita sekä vuohennokkaa, joka ehkäisee tulehduksia ja auttaa hoitamaan rohtumia. Korealaiseen tapaan pigmenttiläiskiä vastaan varaudutaan myös huulten hoidossa; laktritsinjuuriuuttella ja kiinalaisesta lääketieteestä tunnetun tree peonyn juuren uutteella. Huulirasvan kruunaa piparminttuöljy, joka tuoksuu virkistävälle ja tuntuu mukavan viileältä huulilla (mutta viileä tunne on hyvin lempeä, ei liian kylmöttävä).

2. Neal’s Yard Remedies Wild Rose Hand Cream

Voi luojan kiitos Eteritiquen Miksu lähetti minulle paketillisen sinisiä purkkeja ja mukana oli myös pieni käsivoidekokoelma. Nyt se on todettava, että maailmassa ei ole parempia käsirasvoja! Suosikkini ovat Bee Lovely ja Wild Rose Hand Cream – molemmat yhtä hyviä, mutta täysin erilaiset tuoksultaan. Nyt käytössä on Wild Rose, jossa tuoksuvat geranium, greippi, patsuli, frankinsensi ja ylang ylang – ei siis suinkaan ruusu, mitä voisi tuotteen nimestä päätellä. Nimihän tulee siis villiruusunmarjaöljystä, joka on Wild Rose -tuotteiden avainraaka-aine.

Kuvittelin, etten ole käsivoiteissa brändiuskollinen, kunnes jouduin pariksi kuukaudeksi eroon Neal’sin voiteista. Nyt on todellakin oltava aina yksi varatuubi kaapissa eikä tee mieli edes kokeilla muita merkkejä, olkoot vaikka miten ihania pakkauksia tarjolla! Kynteni alkoivat kasvamaan kohinalla välittömästi, kun sain tuubin käyttööni eivätkä kädet huuda voidetta kuin ihan maksimissaan kahdesti päivässä.

3. Nafha Arganöljy

Yhtenä lokakuisena iltana olin todella pahantuulinen ja stressaantunut. Ehkä se oli ennen I love Me -messuja, koska olin aivan varma etten selviä kaikista töistäni, mutta todellisuudessa taisin vain jännittää messuja, koska niiden jälkeen on tuntunut siltä kuin vuorokauden tunnit olisivat tuplaantuneet, vaikka päivä vain lyhentyy ja loppuvuoden projektit ovat huipennuksessa. Tuona nimenomaisena iltana rintaani puristi ja hermosto huiteli sellaisilla kiepeillä, että oli käytettävä kaikki keinot rauhoittumiseen. Ja kas, mitä osuikaan käsiini kylpyhuoneen laatikon uumenista? Ayurvedisen ihonhoitosarja Lakshmin Pitta-öljy, joka on sekoitus pittalle sopivia eteerisiä öljyjä. Sitä sekoitetaan haluamaansa pohjaöljyyn ja hierotaan koko vartalo seoksella. Minulta löytyi iso pullollinen Nafhan luomuarganöljyä, joka on loistava pohjaöljy eteerisille öljyille ja aivan huippuhoitava, koska se sisältää runsaasti ihoa uudistavaa E-vitamiinia sekä ravitsevia omega-rasvahappoja. Arganöljy toimii sellaisenaankin kirjaimellisesti päästä varpaisiin, mutta itse lisään joukkoon mielellään eteerisiä öljyjä aromaterapeuttisten sekä ihonhoidollisten vaikutusten vuoksi.

4. Lakshmi Pitta-öljy

Lakshmilta löytyy jokaiselle kehotyypille eli doshalle omat öljyseokset; vatalle, pittalle ja kaphalle. Harmi vain, että Lakshmin tuotteita ei myydä suomalaisissa verkkokaupoissa, vaan ne täytyy käydä ostamassa paikan päällä jälleenmyyjiltä, joita ovat kauneushoitolat, sillä Lakshmi on hoitolasarja. PUR-Kaupalla on oma kauneushoitola, jonka yhteydessä myydään tuotteita Hakaniemessä sekä Kampissa. Moni ei varmasti kuitenkaan pääse paikan päälle ostamaan tuotetta, joten kehittelin teille DIY-reseptin pitta-öljyyn.

Käytän itse kaikista mieluiten Neal’s Yard Remediesin eteerisiä öljyjä, sillä ne ovat ekologisia, eettisiä ja korkealaatuisia, mutta ei se ole suinkaan ainoa laadukas brändi: myös ranskalainen Florame on tunnettu todella korkealuokkaisista öljyistä ja itävaltalainen Taoasis on myös yksi aromaterapian pioneereja. Linkitin öljyt niiden saatavuuden perusteella, sillä kumma kyllä, vaikka eteeristen öljyjen suosio kasvaa koko ajan, harva verkkokauppa tarjoaa niistä laajaa valikoimaa.

DIY Pitta-öljy

30 ml arganöljyä

6 tippaa laventeliöljyä

3 tippaa palmarosaöljyä

3 tippaa petitgrain-öljyä

3 tippaa ravensara-öljyä

2 tippaa ruusuöljyä

2 tippaa geranium-öljyä

Kaada arganöljy pieneen kulhoon, lisää joukkoon eteeriset öljyt ja sekoita huolellisesti. Kaada öljyseos lasipulloon, mielellään tummalasiseen, joka parantaa sen säilyvyyttä. Käytä öljy vartalon ihon hoitoon, kasvoille tämä 2 % laimennos on liian voimakas. Voit myös halutessasi puolittaa eteeristen öljyjen määrän kuuteen tippaan, jolloin laimennoksesta tulee 1 % ja tuoksu on miedompi.

5. Estelle & Thild meikkivoide

Olen kesästä saakka odottanut kuumeisesti saavani ruotsalaisen Estelle & Thildin meikkejä testiin, sillä odotukseni niiden suhteen oli todella korkealla. Kun sitten vihdoin ja viimein sain meikkirepertuaarin testiin, en pettynyt! Tuotteet ovat loistavia! Teinkin meikeistä Instastooreihin minivideosarjan, mutta se on toki jo hävinnyt bittiavaruuteen. Lopputulos meikistä on kuitenkin nähtävillä täältä. Suosikeiksi nousivat luomivärit, meikkivoide ja ripsiväri. Meikkivoide on ohut, mutta se peittää yllättävän hyvin.  Meikkivoiteen pinta kuivahtaa iholle niin, ettei se jää rasvaiseksi, joten puuteria ei ole pakko käyttää lainkaan. Pinta jää hieman valoa taittavaksi ja samettisen näköiseksi. Minulla on sävy 123, joka on hitusen liian tumma, kun päivetyksen aika meni jo. Vaikka meikkivoide on loistava, niin omalle iholleni ei kuitenkaan aivan täydellinen tähän aikaan vuodesta, jos oikein tarkasti asiaa syynätään. Oma ihoni ei suinkaan ole kuiva, mutta kyllä lämpötilat alkavat nyt olla sellaiset, että kosteutta haihtuu ihosta niin, että huokosissa käy suhina. Joten sanoisin, että tämä on täydellinen meikkivoide rasvoittuvalle ja sekaiholle tai iholle, joka kiiltää päivän aikana helposti.

6. Estelle & Thild Long Lash Mascara

Estelle & Thildin ripsiväri yllätti ensi pyyhkäisyltä. Väri tarrasi kiinni ripsiin tyvestä päihin saakka kertalaakista ja Instagramin puolelle onkin tulvinut kysymyksiä mitä ripsiväriä minulla on tuon kyseisen meikkivideon jälkeen. Vastaus on siis Estelle & Thildin Long Lash Mascara. Sen alle laitan tosin Dr. Hauschkan ripsi- ja kulmakarvageelin (kuten kaikkien muiden ripsivärien alle, koska en suostu enää elämään ilman sitä), joka pitää ripset taivutettuina. Joinakin päivinä ripsiväri saattaa vähän karista,  mutta useimmiten en huomaa mitään.

7. Estelle & Thild Luomivärit

Näissä luomiväreissä piisaa pigmenttiä ihan hillittömän paljon ja värivalikoimaa löytyy täydellisistä mattaväreistä metallinhohtoisiin. Minulla on tuossa Instakuvassa ensin levitetty luomelle sävy Bare, jonka totesin liian hopeiseksi omaan makuuni, joten sudin päälle sävyjä Walnut ja Slate, mitkä tekivät lopputuloksesta täydellisen. Ajattelin kyllä kokeilla vielä useampaakin sävyä, sillä koko väripaletti vaikuttaa kerrassaan täydelliseltä, mikä ei todellakaan yllätä, sillä ovathan asialla ruotsalaiset ja heidän pettämätön tyylitajunsa.

Löytyykö listalta matcheja?

Avainsanat: , , , , , , , ,